K:lla oli tänään
kehityskeskustelu – vai mikä vasu se nyt on – koulussa. Tiesin kyllä tilanteen
luonteen, ja olin siihen henkisesti valmistautunut. Läsnä tilaisuudessa oli sen
opettaja, erityisope ja toimintaterapeutti, L ja minä. M ja K leikki sillä aikaa
kun me keskusteltiin. Keskustelun jälkeen, noin kaksi minuuttia meidän lähdettyä sieltä koulusta, K huutaa ja raivoaa autossa... se purkaa stressaavaa tilannetta.
Meidän sähköjänis
pärjää koulussa loistavasti. Se on oman luokkansa mallioppilas. Se osallistuu,
istuu, kuuntelee... No, aakkosia se ei osaa, eikä numeroita, eikä ajaa pyörää.
Se ei osaa piirtää ihmistä eikä kirjoittaa omaa nimeään. Se ei myöskään halua
oppia edellämainittuja. Ne päivitteli sen kykyä ilmaista itseään, ohjaamiseen
toki tarvitaan kuvakässäriä. Meidän sosiaalinen, joviaali superlapsi.
Erityisopen ja toimintaterapeutin kanssa palloteltiin ihan asiallisesti
tilannetta kotona, tai siis koulun ulkopuolella... sitä ettei se superlapsi
pysy kasassa lainkaan silloin kun se ei ole superohjatussa ympäristössä. Mä
nauroin että meidän varmaan pitäis ruveta katsomaan sisäoppilaitoksia, kun
selkeästi ero koulun ja muun maailman välillä on niin valtaisa. Erityisope
kannusti miettimään asiaa psykiatrin kanssa ja toimitaterapeutti jatkaa
tilanteen miettimistä Klinikan toimintaterapeutin kanssa.
Se opettaja sit, siis se joka ei ole erityisope... sen suusta tänään kuultua:
Se opettaja sit, siis se joka ei ole erityisope... sen suusta tänään kuultua:
- Oletteko miettineet kasvatuskirjallisuuteen tutustumista.
- Mitä jos menisitte lastenkasvatuskurssille.
- Oletteko kuulleet sosiaalisista tarinoista?
- Te varmaan vaaditte siltä kohtuuttomia. Se on kolmevuotias.
- Ootte varmaan kotona asettaneet lapsen sellaiseen asetelmaan ettei se osaa muuta kuin häiriköidä. Se on sen rooli.
- Pojat pitäis kyllä erottaa.
- Kaikkia tilanteita pitäis harjoitella 1:1 asetelmassa.
No älä... Mä
hymyilen ja vastaan asiallisesti. Kerron että olen lukenut aika monta opusta
sensorisestaintegraatiosta, autismista, ADHD:sta ja ihan vaan erilaisista kasvatusnäkökulmista. Olen tutustunut poikien kasvatukseen, tyttöjen tukemiseen, muuten vaan kasvatukseen... ja onhan mulla melkeen se yks tutkintokin. Niillä kasvatuskursseillakin on käyty – huonolla menestyksellä
– ja ainoa käymätön kurssi on se ADHD lapsiin erikoistunut sikakallis puolen
vuoden ryhmä. Meidän esikoinen on autisti, sosiaaliset tarinat on arkipäivää –
tää sama ope opetti aikanaan hetken myös M:aa, luulis sen muistavan. Mä en
myöskään ymmärrä miten meidän vaatimustaso vois olla kohtuuton, onhan perheessä
kuitenkin toinenkin kolmevuotias joka ihan hyvin kykenee elämään meidän
perheessä, ihan samoilla - kohtuuttomilla - vaatimuksilla. Ehkä me sit ollaan pistetty se häirikön rooliin ja K on meidän
perheen pahis – tuhma lapsi. Ehkä sille ei ole annettu muita vaihtareita...
toisaalta jos asia olis näin, se tuskin olis niin avoimen pahoillaan ja
hirveissä tunnontuskissa jokainen kerta pestyään pöydän mehulla tai rikottuaan
jotakin... Mä rohkenisin kuitenkin väittää että se ei kykene hallitsemaan omia
impulssejaan ja asiat vaan sattuu ja tapahtuu. Vielä viimeisenä... mihinköhän mun
pitäis noi kaksi muuta laittaa, jotta me saatais harjoitella koko elämä 1:1. Niin, ja miten mä ne erottaisin toisistaan? Ne käy jo eri kouluja, kun tämän ikäiset kaksoset on keskimäärin kai aika tarkkaan yhdessä -aina. Pitäiskö toinen pojista ehkä sijoittaa väliaikaisesti jonnekin muualle? Vai annetaanko jompikumpi sit pois?
Kiitos taas
tästäkin. Opettajalta lähti mukaan syyllisyyden taakka epäonnistuneesta
vanhemmuudesta. Erityisope tarjosi meille avuksi kotikäyntiä... tervetuloa
meille kylään erityisope. Taidan viimeinkin varata sille sen ajan M:n psykiatrille.
 |
| tavallista harmaampi kevätaamu |
 |
| kotona M keskittyi ainekirjoitukseen. K keskittyi häiritsemään aineen kirjoittamista... |
Minusta jotenkin tuntuu että pojalta vaaditaan ehkä liikaa, ei, ei teillä kotona vaan koulussa? kolmevuotias vilkas poika osallistuu, istuu kuuntelee, joo onhan se hienoa mutta minkä verran sitä istumista ja kuuntelemista on? Sitten kun on koulussa "ylisuoriutunut" niin ei ole ihme että kotona "purkautuu" tutussa turvallisessa ympäristössä.. Ja aakkoset ehkä ehtii oppia? Oma kolmivuotias on vain hyvin satunnaisesti kiinnostunut esim. kirjaimista ja onneksi sitä ei häneltä vaaditakaan kuin ehkä parin, kolmen vuoden päästä..
VastaaPoistaTämä kaikki siis ihan vilkkaan kolmivuotiaan äidin näkökulmasta..
LOL Mun pitäis varmaan kans ryhtyä vilkkaaksi kolmevuotiaaksi äidiksi, niin pärjäisin paremmin ton kanssa...
PoistaMun ja L:n tulkinta tilanteesta on just se että sillä menee jo yhtenä koulupäivänä koko viikon energiat kun se joutuu niin kauheesti yrittämään... se kun on se lapsi joka haluaa tehdä "oikein" ja olla just sellainen kuin aikuiset haluaa. Kotona leviää homma totaalisesti käsiin kun kaikki voimat meni jo koulussa...
Niin, poika on kolmivuotias, ei äiti x)
VastaaPoistaOlipas outoja kommentteja opettajalta, jonka luulisi kyllä olevan paremmin perillä K:n asioista. Asiat ovat sinänsä ihan ymmärrettäviä, mutta eivät tilanteeseen eikä teidän perheelle sopivia. Vähän kyllä nolottaa toisen puolesta.
VastaaPoistaOlen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä, että pienelle lapselle jo itse koulupäivä on pitkä aika tsempata eikä samanlaista "kurinalaisuutta" varmastikaan jaksa enää myöhemmin. Joskushan sen energian on päästävä ulos, kun sitä on päivän mittaan sisälle kertynyt. Kurjaa on tietysti se, ettei se energia ja vilkkaus purkaannu aina niin rakentavalla tavalla. Näin suomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna pitäisin oikeastaan tosi edistyneenä, jos lapsi sujuvasti kirjoittaisi oman nimesä, tunnistaisi aakkoset yms. tuon ikäisenä. Omassa ekaluokassanikaan eivät kaikki vielä olleet oppineet kirjaimia elokuussa ja nyt kaikki ovat kuitenkin lukutaitoisia, edes jollain tavalla. Itse en osaisi hirveästi stressata K:n taidoista, mutta täältä kaukaa ja täysin toisenlaisesta koulumaailmasta on tietty helppo huudella...
Meidänkin kolmevuotias elää melkoista kaksoiselämää. Päiväkodissa poika on iloinen ja touhukas ja pääsääntöisesti oikein yhteistyökykyinen. Auta armias, kun tämä samainen lapsi on kotioloissa. Samoja piirteitä toki näkyy kotonakin, mutta lisänä on hillittömät raivarit milloin mistäkin, järkähtämätön omaehtoisuus asioiden suhteen ja kyky sekä provosoida että provosoitua hyvinkin pienistä asioista. On siis kestänyt päiväkodin henkilökunnalta hetken jos toisenkin uskoa, että lapsella on tällainenkin puoli.
Niin ja aivan ihanat kengät M:lla. Piristää harmaata päivää. Pitäisiköhän itsekin hankkia tuollaiset? :)
-Minna
Opettaja on urpo. Oikeesti. Siitä on jo ainakin kolme vanhempaa tehnyt valituksen ja heti kun saadaan K:n asiat järjestykseen teen myös mä siitä virallisen kantelun erityisopetuksen johdolle.
PoistaTäällähän oletusarvo on se että kun se reilun vuoden päästä menee alakouluun, se osaa numerot 1-20. Oletus on myös se että se osaa kirjoittaa aakkoset ja tunnistaa ne, ja osaa kirjoittaa oman nimensä. Mä en itse oo tästä kovin huolissani, enemmän oon huolissani siitä ettei sen käden motoriikka riitä noihin edellämainittuihin vaikka se päättäis haluta oppia... siis se ettei sillä yksinkertaisesti löydy riittävästi voimaa kädestä kirjoitusjäljen tekemiseen... en taida osata selittää.
"No, aakkosia se ei osaa, eikä numeroita, eikä ajaa pyörää. Se ei osaa piirtää ihmistä eikä kirjoittaa omaa nimeään."
VastaaPoistaSiis mitä? Odotetaanko siellä päin maailmaa 3-vuotiaalta moisia taitoja? Huh... Meidän 5v osaa noista pyörälläajon ja piirtää jonkinlaisen pääjalkaisen, muita ylläolevia taitoja hän vasta harjoittelee oman kiinnostuksen mukaan. Neuvolassa tai päiväkodissa ei olla oltu huolestuneita, että olisi jotenkin jäljessä kehityksessään.
Sano sille opelle, että koulussa vaaditaan kohtuuttomia! Teidän kasvatusmenetelmät ja vaatimukset vaikuttaa minusta oikein järkeviltä :)
Odotetaan... viisivuotiaat harjoittelee ainekirjoitusta ;)
PoistaMä en tiedä vaatiiko ne siellä koulussa kohtuuttomia, mä luulen että K itse vaatii itseltään kohtuuttomia, uupuu ja purkautuu sit kotona ne koulun ulkopuolelle jäävät 20 tuntia. :)
Mä olin tänään eskarilaisen varhaiskasvatuskeskustelussa. Arvioinnissa tsekattiin, et osaa numerot 1-10. Ja neidistä todettiin, että on kaikin puolin täysin valmis kouluun :D En kyllä osaisi edes kuvitella, että meillä kuukautta vajaa nelivuotiaat istuisi neljä tuntia "paikallaan". Haloooo?? Ja joo, ne kasvatusoppaathan saa varmaan teidän sähköjäniksen pysähtymään. Good luck ;)
VastaaPoistaEi vaan, mä olen kyllä onnellinen, et täällä lapset saa olla lapsia hiukan pidempään (se sopii ainakin meidän geeneillä varustetuille lapsille :D). Koulussa kyllä ehtii istumaan riittävästi vaikka aloittaa vasta seitsemän vuotiaana.
Todellakin toivon suloinen pikkuherran puolesta, että saa apuja, tuntuu surulliselta jos minimies "uupuu" jo leikkikoulussa vai miksi tuota teidän pre-schoolia kutsutaankaan.
Tsemppiä myös äidille, ainahan se on äidissä vika, jos lapsella on haasteita. Sä olet supermutsi vailla vertaa!
Niin ja noi mimmin kengät. Niiiiiiin hienot. Ja polviSUKAT=syötävän suloiset!!
Jos en olis ihan näin vanha, haluisin itsellenikin ihan samat kengät :)
PoistaTäällä koulunkäynti on vakava asia ja ala-asteelle oikeesti prepataan näitä pieniä. Monestihan lapsella ihan oikeestikin on herkkyys mm. opetella lukemaan joskus viiden ikävuoden tietämissä ja Suomessakin meille lastentarhanopettajaopistossa tästä puhuttiin... Systeemi ei kuitenkaan sovi kaikille, ja olis kivaa jos olis joustoa näille hitaammin kasvaville... valitettavasti ei ole. Toisaalta alle kaksitoistavuotiaat ei liiku yksin, ne ei ole yksin kotona ja monella tapaa muuten ne saa olla lapsia... tai siis itsenäistyä ei tarvitse turhan aikaisin.