Siirry pääsisältöön

varpaat valmiina hiekkaan

Aamu alkoi tutusti ja totutusti lastenlääkäriasemalla tutulla puheenvuorolla; ”Kun tää valittaa et sen on vaikeeta hengittää...” Lapsi tosin oli toinen kuin aiempina kertoina. Tänään oli vuorossa keuhkokuvat isosiskosta. Kotiin lähdettiin totutusti inhalaattorin kanssa. Iltapäivällä ne soitti koulusta. M oli terveydenhoitajan huoneessa ja valitti ettei se saa henkeä, koulusihteeri saattoi olla vähän hämmentynyt kunlangan toisessa päässä raikui nauru. Ajoin hakemaan sen koulusta, pakkasin mukaan inhalaattorin. Mun mielestä M:lla on ennen kaikkea ahdistus. Ahdistus mun töihinmenosta, ahdistus siitä että ahdistaa ja ahdistus siitä että noilla kahdella jannulla on oikeesti hengitystiet vähän tukossa. Huomenna se pääsee purkamaan korvienväliahdistustaan psykologille. Inhalaattori hoitakoon sen fysiologisen hengenahdistuksen.

Illalla peittelen sänkyyn pienen pojan jolla on kuume nousussa, mieli maassa ja kipuja kaikkialla. Viimeiseksi se ottaa muutamat henkoset ventolinea ja mä jään odottamaan lähdetäänkö me taas yönselkään päivystykseen... nyt vuorossa on taas O.



ei keuhkokuumetta

Me oltiin aamulla lääkärin jälkeen käyty ostamassa uutta kynsilakkaa. Me oltiin sovittu että koulun jälkeen me lakataan kaikkien kynnet, niinpä me lakattiin iltapäivällä kynsiä. M:lle sama nude kuin mulle, päälle kimalletta. K:n valinta oli hempeä vaaleanpunainen kimalteella ja O valkkas dramaattisen rubiininpunaisen sinisillä kimalteilla.


nää kynsilakkaostokset on itseasiassa Veeran syytä... ei saa postailla mulle kynsilakkaa

Sunnuntaina me ajetaan lomataloon. Viikko meri-ilmaa ja hiekkaa. Varpaat on reilassa, suolainen merituuli parantakoon koko joukon keuhkot. 

kevät alkaa olla kauneimmillaan

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää