Olen liian väsynyt kirjoittaakseni yhtään mitään... hyvä että saan töiden jälkeen ruokaa pöytään... Olen töissä, tai siis käyn töissä... herään ennen kukonlaulua, ajan tunnin töihin, teen töitä ja ajan takaisin. Kotona olen neljän pintaan, nukkumassa kasilta... Jos on tottunut, niin eihän siinä mitään mutta kun mä en oo tottunut...
Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja. Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

me odotetaan täällä kyllä. :)
VastaaPoistaPidä ensin huoli itsestäsi ja perheestäsi ja työstäsi (luultavasti juuri tuossa järjestyksessä.)
Me ollaan täällä sitten kun jaksat taas - ilman velvoitteita.
Voimia! Ja samoin, nuku ensin, bloggaa vasta sitten.
VastaaPoistaVoi muru, miksei töihin paluussa ole pehmeää laskua... Tsemppiä ihanainen, me ootetaan kyllä <3
VastaaPoista