Siirry pääsisältöön

meri

On oikeastaan aika uskomatonta että kaikki kolme keskittyi autopuuhiinsa reilun tunnin ja vasta siinä vaiheessa kun siirryttiin interstatelta state highwaylle alkoi loputon keskustelu siitä koska me ollaan perillä, ja kuinka kauan vielä kestää ennen kuin me ollaan perillä... M oli sitä mieltä että mun ensimmäinen vastaus – neljä tuntia – oli väistämättä vitsi. Siinä vaiheessa kun se tajus että mä olin tosissani se suuttui mulle... Mä luulen että me ollaan edelleen vähän ruvella siitä meidän Key Westin päivästä.

kaikki valmiina

Astoria-Megler bridge ylittää Columbia joen ja samalla osavaltioiden välisen rajan... toisessa päässä tätä siltaa on Oregon. 

Columbia joen kokooma-alue on Ranskan kokoinen. Sen varrella on 14 vesivoimalaa ja ne tuottavat 70% Washingtonin osavaltion sähköstä. Jokena se on samaa kokoluokkaa Volgan kanssa, maailmanrankinglistalla suurinpiirtein sijalla 25. Tällä mantereella saman kokoinen kuin kuuluisampi sisarensa Missisippi. 


tikapuita siltaa pitkin taivaaseen?




kaupassa O pysähtyi ihailemaan clam guneja (simpukkatykki?)

Saderintama ulottuu aina Kanadasta puoliväliin Oregonin rannikkoa. Just tänään ilma on aika lohduton, mutta takkatuli, kodikas talo ja lasillinen hyvää punaviiniä tekee tunnelmasta aika ihanan lokoisan. Lapset makaa peiton alla sängyssä ja katsoo telkkaria... kohta niille pitäis kai tarjoilla iltapalaa. Ihanaa olla lomalla. 






väsynyt mutta onnellinen

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää