Siirry pääsisältöön

meri

On oikeastaan aika uskomatonta että kaikki kolme keskittyi autopuuhiinsa reilun tunnin ja vasta siinä vaiheessa kun siirryttiin interstatelta state highwaylle alkoi loputon keskustelu siitä koska me ollaan perillä, ja kuinka kauan vielä kestää ennen kuin me ollaan perillä... M oli sitä mieltä että mun ensimmäinen vastaus – neljä tuntia – oli väistämättä vitsi. Siinä vaiheessa kun se tajus että mä olin tosissani se suuttui mulle... Mä luulen että me ollaan edelleen vähän ruvella siitä meidän Key Westin päivästä.

kaikki valmiina

Astoria-Megler bridge ylittää Columbia joen ja samalla osavaltioiden välisen rajan... toisessa päässä tätä siltaa on Oregon. 

Columbia joen kokooma-alue on Ranskan kokoinen. Sen varrella on 14 vesivoimalaa ja ne tuottavat 70% Washingtonin osavaltion sähköstä. Jokena se on samaa kokoluokkaa Volgan kanssa, maailmanrankinglistalla suurinpiirtein sijalla 25. Tällä mantereella saman kokoinen kuin kuuluisampi sisarensa Missisippi. 


tikapuita siltaa pitkin taivaaseen?




kaupassa O pysähtyi ihailemaan clam guneja (simpukkatykki?)

Saderintama ulottuu aina Kanadasta puoliväliin Oregonin rannikkoa. Just tänään ilma on aika lohduton, mutta takkatuli, kodikas talo ja lasillinen hyvää punaviiniä tekee tunnelmasta aika ihanan lokoisan. Lapset makaa peiton alla sängyssä ja katsoo telkkaria... kohta niille pitäis kai tarjoilla iltapalaa. Ihanaa olla lomalla. 






väsynyt mutta onnellinen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän