Siirry pääsisältöön

lapsuusmuistoja ja äitiyden karikatyyrejä stressimeressä

Kuudelta aamulla sähköpostiin on kolahtanut ekan työviikon “lukujärjestys” ja mä alan hyperventiloimaan... Joo, se on perehdytysviikko eikä se normaalisti oo tällaista, ja mut palkattiin iltavuoroon, mutta silti se näyttää pahalta etenkin kun ajattelen että meillä nyt sattuu olemaan noi kolme lasta ja lastenhoitoa on suunniteltu kolmea iltavuoroa silmälläpitäen...7:30-16, 8-16:30, 6:30-15, 8-16:30, 6:30-15, viisi täyttä työpäivää plus ajomatkat silloin kun myös L:n pitäis tehdä töitä. Tää järjestyy kyllä, tää järjestyy kyllä, tää järjestyy kyllä... Niin, ja mukana pitäis tietty olla se ensiapukortti jota mulla ei ole, koska oon onnellisesti hukannut sen. Koulussa ratsastin kopiolla suoritetusta EA-kurssista ja ajattelin yrittää nyt samaa. Epäilen kuitenkin että ne lisää mun systeemeihin vielä sen ensiapukurssinkin. Tokan viikon aikatauluista mulla ei tässä vaiheessa oo vielä mitään havaintoa, toivottavasti saa sen pian ja toivottavasti tokalla viikolla saan jo tehdä mun oikeeta työvuoroa 14:30-23.




Ennen lähtöä varasin K:lle ajan M:n psykiatrilta. Viimeinen tönäisy siihen että sain soitettua sen puhelun oli meidän lauantainen keikka Targetiin ja se että me törmättiin siellä koulun toimintaterapeuttiin ja nähtiin kuinka meidän poika sulkeutui kuoreensa ja hiljeni yhdessä nanosekunnissa nähtyään kouluun kuuluvan ihmisen. Toimintaterapeutti kommentoi iloisesti kuinka mukavasti meillä näyttää menevän siellä kaupassa ja miten kaikki meidän ongelmat on varmasti jo ratkenneet... siis täh, viikossa? Oikeesti? On siis aika mennä puhumaan psykiatrin kanssa siitä miten K selkeesti ylisuorittaa itsensä totaalisen puhki kouluympäristössä. Samalla voidaan sit puhua siitä miten se ei kykene leikkimään ja miten O ja M aloittaa leikin, tai siis ylipäätään jonkinmoisen dialogin sillä hetkellä kun K poistetaan tai poistuu tilanteesta.

O keittää mulle parsat



Aiemmin tänään – K:n päästettyä Koiran aitaamattomalle pihalle kahdesti ja teipattuaan löytämällään teipillä puoli taloa – en voinut taas kerran olla miettimättä sitä yhtä telkkarisarjaa (Tahdon Asiat) ja sitä miten aina ennen mietin et kyllä sen Helena Rouhialan äitihahmo oli melkoinen karikatyyri... no ei ollut, tai sit oon minäkin melkoinen karikatyyri. Musta ei enää olis mitenkään kummallista et koko lauma juoksis ympäri pihoja mun juhlahepenissä.









On ihanaa olla lomalla.  Mä yritän ihan kauheesti olla miettimättä vielä tulevaa – oli sitten kysymys uudesta työstä, vakuutuksesta tai psykiatreista -  ja keskittyä olemaan tässä ja nyt. Täällä meren rannalla on helppoa olla onnellinen. On helpompaa olla onnellinen silloinkin kun K on päästänyt Koiran taas kerran kadulle ja M kiukuttelee ja O:lla on väärässä paikassa pissahätä. K on sanonut mulle tänään ainakin kymmenisen kertaa et se rakastaa tätä paikkaa, mä rakastan tän paikan lisäksi ajatusta siitä että täällä me luodaan tälle laumalle niitä lapsuusmuistoja, jotka ei katoa koskaan.





mä tiedän aika monta ihmistä jonka mielestä tää olis aika turhaa hupia. Ehkä jopa luontoa kuluttavaa tai muuten vaan ajanhaaskausta... mun on pakko myöntää että tää on musta aivan älyttömän hauskaa... 




isompi auttaa pienempää... mä mietin kuka hullu lähtee edes yrittämään hiekalle ilman nelivetoa





suolaisen ja hiekkaisen retken jälkeen auto pääsee kylpyyn


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää