Siirry pääsisältöön

nuorallatanssi

Mun hiuksethan on aivan ylettömän mielenkiintoiset kaikkien mielestä? Eikö? Oikeesti mä en edes itse jaksa olla kovin kiinnostunut näistä haituvista. Edellisen kerran kävin kampaajalla aatonaattona - siis joulu - ja oli pakko mennä lähinnä siks et näyttäis edes melkein ihmiseltä ennen töiden alkamista, tai siis enhän mä sit taas edes ehdi kampaajalle... Näinpä L hoiti lauman jalkapallotreeneihin mun vaihtaessa kuulumisia syksyisen kurssikaverin kanssa.

Yllättäin siinä tuolissaistuessani löysin taas kerran itseni vanhemmuuden ristiaallokosta, siitä tilanteesta missä sille toiselle vanhemmalle pitää vastailla taiten. "Mä oon viimeaikoina huomannut että meidän C tekee aina - ei tee koskaan - on aina - ei ole... Miltä se kuulostaa susta?" Kysyjä tietää että meillä on kaksi erityislasta. Se tietää että se kolmaskin, meidän tavis, on viettänyt pari vuotta fysioterapiassa, puheterapiassa, toimintaterapiassa... jos siis vastaan että joo, näin meilläkin on aina ollut tai että K tekee niin tai M on myös tekemättä, herää siinä toisessa vanhemmassa välittömästi huoli. Koska vilpittömästi uskon sen C:n olevan ihan normaalisti kehittyvä kaksivuotias yritän siis taiteilla ja vastata niin etten aiheuta kysyjässä turhaa huolta. Vastaus on siis väistämättä jotenkin ympäripyöreä, eikä missään nimessä kovin omakohtainen; "Musta toi kuulostaa ihan normaalilta kehitysvaiheelta... eihän kaksivuotiaat kai vielä yleensä..."

autotalliin rakennettu kotikampaamo

lopputulos

O:n ekat treenit

pelipaita #3 ja kirkkaan keltaiset Pumat jalassa. Musta oli huikeeta että kaks nuorta miestä piti hanskassaan tätä viidentoista kolmevuotiaan laumaa... nostan hattua valmentajakaksikolle

seläntakana oli M:n treenit

päivän investointi oli fillarikypärät koko perheelle... huikeinta on se et O:n kypärä mahtuu oikein hyvin mulle...


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää