Siirry pääsisältöön

enkeleitä matkassa

Tänä iltana kiitän Jumalaa. Olen kiitollinen siitä että seurasin omaa vaistoani ja soitin lääkäriin neljältä. Soitin vaikka järki yritti sanoa et mennään aamulla jos tarvii... Olen kiitollinen siitä että sain ajan, ja siitä että sain sen ajan meidän omalle lastenlääkärille. Sille joka tuntee mut ja meidän lapset. Sille joka tuntee meidät niin hyvin ettei se käännytä kotiin, vaan tietää että mä oon siellä syystä... No, tänä iltana - siinä vaiheessa kun me siellä oltiin – oli jo syytäkin olla. Oli kiire.

Pieni elämä on hauras. Se on hauras vielä silloinkin kun se on melkein neljä...

Iltapäivällä me käytiin pyöräretkellä. Me pelattiin pelejä ja kaikki oli hyvin. Hain M:n koulubussilta ja mua vastassa oli kalpea pikkumies. Se halus syliin ja mä kysyin siltä onko se taas istunut lämppärin edessä... ei ollut. Kuumetta oli tässä vaiheessa vasta 38.2C. Olin vähän hullu ja ylihuolehtivainen ja varasin sen lääkärin, mies pysyi sylissä. Puolisen tuntia myöhemmin lukema oli 38.6C. Vähän ennen lääkäriin lähtemistä tajusin että se sammaltaa, ajattelin että se johtuu kuumeen nopeasta noususta – O ei yleensä kuumeile.







Lääkärissä sairaanhoitaja mittaa sen hapetustason, 91, 92, 91, 91, 92... Siinä vaiheessa kun lääkäri tulee huoneeseen mun on melekin mahdotonta pitää sitä enää hereillä. Se puheesta ei saa mitään selvää, ja lääkärin on vaikeeta kuulla hengitysääniä. Alle minuutissa se hengittää Ventolinea... kerran, kaksi, kolme, neljä –annosta. Neljännen jälkeen puheesta saa taas selvää ja silmätkin pysyy auki.


Me ajetaan kotiin apteekin kautta. Kotona kuume on reippaasti päälle 39C. Tarjoilen sille mehujäätä, antibiootteja ja ibuprofeiinia... kymmeneltä hengitellään taas avaavaa, ja kahdelta, ja kuudelta, ja taas kymmeneltä...

onneksi ei tartte nousta autosta, ja reseptikin menee lääkäristä suoraan apteekkiin ja odottaa meitä valmiina



Kommentit

  1. Luojalle kiitos. Ja viisaalle äidille <3 Olette ajatuksissa <3

    VastaaPoista
  2. kiittämisen aihetta, tosiaan!

    Olette ajatuksissani.

    VastaaPoista
  3. Todellakin saatte kiitellä. Olen vierestä seurannut ystävän lasta, jonka elämä hyvin paljon tämänlaista. Rankkaa rankkaa. Onneksi olet viisas äiti joka ei hössää liikaa mutta reagoi nopsaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...