Siirry pääsisältöön

kaikki uusiks - taas

Joku sanois et me ollaan sisustajia, toisen mielestä pitäis ehkä jo rauhoittua, päättää mitä haluaa ja pitäytyä siinä. Useimmat ihmiset kai sisustaa kerran ja sit ne asuu. Huikein äärimmäisyys mun silmissä on ne jotka maalaakin kotinsa aina vaan uudestaan ja uudestaan samalla värillä – onhan se hyväksi havaittu. Sen äärimmäisyyden silmissä meidän täytyy olla pähkähulluja ja jotenkin levottomia.

Meidän koti on jatkuvassa muutoksessa. Lastenhuoneitten seinät on olleet näiden neljän vuoden aikana vihreät, pinkin, vaaleanpunaiset, violetit, yönsiniset, harmaat ja keltaiset. Keittiössä meillä on ollut tomaatinpunaista, mustaa ja nyt turkoosinharmaata – onko se edes väri. Keittiönpöytiä on ollut kahdentoista vuoden aikana kai neljä, sohvakalustoja kolme, ruokapöydän tuoleissa mennään vasta toisten kanssa mutta ne edelliset vaihtoi väriä petsatusta valkoisen kautta harmaaseen, kirjavaan ja taas valkoiseen ja sit taas harmaaseen. Sohvaa ja kirjahyllyä siirretään seinältä toiselle hetken mielijohteesta ja kirjakaappi liikkuu olohuoneesta keittiön kautta autotalliin. Joskus siinä on kirjoja, toisinaan astioita. Kirjahyllykin on ollut sekä keittiössä että olohuoneessa ja lasten sänkyjä me kuljetettiin yhdessä vaiheessa liki harrastuksenomaisesti huoneesta toiseen huolimatta siitä että ne piti aina purkaa ja kasata uudestaan.

Lastenhuoneet keväällä 2013:






Alakertaa ennen:






Keväällä tehtiin pihaa, nyt syksyllä on tehty taas kotia. Edellisen kerran M:n huone sisustettiin maaliskuussa 2013, se ei nukkunut siinä huoneessa kovin montaa yötä. Mä uskon että tän syksyn projekti sopii paremmin sen persoonaan. K taas on kinunnut Batman huonetta kohta vuodenpäivät, nyt sillä on sellainen. Alakerran remontti alkoi keväisistä maalaustalkoista ja siitä yleisestä tuntumasta pyrkiä kepeämpään ilmeeseen.

M:n huone tänään:





Vanha ruokapöytä ja ne ikiaikaiset tuolit sai - aikakauslehtitermein - uuden elämän jannujen huoneessa:



Keittiön ja ruokailutilan muodonmuutos:

meillä on naapuri jonka mielestä nää hienot italialaiset tuolit on puutarhakalusteet ja jonka mielestä toi pöytä epäilemättä kuuluis kaatikselle, onhan se jätepuusta tehty






Olkkarikin on taas uusi:






telkkarin tilalle saatiin kauan kaivattu takka


Kommentit

  1. Tosi kivan näköistä! Yhtä aikaa jotenkin rentoa ja kuitenkin tyylikästä. :)
    Mukavaa, jos vastakin laittelet säännöllisesti näitä sisustuskuvia.

    VastaaPoista
  2. Ihan miu mau mukkaan. Viihtyisin! :) Tuo uusi ruokailuryhmä on vielä paremman oloinen kuin aiempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se edellinen olikin halvalla hädässä ostettu kun ei enää mahduttu sitä edeltävän pöydän ääreen.

      Poista
  3. Ihanan raikkaat värit, varsinkin lasten huoneissa! Muutenkin tykkään, ettei ole mitään röyhelöistä ja yli-imelää, pikkusievää tyyliä vaan jotenkin skandinaavisen selkeää... vai liekö se skandinaavista vai mitä. Jokatapauksessa hyvältä näyttää!

    Miten määrittelisit millaiset tyylisuunnat sisustuksessa ovat nykyään suosituimpia Yhdysvalloissa esim keskiluokan keskuudessa ja teidän osavaltiossanne? Varmaan on paljon vaihtelua, mutta onko sielläpäin runsaasti sellaista hieman pramean imelää tyyliä vai onko myös selkeälinjaista ja pelkistetympää tyyliä paljon?

    Mirkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtelua on joo laidasta laitaan. Yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta ja se että asutaan kulttuurien sulatusuunissa on vielä omiaan lisäämään sisustustyylien kirjoa. Intialaiset tykkää noin keskimäärin tummasta ja raskaasta, monet aasialaiset taas sisustaa jopa suomalaisen silmin varsin askeettisesti, afrikkalaiset on pääsääntöisesti käytännöllisiä jne.

      Muodikkainta just nyt on moderni sisustaminen selkeälinjaisesti.

      Poista
  4. Te ootte pähkähulluja ja jotenkin levottomia. Terv, se toinen äärimmäisyys :)

    Ei vaan, hienojahan noi ovat. Kiva kun on visiota, osaamista ja jaksamista laittaa. Meillä on vähän puutteita kaikissa noista, joten ei tule kotia niin laitettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanhan me pähkähulluja, myönnän, ja levottomiakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi