Siirry pääsisältöön

joulukinkun kuolema

Mihin me jäätiinkään? Ai niin, aaton aattoon. Kinkku meni illalla uuniin ja M vannoi valvovansa siihen että se on valmis. Toisin kävi, M nukahti ennen kymmentä kun joulupöydän kunkku otettiin ulos uunista yhdentoista jälkeen. Kuumasta kinkusta kaavittiin pois kamara ja me käytiin perinteitten mukaisesti siihen käsiksi, kinkkuparka kun taitaa olla parhaimmillaan juuri uunista tulleena. Hiljaisuuden vallitessa me syötiin, ja lopulta Fredde katsoo mua ja yrittää asettaa sanansa jotenkin poliittisesti korrektisti, eli siten etten mä iske sitä haarukalla kämmenselkään; ”Tota, tää on tosi hyvää tää kinkku ja ihan tosi hyvin onnistunut...” – Nii-iiiin. - ”Mut jos nyt oon rehellinen niin tää ei jotenkin oo yhtä hyvää kuin ennen.” – Niii-iii-iiin????!!! Siis yritätkö sä nyt sanoa mulle et sä et halua syödä tätä sikaa jonka olen ensin hakenut tunnin ajomatkan päästä, keittänyt sille liemen, liottanut erilaisissa vesissä viikkotolkulla, ja lopulta hellin käsin paistanut tunnin jos toisenkin? – ”Eiku en. Siis tottakai me syödään sitä, jos se on susta tärkeetä.” – Joo, tää oli sit vika kinkku jos lapsetkaan ei sitä kuitenkaan syö.








Yöllä tonttu oli askarrellut lapsille sydämistä jäähyväisviestin ja täyttänyt joulusukat. Me kuunneltiin kuinka Turku julisti joulurauhan ja katettiin aamiaiseksi kinkkua jota kukaan ei halua, ruislimppua, suolakurkkua, uunituoreita voittomia voisarvia ja erilaisia hilloja. Kaikki kolme tuijottaa sekä ruisleipää että kinkkusiivua kolmella eri variaatiolla;

”Onko tätä pakko syödä?”
- On. Pakko maistaa.
”Mutku mä en haluu”

Tai;

”On tää ihan hyvää!”
- Haluutko lisää?
”Hmmm... ei kiitos.”

Tai;

”Hei katso, mä maistoin tätä jo, mut en tykännyt!”
- Siis maistoit mistä?
”No tästä!!!!”
- En näe.
”No kyllä maistoin, enkä varmasti maista uudestaan, koska maistoin jo. Voinko nyt saada voisarven ja hilloa?”



Matkalla ystäville viemään aaton joulutervehdyksiä me pysähdyttiin kauppaan ostamaan sisäfile. Mä luovutan, ei sitä ole pakko syödä jos se kerran on pahaa.



Joulukinkku instituutiona on kuollut tässä perheessä.

Hyvää siitä sisiksestä tuli, varmasti parempaa kuin miltä se kinkku olis maistunut. Graavikin oli onnistunut ja savulohi, sillit nyt on – sillejä. Viini oli aika taivaallista.






Jouluaamuun me herättiin sangen kohtuulliseen aikaan. Henkisesti olin varautunut nousemaan viimeistään kolmelta ja olin suorastaan hämmentynyt kun kaksi apinaa juoksi meidän makkariin vasta hetkeä ennen puoltakahdeksaa. Me avattiin lahjat tutusti yksi kerrallaan, ja yllättäen K:kin kykeni tähän systeemiin yllättävän kohtuullisesti. Pojat sai Chimansa ja O Hexbugit, M Elsakoltun ja joulupukinkylän, sai ne paljon muutakin. Pehmeet paketit lensi suöraan jonnekin pöydän alle ”Ai kiitti, kiva paita” huikkauksen säestämänä. Fredden joulun ylitti Dysonin rikkaimuri – kyllä, luit oikein – ja nuorentava seerumihoito. Mä kiinnitin ranteeseen Fitbitin ja leikkasin uudella Wusthofillani. Mun veitsikokoelma alkaa olemaan täydellinen, jokainen erikseen – rakkaudella – valittu, oikein tasapainotettu, käteen istuva ja mulle hyvän mittainen.





Aamiaisen laittamiseen meni tovi jos toinenkin, onneksi laumalla oli puuhaa. Kun pannarit ja pekonit ja uppomunat hollandaisella ja taskuravuilla oli vedetty napaan mimosan siivittämänä, asetuin mä rakentamaa sitä liki 1300 osan Chimalinnoitusta. Fredde siivos keittiön ja imuroi. Ne lähti M:n kanssa pyöräretkelle ja mä rakensin sitä linnoitusta, ja sit mä lähdin Koiran kanssa metsään nautiskelemaan aurinkoisesta päivästä ja testailemaan sitä Fitbitiäni, askeleet kun ei oikein kerry linnoituksen parissa.






Seiskalta illalla Chimalinnake on edelleen kesken. Fredde rakensi jannuille yhden pienemmän – sadan palan - Chiman ja ne oli vaikuttuneita siitä miten nopee niitten faija on raksaamaan, siis verrattuna mutsin surkeeseen tahtiin. Sama se, puolitoistatuhatta palaa tai sata, faijan tsydeemit tuli ensin valmiiks.






Huomenna Fredde palaa toimistolle. Meillä on leikkideitti ja illalla mennään Pubiin syömään poikien kummien kanssa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...