maanantai 8. joulukuuta 2014

saman pöydän ääressä

On maanantai-ilta ja mä istun ravintolassa yhdeksän naisen kanssa. Me ei olla nähty aikoihin, tai siis ollaan nähty silleen nopeesti ja ohimennen, yhden yhtäällä ja toisen toisaalla. Kolmannen kanssa olen ollut meilikirjeenvaihdossa ja neljännen blogi on elämän suola.

Tontun aamiainen - spaghettia, karkkeja ja sokeria
Pitkästä aikaa me istutaan saman pöydän ääressä, tilataan pullo viinia ja muutama alkupala, hölistään ja jutellaan kuulumisia. Kolme on raskaana, neljäs, kolmas ja neljäs lapsi. Yksi niistä tietää saavansa neljännen pojan, toiselle selviää maanantaina, kolmas joutuu odottelemaan vielä kuukauden päivät. Sivussa tilataan ruokaa ja hälistään taas lisää. Lopulta meillä on kaikilla edessä ruoka ja seurue hiljenee.

Kuka lukee ruokarukouksen? Papin vaimo kieltäytyy ja sanoo että saa ihan virkansa puolesta tehdä tätä muutenkin. Kaksi papin tytärtä kieltäytyy myös kunniasta. Mä totean että julkinen rukoileminen on liian vaikeeta. Lopulta naapuri nousee ja rukoilee, kiittää siitä että saadaan taas pitkästä aikaa istua yhdessä iltaa, siitä että meillä on mahdollisuus. Aamenen kaikki lausuu yhdessä ja hälinä palaa pöytään. Haarukat kurottaa kokeilemaan muitten ruokia ja vertaillaan ja tilataan toinen pullo viiniä. Puhutaan yhden seurueen jäsenen kirkon kaaoksesta ja papin erosta, se on päässyt uutisiin laajemmaltikin, halutaan sisäpiirin kokemusta tilanteesta. Puhutaan perheistä ja lapsista, puhutaan elävistä ja kuolleista. Puhutaan omasta suhteesta Jumalaan, hyvästä ja huonosta, epäilyksestäkin. Keskustelu kulkee Jeesuksessa ja toisen rintojen kohotusleikkauksessa. Siinä sivussa mä pyydän yhdeltä sen plastiikkakirurgin tietoa, jotta voin käydä puhumassa abdominoplastiasta - sitten joskus. Samassa sillisalaatissa kulkee siis perheet, työt, lapset, avioliitot, seksi, kauneusleikkaukset ja Jumala. Käsi kädessä, ihan niin kuin elämässäkin, kaikki samassa kauniissa sekamelskassa.


Tonttu on lisännyt kuuseen meidän kaikkien pikkarit
Illan kuluessa me ollaan käsitelty mun irtisanoutumiset, kaikkien raskaudet, muutot ja muut päivän polttavat. Mä kerron koulun rukousryhmästä ja me puuhataan osan ryhmästä kanssa uutta raamattupiiriä. Kaikki uskoo ja kaikki epäilee, kukin omalla tavallaan ja tasollaan. Papin - kirkkoherran -  vaimo kapinoi muuttoa uuteen seurakuntaan, ikävöi vanhaa ja ikävöi meitä. Joskus muutama kymmenen kilometriä on maailman toisella laidalla. Toinen myöntää olevansa Jumalalle vihainen. Mä kerron tunteneeni olevani lähellä Jumalaa nämä kuukaudet sairaalassa. Silloinkin kun en ehtinyt kirkkoon ja kaksi muutakin myöntää että perhetilanteen ja muun elämän kaaoksessa on vaikeeta löytää aikaa jumalanpalvelukselle. Kaikki on tärkeitä, kaikki on aitoja, kaikki on omanlaisiaan. Kaikkien usko on omalaistaan ja silti ihan yhtä tärkeää, aitoa ja totta.

Tonttu syö pakastimessa jätskiä M:n kaulaliinaan kääriytyneenä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.