Siirry pääsisältöön

on ne - kaksosia

Onhan ne kaksoset, mutta alusta saakka me ollaan yritetty olla niputtamatta niitä samaan pakettiin. Niitä on syntymästä saakka yritetty tukea olemaan yksilöitä, kaksi poikaa - sisarukset - oikeus olla ihan omansa. On ne - kaksosia. On ne molemmat poikiakin, mutta niillä on omat tyylit ja vaatteet ja systeemit. On ne kaksoset ja silti niillä on erilaiset tukat. On ne kaksosia ja ne käy kumpikin eri koulua. K on nopea, O hidas - kaikessa. K hyppii, juoksee kiipeilee. O ottaa iisisti sohvalla. K raivoaa, kirkuu ja kiukkuaa. O ei oo kai koskaan saanut julkista raivaria, ja ne vähemmän julkisetkin on sormilla laskettavissa. On ne kaksosia ja ne kutsutaan toisinaan eri synttäreille ja ne menee sinne ihan itsekseen. Jos jomman kumman kaverin vanhempi kutsuu molemmat sanon että vain se varsinainen kutsuttu tulee.  K tykkää samasta musasta kuin L, O kuuntelee autossa Sibbeä mun kanssa ja pyytää mua vääntämään volaa suuremmalle. Yks syö sushia ja kasviksia, toinen pihvin. Joululahjaksi K haluaa Legoja. O haluaa HexBugin. Onhan ne – kaksosia.




Aamulla O seisoo kuistilla ja vilkuttaa K:lle. Kun K hyppää ulos bussistaan se kysyy mennäänkö me jo pian hakemaan O. On ne – kaksosia. Ne on vähän eksyksissä ilman toisiaan. Puheterapiassa puheterapeutti huomauttaa erikseen että jannut päättää toistensa lauseet, niin kuin vanhempi aviopari. On ne – kaksosia. Lounaalla K syö O:n leivän ja O syö K:n mandariinin. Autossa ne haluaa mun puhelimen, K haluaa ottaa valokuvan O:sta. Si ne vaihtaa ja O ottaa kuvan K:sta. On ne – kaksosia. Ne leikkii yläkerrassa keskenään. Se sotkee yhdessä ja siivoaa yhdessä. Ne käy kylvyssä yhdessä. On ne – kaksosia. Illalla ne käpertyy saman peiton alle ja toinen kuiskaa toiselle ettei sen tartte pelätä, ei koska se on siinä, ihan vieressä. Vahtimassa sen toisen unta.





K kuiskaa mun korvaan; ”mamma, tiedätkö mitä? On ihan parasta koko maailmassa kun on oma kaksonen. Ei koskaan tarvitse olla yksin.” Äidin sydän sulaa. On ne - kaksosia.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän