Siirry pääsisältöön

neljäntenä adventtina

Neljäntenä adventtina meillä luettiin O:n toivomuksesta varmaan ekaa ja vikaa kertaa ruokarukous. Kaikki alkoi siitä että L oli puolihuolimattomasti sattunut ristimään kätensä. O tarttui hetkeen ja päätti lausua rukouksen.

Neljäntenä adventtina pappi puhui toivosta, ja meidän porot ja kirkon joulupaidasta kohteliaasti kieltäytynyt punamekkoinen tyttönen lauloivat kymmenien – tai ehkä sadan – muun lapsen kanssa kirkossa.



M ja toinen epäonnen mekko

Neljäntenä adventtina kirkossa sai ottaa valokuvia poron kanssa, ja mä oli ainoa jonossa seisovista joka oli nähnyt poroja myös luonnossa.





Neljäntenä adventtina M:n ratkennut mekko palautettiin kauppaan ja otettiin tilalle kympillä kaksi arkikäyttöön sopivampaa mekkoa. Tämänpäiväinen mekko oli jo toinen kappale samasta mekosta, eka ratkes samasta kohtaa kuin toinenkin ja myymäläpäällikkö totes anteeksipyytäen ettei me oltu ainoita joilla oli ollut tän vaatekappaleen kanssa vastaavia ongelmia ja että tehtaalla mietitään jo mistä moinen johtuu. Peek panostaa laadukkaisiin lastenvaatteisiin eikä rikkimennyt vaate edusta sitä mitä brändi haluaa itsestään kertoa. Meillä on pojilla Peekin paitoja ja shortseja, jotka on kolmatta vuotta käytössä. 

Neljäntenä adventtina M ja O kävi parturissa, O elämänsä ensimmäistä kertaa. O itki ja M halus leikata hiuksensa kerroksittain. O ei itkenyt raivokkaasti ja kapinoiden, vaan O:n poskelle vierähti ensin yksi ja sitten toinen hiljainen kyynel. Mä otin sitä kiinni kädestä ja lopulta me päästiin konsensukseen siitä et leikataan vaan niin vähän ettei sitä edes huomaa. Viimeiseksi parturi suihkautti sen hiuksiin surffarisuihketta. M sai kerroksensa ja L totesi huokaisten et seuraavaksi se varmaan keksii haluta raitoja.

M:lla päällä toinen uusista mekoista




Neljäntenä adventtina kinkku vaihdettiin suolakylvystään raikkaaseen, puhtaaseen veteen ja me avattiin pullo parempaa punaviiniä. Keittiössä on kolme kulhollista ruislimpputaikinaa lepäämässä huomiseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi