Siirry pääsisältöön

neljäntenä adventtina

Neljäntenä adventtina meillä luettiin O:n toivomuksesta varmaan ekaa ja vikaa kertaa ruokarukous. Kaikki alkoi siitä että L oli puolihuolimattomasti sattunut ristimään kätensä. O tarttui hetkeen ja päätti lausua rukouksen.

Neljäntenä adventtina pappi puhui toivosta, ja meidän porot ja kirkon joulupaidasta kohteliaasti kieltäytynyt punamekkoinen tyttönen lauloivat kymmenien – tai ehkä sadan – muun lapsen kanssa kirkossa.



M ja toinen epäonnen mekko

Neljäntenä adventtina kirkossa sai ottaa valokuvia poron kanssa, ja mä oli ainoa jonossa seisovista joka oli nähnyt poroja myös luonnossa.





Neljäntenä adventtina M:n ratkennut mekko palautettiin kauppaan ja otettiin tilalle kympillä kaksi arkikäyttöön sopivampaa mekkoa. Tämänpäiväinen mekko oli jo toinen kappale samasta mekosta, eka ratkes samasta kohtaa kuin toinenkin ja myymäläpäällikkö totes anteeksipyytäen ettei me oltu ainoita joilla oli ollut tän vaatekappaleen kanssa vastaavia ongelmia ja että tehtaalla mietitään jo mistä moinen johtuu. Peek panostaa laadukkaisiin lastenvaatteisiin eikä rikkimennyt vaate edusta sitä mitä brändi haluaa itsestään kertoa. Meillä on pojilla Peekin paitoja ja shortseja, jotka on kolmatta vuotta käytössä. 

Neljäntenä adventtina M ja O kävi parturissa, O elämänsä ensimmäistä kertaa. O itki ja M halus leikata hiuksensa kerroksittain. O ei itkenyt raivokkaasti ja kapinoiden, vaan O:n poskelle vierähti ensin yksi ja sitten toinen hiljainen kyynel. Mä otin sitä kiinni kädestä ja lopulta me päästiin konsensukseen siitä et leikataan vaan niin vähän ettei sitä edes huomaa. Viimeiseksi parturi suihkautti sen hiuksiin surffarisuihketta. M sai kerroksensa ja L totesi huokaisten et seuraavaksi se varmaan keksii haluta raitoja.

M:lla päällä toinen uusista mekoista




Neljäntenä adventtina kinkku vaihdettiin suolakylvystään raikkaaseen, puhtaaseen veteen ja me avattiin pullo parempaa punaviiniä. Keittiössä on kolme kulhollista ruislimpputaikinaa lepäämässä huomiseen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...

kuusitoista

Tiesin että tässä kävisi näin ja silti ne väkisin esiin puskevat kyyneleet pääsivät yllättämään. Sellainen sekoitus iloa, onnea, ylpeyttä ja luopumisen tuskaa uuden ajanjakson edessä. Minun lapseni, minun ihana, ihana lapseni. Minä. Rakastan sinua niin ettei siihen löydy edes sanoja, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Sinä. Minun rakas, rakas lapseni. Tättähäärä. Minä muistan kuinka silloin kauan sitten takerruit minuun lastensairaalan ovella terapeutin päättäväisesti kantaessa sinut sisälle. Minä jäin ulos ja itkin. Minun koko kehoni halusi josta sinun perääsi, tuntui kuin joku olisi repinyt irti osan minua. Minä muistan kuinka kuljit hattu keikkuen eskarin orientaatioon ja me seurasimme perästä. Minä muistan. Minun koko kehoni muistaa.  Keskiviikkona sinä täytit kuusitoista. Tulit vähän unenkarheana alakertaan, halasit ja moiskautit pusun ensin minulle, sitten isälle. Hymyilit kun näit sinulle katetun aamiaisen ja ojensit läppärisi isälle sanoen: ”Tekisin itse, mutta tartten sun aj...