Siirry pääsisältöön

tänään aurinko nousi taas



Eilen mun pellavapää istui vielä nurtsilla rantatuolissa siskonsa viihdytettävänä. Se itki illalla ettei se pysty mihinkään kun kaikki aina vaan sattuu ja nukahti mun kainaloon M:n sänkyyn.

Aamulla mun vieressä hymyili pieni aurinko. Se avasi silmänsä hymyillen leveästi, nousi istumaan ja sanoi et sillä on nälkä. Pellavapää kapusi ihan itse pois sängystä ja hyppelehti mun edellä alakertaan. Enää ei tarvinnut kantaa. Se söi maapähkinävoileivän ja persikan, ja juoksi kesken kaiken ihan itse vessaan. Kuudentena päivänä se voi taas hyvin.

"I am an anteater coming from Alabama..."

Kun ne kaksi muutakin oli suoriutuneet aamiaisestaan ne lähti yhdessä pihalle ja leikki siellä hyvän tovin. Me pakattiin potkulaudat autoon ja ajettiin skeittipuistoon.





M oli innoissaan. O ilmoitti ettei se missään nimessä ole ajatellut osallistua tähän tapahtumaan mitenkään ja K vaikutti vähän vaisulta, se ei ollut ihan varma onko siitä vielä tähän. Lupasin et mennään uudestaan jos tänään ei tunnu hyvältä. Arvattavasti puisto oli täynnä arviolta 14-18 –vuotiaita poikia. Tunsin itseni vanhaksi tai ennen kaikkea musta tuntui et jannut oli sitä mieltä et täti katraineen oli eksynyt väärään puistoon. Pakko myöntää et olisin varmasti tuntenut oloni kotoisammaksi jossakin muualla, mutta M:n menoa se ei haitannut. Kun K veti rampissa kunnon lojot, pelasti kaksi teiniä sen ja kun mä kannoin itkevän pojan syrjemmälle toi toinen pojista mulle sen potkulaudan ja huikkas K:lle että kaikkien pitää joskus aloittaa, kaikki kaatuu ja pitää vaan yrittää uudestaan. Katsoin skeittaavia nuoria uusin silmin ja muistin että nää on mun ystävien lapsia, ihan varmasti tunnen ainakin jonkun niistä äidin. Olisin halunnut muistuttaa kypärän tärkeydestä mutta pidin suuni kiinni.





Iltapäivällä me käveltiin-pyöräiltiin-potkulautailtiin ystävien kanssa lammelle. Tai siis sinne missä oli ennen lampi ja toivottavasti pian taas on. Nyt se oli kuiva. Niin kuiva että lammen  pohjalla saattoi kävellä katsomassa kuolleita, auringon kuivattamia kaloja jotka olivat kerääntyneet laumoina paikkoihin jossa viimeiset lätäköt olivat olleet. Keväällä me vielä mietittiin naapureitten kanssa et pitäis ostaa polkuvene meidän yhteiseen käyttöön.





 
sama paikka toukokuussa

Me syötiin yhdessä suklaakeksejä ja mä olin onnellinen pellavapään paremmasta voinnista. Kyllä melkein viikko neljän seinän sisällä ehtikin teyhdä meistä kaikista enemmän tai vähemmän mökkihöperöitä. Huommena elokuviin, keskiviikkona leikitään taas kavereitten kanssa ja mennään katsomaan Marttaa ja torstaina päästään uimaan... Posti toi meille kiitoskortin lastensairaalan tiimiltä.


Kommentit

  1. Hyvä että K voi jo paremmin! Piti kommentoida jo siihen postaukseen jossa kerroit leikkauspäivästä, että on teillä siellä hienot systeemit. Potilaat (lapset) otetaan ihailtavasti huomioon ja sama pätee varmasti myös aikuisiin? Ja tuo että tulee ihan kiitoskortti, asiakas on selvästi tärkeä. Voitteko valita, missä nämä leikkaukset ym. hoidetaan, vai meneekö ne esim. vakuutusyhtiön mukaan? Ei sillä, olen aikuisena potilaana aina saanut täällä Suomessakin ihan hyvää hoitoa sairaalassa, mutta en toki ihan tuohon verrattavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potilaslähtöisyys on täällä keskeisessä osassa hoitoa niin lapsilla kuin aikuisillakin, ja ehkä Suomessa olis oppimista siinä että täällä potilas muistetaan kohdata ihmisenä eikä sairautena.

      Me saadaan valita - vakuutusyhtiön puitteissa - kuka hoitaa ja missä hoitaa. Vakuutusyhtiön lista on tosin sen verran laaja että käytännössä voidaan valita mennä ihan mihin tahansa, ja näin on useimmissa meidän vakuutuksen kaltaisissa vakuutuksissa. On toki myös vakuutuksia, jotka rajaa tarkemmin hoidon ja hoitavan tahon.

      Poista
  2. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen! Sairaalat tekevät bisnestä, joten tottakai asiakastyytyväisyys on tärkeätä. Onhan nää tälläiset kiitoskortit vähän hassuja, mutta ah niin amerikkalaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairaalat tekee jatkuvia asiakastyytyväisyysmittauksia, eikä se ole mitenkään huono asia. Mä oon itse ollut kirjoittamassa näitä kortteja siellä toisessa päässä ja onhan se joskus aika hassua kun on ollut potilaan kanssa tekemisisssä vartin, mutta toisinaan niitä kortteja oli tosi kivaakin kirjoitella.

      Poista
  3. Otsikosta tuli heti mieleeni, onko kls sinulle tuttu? Voisi olla mieleinen, jollet jo tiedä. Tutustu vaikka ensin biisiin Aurinko nousee (sen täytyy olla niin) https://m.youtube.com/watch?v=ltI5TNHsAFg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana biisi!!!! ...ja tuli tänä aamuna kuin tilauksesta :)

      Poista
    2. Ole hyvä, ajattelinkin että voisi olla sun juttu! Suosittelen, minulla on autossa ollut viime syksystä asti kokoelmalevy ja onkin lähes päivittäin työmatkamusiikkina.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi