Siirry pääsisältöön

futarista kalliokiipeilijäksi tunnissa

Kaksi kuukautta se on kärttänyt päästä kokeilemaan... voitaisko me mitenkään mennä kiipeilemään? Mä oikeesti haluaisin kokeilla kiipeilyä? Koska me mennään kiipeilemään? Saako lapsetkin kiipeillä? Vastaukset alkoi sisällöllä; se on liian kallista. Ei sinne varmaan oteta lapsia. Katsotaan nyt. Ehkä. Ehkä tätä onkin mahdollista mennä kokeilemaan. Katsotaan nyt. Tänään mennään kiipeilemään.

Kiipeilijä valmistautui tulevaan koitokseen nukkumalla pitkään eli pitämällä huolta tarvittavasta levosta. Aamiaisen se nautti kiireessä – paahtoleipää ja soijajugurttia. Sen jälkeen se verrytteli suoritusta varten sosiaalistentaitojenryhmässä mun päivittäessä kalenteria, vastaillessa sähköposteihin ja poikien leikkiessä. Samalla vaihdoin kuulumisia M:n ryhmäkaverin ja ystävän äidin kanssa, aiheena lähinnä koulunalku ja siihen liittyvät huolet. Mulla ei just tähän hätään ollut liiemmälti huolia sillä yksi sähköposteista oli M:n erityisopen – Rva Enkelin – lähettämä palaverikutsu maanantaille. Palaverin lisäksi se lupasi tehdä parhaansa saadakseen M:n tulevan lukuvuoden opettajan osallistumaan palaveriin. Enempää en kai vanhempana voisi toivoa, kun virallisesti opettajat julkistetaan vasta tulevana tiistaina.



sosiaalistentaitojenryhmän tehtävänä on haastatella puheterapeutti Ericiä




Sosiaalistentaitojenryhmästä suunnistettiin tukevalle lounaalle S:n ja R:n kanssa, tosin tukevin lounas taisi olla allekirjoittaneen lautasella – parmankinkkupatonki ja jälkkäriksi suklaamantelicroissant. – eipä se S:nkään lounas paljoa mun lounaalle hävennyt.

oli muuten hyvää

Kiipeilyaika oli 13:30 ja hetki meni kaavakkeita täytellessä, kenkiä valitessa ja mun vakuuttaessa O:lle ettei sen ole pakko kiivetä vaikka mä haluan et se vaihtaa jalkaansa kiipeilykengät. Vielä viimeisen kerran muistutin M:aa siitä että tässä lajissa kaksi tärkeintä taitoa on 1) kuunnella ohjaajaa 2) luottaa ohjaajaan.




M ilmoittautui heti ekaks vapaaehtoiseksi ja saatuaan pikakurssin laskeutumisesta se kiipesi oravan lailla suoraan huipulle. Seuraavaksi oli R:n vuoro. R kiipesi muutaman metrin korkeuteen, totesi olevansa ihan tarpeeksi korkealla ja laskeutui takaisin alas. Alhaalla odotti K jo vuoroaan. O muisti jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa välissä ilmoittaa ettei hän todellakaan ole ajatellut kiivetä yhtään mihinkään.




K puettiin valjaisiin ja kiinnitettiin köyteen. Sen jälkeen harjoiteltiin ohjaajan kanssa laskeutumista ja lopulta K kapusi siskonsa tavoin suoraan huipulle lätkäisten intopiukassa sitä yläreunan lappusta mitä piti koskettaa ennen laskeutumista. Alas tultuaan se ilmoitti olevansa ”super good” ja olevansa valmis kiipeämään ihan mihin tahansa. Vastasin kuivahkoon äänensävyyn että niin varmaan. Ohjaaja totes että se on vain kahdesti aiemmin nähnyt nelivuotiaan kiipeävän kyseisen seinän.





Sit kiipesi taas M ja sen jälkeen R ja sit taas K ja sit M. M:n kolmas kerta oli jo vaativampi kiipeilyseinän kallistuessa myös ”väärään” suuntaan. Sinne se kuitenkin paineli ja oppi laskeutumaankin hyppien köyden varassa. K väsähti ja R:lle iski korkeanpaikankammo aina muutamssa metrissä.





Tunnin kiipeilyn jälkeen M kysyi voidaanko me tulla uudestaan. Mä kysyin samaa siltä tiskillä olevalta tyypiltä, tosin mun kysymys sisälsi myös taloudellisen aspektin; onko tätä mahdollista tehdä säännöllisesti kohtuulliseen hintaan? Tuntia myöhemmin seisoin jalkapalloharkoissa. Lasten pelatessa kävin peruuttamassa syksyn fudiksen ja soitin takaisin kiipeilypaikkaan. Syyskuun alusta meidän futarista tulee kalliokiipeilijä tätinsä lailla. Kerran viikossa 90 minuutin treenit 5-8 vuotiaitten ryhmässä.

Vanhempana mä katson tätä ”cool factor”:n ylitse ja näen tän jalkapalloa parempana jatkeena sekä fysioterapialle että toimintaterapialle. Harrastus jossa treenataan näppivoimia, ylitetään toistuvasti vartalon keskilinja ja joka perustuu oikeastaan kokonaan ”motorplanningiin”. Voisko enää olla parempaa lajia! Salaa hihkun riemusta.


Illalla meidän superurheilija pyöräili vielä L:n kanssa kauppaan, matkaa 1,6km suuntaansa. Tunti kiipeilyä, tunti jalkapalloa ja pyöräretki. Mä hengästyn jo ajatuksesta.


Kommentit

  1. Vautsi! Hieno homma tää uus upee harrastus! :)

    Milla

    VastaaPoista
  2. Makeeta!!! Ja reippaita lapsia.

    Mä oon kanssa pitkään halunut kokeilla tota. Ehkä joskus. Tuskin oon vaan noin rohkea. ;D

    / Älskling

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi