Siirry pääsisältöön

parempia huumeita kiitos!

Eilisen kirjoituksesta ja sen postaamisesta oli mennyt ehkä vartti, korkeintaan puolisen tuntia kun kurotin pöydän yli ottamaan maitotölkkiä - väärä liike. Tunsin sen heti, sellaisen pienen terävän kivun ja ajattelin aamukiireissäni et tästä ei nyt taida seurata mitään hyvää.

Autosta matkalla M:n psykologille soitin lääkäriin ja sain ajan yhdeksitoista. Ajaminen sattui. Kahvikupin nostaminen sattui. Pään kääntäminen sattui. Hengittäminenkin – sattui.

Yhdeltätoista istuin lääkärissä ja selitin Jamekselle et mun pitäis mennä töihin muutaman tunnin päästä, se tyytyi hymähtelemään. James on osteopaatti, se kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tilanne oli selkeästi sille nautinnollinen kun se riemuissaan hihkui ja hehkutti mun lihasjumia; ”Hmmmm, you really did it this time, did you! Look at this bad boy over here!!! Are you sure you didn't drag one of the kids over the table? This is gonna hurt you...” Parikymmentä minuuttia se runnoi ja survoi ja mä voihkin ja irvistelin M:n pitäessä mua kädestä. Sanoi suunnilleen että; ”Saathan sä mennä töihin jos uskot pystyväsi, mutta pidä panadolit lähellä”

Kotona haudoin kylmällä ja kuumalla ja otin sitä panadolia. Ajoin töihin tuskasta irvistellen ja ajattelin että kyllä se lääke siitä pahimman terän taittaa. Leimasin kulkukortin, osallistuin raportille, tulostin potilaslistan ja ryhdyin hommiin. Puolen tunnin päästä seisoin ylihoitajan työpöydän ääressä, kerroin tilanteen ja tulin suurin piirtein heitetyksi ovesta ulos. Se juoksi vielä mun perässä hissille ja sanoi et soitat sit huomenna – tänään - heti aamusta työvuorojärjestelijälle ettet tuu töihin.

Matkalla autolle soitin ensin L:lle ja sit Jamekselle ja ilmoitin tarvitsevani parempia huumeita. Puoliviideltä istuin taas Jameksen luona ja se suihkutti selkään jääsuihketta ja lähetti apteekkiin reseptin – parempia huumeita. Vikaks se muistutti että lasillinen tai kaksi viiniä ei varmaan olis myöskään pahasta.


Tänään heräsin nukuttuani suloisessa lääkepöhnässä ja tunnustelin hetken tilannetta sängyssä. Matkalla alakertaan soitin työvuorojärjestelijälle ja sit osastolle, en tule töihin tänäänkään. Aamukahvin kanssa nappasin taas vähän lisää niitä hyviä huumeita.

mun uudet parhaat kaverit

hyviä huumeita

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi