Tahdon Asiat

Aloitin aamun leikkimällä kouluterveydenhoitajaa. Olin valmistautunut työrupeamaani tuoreella – mulle tuoreella, kun ne tulee tänne aika pitkällä viiveellä – Kodin Kuvalehdellä ja isolla lattella ajatellen ettei sinne terveydenhoitajan huoneeseen kuitenkaan kukaan eksy tiistaiaamuna ja saan lueskella lehteä pari tuntia. Olin väärässä. Kahdessa tunnissa kaivoin pakastimesta useamman kylmäpakkauksen, tein neurologisia testejä päävammapotilaalle – joo tän vedin fikasta kun töissä ja koulussa oppii kaikkea – soittelin vanhemmille, mittasin kuumetta, pesin ja laastaroin, kirjoittelin lippusia ja lappusia niin vanhemmille kuin opettajillekin. Olin kiireinen. Oli kivaa. Kodin Kuvalehti #17/28.8. Haettuani K:n kanssa O:n koulusta me suunnistettiin ostarille palauttamaan niitä kenkiä, jotka me koulun alkaessa ostettiin M:lle. palautettiin kun se ei tykännyt niistä, nauhat kuulemma aukee koko ajan. Onneksi, sen minkä ostat Nordstromin tavaratalosta voit palauttaa Nordstromin ta...

tänään taas Klinikalla When I first took ADHD medications it was just like the first time I got glasses… the world came into focus . I just wish I could have had them forty years ago. My life would be very different. – Anonymous Living with ADHD is  like walking up a down escalator. You can get there eventually but the journey is exhausting. – Kathleen Ely, Helena, Montana It was a relief when I was diagnosed at age 46 and a lot of my past made sense.  I wasn’t just lazy.  The medication and awareness has helped me to adjust and cope. I can appreciate my strengths and work on my weaknesses now instead of just feeling like a loser. – Anonymous ADHD is not a choice or bad parenting. Kids with ADHD work twice as hard as their peers everyday but receive more negative feedback from the world. – DRB For me, anyway, having ADHD is like walking one step in front of a rain cloud, two steps in front of a thunderstorm [and], three steps in front of a ...

Ensinnäkin mun mielestä – siis MUN mielestä – on vähintäänkin kornia että joku edes kuvittelee kenenkään aloittavan lapsellaan minkäänlaista lääkitystä ilman pitkäaikaista harkintaa ja pohdintaa. Kyllä kai jokainen tietää että kaikilla lääkkeillä on myös sivuvaikutuksensa, ja ettei lääkityksen tulisi olla ensimmäinen vaihtoehto yhtään minkään asian hoitamiseen. Lääkityksellä on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Lääkitystä aloittaessa tulee myös punnita lääkityksen mahdolliset hyödyt ja haitat, ja hyötyjen ylittäessä ne mahdolliset haittavaikutukset on lääkitys syytä aloittaa. Näin mun mielestä. Yhtälailla on aika kärjistettyä vastakkainasettelua laittaa vastapuolelle lääkepullo, ja toiselle puolen sitten se rakastava vanhempi joka puuhaa lastensa kanssa, auttaa näitä kotitehtävissä ja retkeilee metsässä. Joudun toteamaan, että myös meillä leikitään, retkeillään metsässä, tehdään yhdessä läksyt, syödään iltapalaa ja luetaan iltasatu. Jokainen meidän lapsista on ollut toimintaterapias...

Tulin eilen kotiin kesken työvuoron. Jo töihin päästyäni tajusin et olin onnistunut jättämään käsilaukun kotiin, käsilaukussa tietysti lompakko ja lompakossa ajokortti. Lompakkoa en töissä tartte mihinkään, kun talon sisällä käy maksuvälineeksi oma kulkukortti, mutta se ajokortti. Oli pakko antaa flunssalle periksi kun olin useamman kerran unohtanut kirjata jotakin, tai kirjannut asioita väärän potilaan alle ja palannut myöhemmin korjaamaan asian. Tänään jään suosiolla kotiin, hörppimään kuumaa juomaa ja katsomaan lasten kanssa elokuvia. Samalla kiroilen sitä että ansaitut lomatunnit palaa nyt tähän – sairastamiseen. Hain apteekista lasten lääkkeet ja kiittelin hyvää vakuutustani. Nyt kun omavastuuosuus $1600 on maksettu oli apteekkilaskun hinta mulle tasan $0. Ilman vakuutusta lääkkeen hinta on $232/pullo, eli $ $464 niistä kahdesta pullosta. M:n vointi on muutamassa päivässä parantunut aivan huikeasti ja tavoite on vähentää, tai jopa poistaa ahdistuslääkitystä siinä vaiheessa ku...

Töissä on ollut rauhallista, no torstai oli sitä meille tyypillistä kolme sisään kaks ulos systeemiä joka aiheuttaa nopeesti melkoisen hässäkän, mutta eilen mulla oli ne samat kymmenen huonetta alusta loppuun ja niissä kymmenenssä huoneessa samat kohtuullisen itsenäiset potilaat. Muutama suolitukos, yks katolta pudonnut, kolme suolistosyöpää ja kolme puhjennutta vatsahaavaa, vakkarikamaa. Viiden pintaan lähden tauolle ja matkalla Starbucksiin soitan M:lle. Olen se työssäkäyvä äiti joka soittaa lapselleen ja kysyy miten koulupäivä meni, mitä teit, oliko kivaa ja muistutan tekemään läksyt. Saan kuulla että Melody oli melkein joutunut Reksin puhutteluun ja että Matildalla oli ollut synttärit. Niitä lapsen koulupäivän kuulumisia soittelevia äitejä on siinä kahvi jonossa muitakin – en ole yksin. Matkalla takaisin kymppikerrokseen luen Opelta tulleen sähköpostin ja näpyttelen siihen pikaisen vastauksen. Ope on vaikuttunut siitä miten rennosti M ottaa sen ettei saa synttäriherkkuja, ja antaa...

Neljä päivää töitä, sit kaks vapaata ja taas kaks töitä, ja sit, sit me lähdetään syyslomalle rantaan. Ajatuksissani haistan jo meren kostean tuoksun, tunnen ihollani kylmän merisumun syleilyn ja kuulen kuinka aallot pauhaavat. Lasten kouluihin pitäis varmaan ilmoittaa et ne on poissa kouluistaan, terapiat peruuttaa, ja, ja, ja... jaksaa, jaksaa, jaksaa. Vielä viikon jaksaa, sitten on loma. M ottaa aamulla minimaalisen annoksen uutta lääkettään, ja hihkuu riemuissaan et se maistuu banaanille. K taas jakaa oman kokemuksensa iloisena ja O murjottaa koska se ei koskaan saa yhtään mitään. Ulkona on järjetön vesisade ja suoriuduttuani aamun vie, tuo, odota, seiso, jonota sessiosta olen läpimärkä. Läpimärkä huolimatta siitä että mulla kyllä oli ihan asianmukainen asu – sadetakki ja kumisaappaat. Keitän kupin kahvia, laitan leivälle maksamakkaraa, istahdan alas ja nautin – hiljaisuudesta. Kukaan ei tarvitse multa yhtään mitään... L tulee alakertaan ja haluaa et mä lyhennän sille k...

Noukin koulun edestä kyytiin M:n. Sillä on ranteessa se päävammaranneke ja repustaan se kaivaa mulle kaksi paperia. Toinen on onnettomuusraportti, toinen on hakemus. M kysyy saako se mennä. Lupaan katsoa hakemusta liikennevaloissa. Se puhui tästä prujusta jo eilen, mut mulle ei oikein auennut mikä se on mitä se ehdottomasti haluaa tehdä, mihin osallistuu koulukuraattori ja mitä varten pitää mennä aikaisemmin kouluun. Valoissa silmäilen paperia ja esitän kasan kysymyksiä lapselleni, ikäänkuin varmistaakseni että se oikeasti haluaa lähteä politiikkaan, ja että se ymmärtää mihin se on hakemassa. Kyllä, M on hyvin tietoinen tästä. Neiti on päättänyt hakea oman koulunsa oppilasneuvostoon ja on aivan totaalisen vakuuttunut että myös tulee valituksi. Tuntia myöhemmin me istutaan psykiatrin huoneessa. Se kyselee meidän kesälomasta ja tulevasta rantalomasta. Jutellaan niitä ja näitä ja samalla kertoilen M:n kouluvuoden aloituksesta ja K:n toilailuista. K:n lääkeannosta päätetään ...

Sataa, sataa, sataa… sataa kaatamalla. Noin nopeesti vis kuvitella et syksy tuli kertaheitolla, mutta kun on lämmin. Jo aamusta 15C. Monsuunisade väitän minä, jonkun hirmumyrskyn häntä. Aamuliikenne oli jumissa. Sataa vettä, kukaan ei pääse mihinkään ja kaikki on taas muutamassa kuukaudessa onnellisesti unohtaneet et täällä sataa vettä aika usein lokakuusta heinäkuuhun. K tuli eilen koulusta kotiin kuin myrskyn merkki ja ilmoitti pontevasti et sillä on ollut aivan kamala päivä. Kysyin et miksi, ja se vastaa edelleen hyvin ponnekkaasti ettei se todellakaan halua puhua koko asiasta. Laitan viestiä opettajille, eikä niillä ole aavistustakaan siitä mitä oli tapahtunut. Illalla nukkumaan mennessä se viimeinkin kertoo mulle että ne oli syöneet ja menneet vessaan väärässä järjestyksessä. Niinpä, pienestä se voi olla kiinni. O sen sijaan tapaa puheterapeutin. Ne puuhailee ja leikkii tunnin ja lopulta mä saan palautteen arvioinnista. Terapeutti on kahdenvaiheilla, ja me aloitetaa...

Puolituntia aikaa kirjoittaa. Koira istuu paikallaan mun sylissä ja toimii puoliergonomisena tukena käsivarsille. Se on tyytyväinen kun me ollaan keskenään, se on tyytyväinen lenkistä tuoksuvassa metsässä. Jos Koira sais äänestää se varmaan valitsis aina tällaisen aamun. Kaikkialla on hämähäkkejä, paljon hämähäkkejä, ja toinen toistaan upeampia seittejä. Osa naapureista on saanut uuden syyn olla menemättä metsään. Sinne voi mennä sit kun sieltä on poistettu karhut, peurat, kojootit, puumat, ilvekset, oravat ja hämähäkit. Sen ne tietää et puput ei oo vaarallisia, mutta sitäkin on kuitenkin tiedusteltu et voisko ne kuitenkin poistaa – tappaa – koska ne syö kukat ja lisääntyy vaarallista vauhtia. Niitä ei lohduta se että ne ilvekset, puumat ja kojootit syö pupuja, ja kun niillä on pupuja syötävänä jättää ne ehkä sen ulos livahtaneen sisäkissan syömättä, ehkä. M varustautui päivän koulukuvaan vaihtamalla korvikset ja pukeutumalla mekkoon. Hiukset piti laittaa hienosti ja viimeistellä...

L ravaa koko yön nuhaisena. Se käy huuhtomassa nenää, hakemassa lääkettä, lisäämässä öljyä ja vettä höyryttimeen. Viideltä mä herään siihen et lastenhuoneessa on bileet. Vaellan paimentamaan kaikki kolme takaisin sänkyyn ilmoittaen että on edelleen YÖ. Hetkeä myöhemmin M ilmestyy meidän väliin ja lopulta nukahtaa. Minä en nukahda ja vähän jälkeen kuuden nousen ylös kuuntelemaan metsän siimeksessä huhuilevaa huuhkajaa. Niitä on kaksi. Mietin mistä ne juttelevat. Kahdeksan jälkeen tulee K:n bussi. Lastaan loput kaksi autoon ja me ajellaan tihkusateessa M:n bussipysäkille. M laulaa puisto raikuen epävireisesti ”Gitchee Gitchee Goo” ja O vinkuu et se haluaa jo mennä. Yhdeksältä tiputan viimeisen kolmesta omaan kouluunsa ja jään kuuntelemaan miten mun poika kategorisesti kieltäytyy tavaamasta nimeään, se sanoo vaan ettei se haluu. Huokaisen, kävelen autolle, vaihdan oman musiikkini soimaan ja ajelen aamiaiselle Salwan kanssa. Salwa tilaa kinkkua, perunaa, munaa ja kastiketta. Mä ...

Siitä saakka kun koulu alkoi, on elämä M:n kanssa ollut, no sanotaanko intensiivistä. Sitä on vaikeeta selittää kenellekään mitä se tarkoittaa. Se on kaikkien iholla, se liikkuu taukoamatta, se on iloinen olemalla tavallaan vähän liian iloinen, vihainen olemalla rajattoman, räjähtävän - vihainen. Kaikkea vähän enemmän kuin mikä olis kuusivuotiaalle oletettavaa. Ei. Ei sitä tartte ahtaa mihinkään kaavaan tai minkäänlaisen keskiverron rajoihin, mutta se ei kuitenkaan ole se M mikä me tunnetaan. Tää M on vähän enemmän kaikkea ja hmmm... intensiivisen kokonaisvaltainen. Joo, koulu on alkanut kolme viikkoa sitten. Joo, se on vähän kuin aloittais uudessa työpaikassa. Joo, sillä on uudet työtoverit, uudet kuviot, uusi tila, uudet aikataulut ja tukku uusiakin aikuisia sen viimevuotisen Open lisäksi. Joo, me tiedettiin että koulunaloitus tulee olemaan rankka. Joo, me osattiin odottaa että viikonlopuista tulee taas raskaita ja iltapäivistä pitkiä. Joo, me osattiin odottaa että kymmenen minu...

Lauantaiaamu. Lasissa mimosa, kupissa kahvia. Jannut leikkii jo yläkerrassa ja M mutustaa hilloleipäänsä. Taustalla soi ”Let it go!” Uunissa paistuu suklaakakku illan rapujuhliin. Ekaa kertaa aloituksen jälken oon nähnyt unia työstä, noin tarkennettuna siitä yhdestä tyypistä. Siitä jolla on huoneessa kaksi vartijaa vakkaristi, siitä joka on kahlittuna sänkyynsä. Siitä jonka ”rauhoittamiseen” tarvittiin viisi raavasta miestä, lepositeet ja spit hood (sylkemis huppu). Siitä joka itse omin pienin kätösin avasi kymmensenttisen leikkaushaavansa, ei silleen vähän vaan oikeesti niin että me huoneessa olijat saatiin ihailla sen suolistoa ja tunki haavaan kahden käden lisäksi sanomalehtipaperitolloja. Siitä joka lupasi tappaa jokaisen johon ylettyy. En epäillyt. Ei ylettänyt kehenkään. Siitä tyypistä oon nähnyt unta. Kuuden päivän vapaa tuli tarpeeseen. Vapaapäivän aloitin tukulla uusia ihmisiä, koulun rukousryhmässä. ”Mother’s in Prayer” tapaa kahdesti kuukaudessa, vaihtaa kuulumiset,...