Siirry pääsisältöön

risaisen yön jälkeen tulee raukea maanantai

L ravaa koko yön nuhaisena. Se käy huuhtomassa nenää, hakemassa lääkettä, lisäämässä öljyä ja vettä höyryttimeen. Viideltä mä herään siihen et lastenhuoneessa on bileet. Vaellan paimentamaan kaikki kolme takaisin sänkyyn ilmoittaen että on edelleen YÖ. Hetkeä myöhemmin M ilmestyy meidän väliin ja lopulta nukahtaa. Minä en nukahda ja vähän jälkeen kuuden nousen ylös kuuntelemaan metsän siimeksessä huhuilevaa huuhkajaa. Niitä on kaksi. Mietin mistä ne juttelevat.



Kahdeksan jälkeen tulee K:n bussi. Lastaan loput kaksi autoon ja me ajellaan tihkusateessa M:n bussipysäkille. M laulaa puisto raikuen epävireisesti ”Gitchee Gitchee Goo” ja O vinkuu et se haluaa jo mennä. Yhdeksältä tiputan viimeisen kolmesta omaan kouluunsa ja jään kuuntelemaan miten mun poika kategorisesti kieltäytyy tavaamasta nimeään, se sanoo vaan ettei se haluu. Huokaisen, kävelen autolle, vaihdan oman musiikkini soimaan ja ajelen aamiaiselle Salwan kanssa. Salwa tilaa kinkkua, perunaa, munaa ja kastiketta. Mä syön köyhiä ritareita kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla. Kahvia kuluu paljon. Mä kerron sille et M on nyt puolivirallisesti taas taapero ja se kertoo mulle oman poikansa uusimmat haasteet ja toilailut. Me nauretaan ja pallotellaan ideoita. Tärkeä hetki viikossa.



Ehdin vielä ruokakauppaan. Ostan flunssankarkotteita; inkivääriä, valkosipulia, chiliä, korianteria. Me syödään tänää nuudeleita. Ostan homeopaattiset flunssalääkkeet L:lle ja lisää suolaa nenän pesemiseen. Ostan kookosjätskiä jälkkäriksi ja sit niitä jokapäiväisiä; mantelimaitoa, soijajugurtteja, omppuja ja leipää.




Kotona puran kauppakassin,vien tropit L:lle yläkertaan, sytytän pari kynttilää, laitan höyrystimeen taas sen saman ”thieves” öljyn ja istun kirjoittamaan, ja odottelemaan K:n bussia. Oli hyvä aamu, ihanaa kun on syksy. Huomenna on syksyn eka päivä – virallisestikin. Haluan ostaa kuistille kurpitsan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän