karnevaaleja, autopornoa ja rukous

Lauantaiaamu. Lasissa mimosa, kupissa kahvia. Jannut leikkii jo yläkerrassa ja M mutustaa hilloleipäänsä. Taustalla soi ”Let it go!” Uunissa paistuu suklaakakku illan rapujuhliin.

Ekaa kertaa aloituksen jälken oon nähnyt unia työstä, noin tarkennettuna siitä yhdestä tyypistä. Siitä jolla on huoneessa kaksi vartijaa vakkaristi, siitä joka on kahlittuna sänkyynsä. Siitä jonka ”rauhoittamiseen” tarvittiin viisi raavasta miestä, lepositeet ja spit hood (sylkemis huppu). Siitä joka itse omin pienin kätösin avasi kymmensenttisen leikkaushaavansa, ei silleen vähän vaan oikeesti niin että me huoneessa olijat saatiin ihailla sen suolistoa ja tunki haavaan kahden käden lisäksi sanomalehtipaperitolloja. Siitä joka lupasi tappaa jokaisen johon ylettyy. En epäillyt. Ei ylettänyt kehenkään. Siitä tyypistä oon nähnyt unta. Kuuden päivän vapaa tuli tarpeeseen.

Vapaapäivän aloitin tukulla uusia ihmisiä, koulun rukousryhmässä. ”Mother’s in Prayer” tapaa kahdesti kuukaudessa, vaihtaa kuulumiset, juo kahvit ja rukoilee. Rukoilee Reksin listaamat rukouspyynnöt, ne lapset jotka tarvitsee apua, koulun henkilökunta, tulevat tapahtumat. Näin kirjoitettuna ymmärrän että tää saattaa kuulostaa monen lukijan korvaan vähintäänkin kummalliselta, mutta ekakertalaisena joudun toteamaan että tapaamisesta sai potkua päivään, rauhallisen mielen ja sellaista hiljaista voimaa ja sisäistä rauhaa.

Keskiviikkona lupasin ommella batmanille naamion. Batman veti kymmenen pisteen kilarit koska luvattuun perjantaihin on liian kauan ja koulupäivä perjantaina on aivan liian pitkä. Sen rukousryhmän jälkeen hain batmanin koulusta ja se hyppeli mua vastaan ilmoittaen et nyt mennään ostamaan naamiomatskuja. Niin mentiin, ja kotona ommeltiin naamiot, Batman, Spiderman, Wonder Woman – jokaiselle jotakin.

huopaa päällä ja fliseetä "vuorena"

Lämpimän iltapäivän auringossa me lopulta hypähdeltiin bussipysäkille vastaanottamaan isoa koululaista, leikittiin puistossa, vaihdettiin kuulumisia äitien kanssa, hypeltiin pienen narinan säestyksellä kotiin. Mun laittessa ruokaa Wonder Woman teki läksyjään naamio naamalla ja valmistautui henkisesti illan koulukarnevaaliin.

Mä en tiedä kummalle meistä nää tilaisuudet joissa on satoja kiljuvia lapsia, liian paljon niitten vanhempia, ja kaiken tän mukanaan tuomaa sekameteliä on vaikeampia. M kestää nykyään jo aika hyvin. Se ei tosin pysty keskittymään mihinkään vaan juoksee puolipäättömästi paikasta toiseen, jättää kaverinsa levittelemään käsiään sanottuaan niille hei ja mä seuraan sitä toivoen etten kadota sitä kaaokseen. Pomppulinnoja, kilpailuita, hattaraa, karkkia, kasvomaaleja, hiusvärejä. Oli kivaa. Niin se sanoi mulle autossa, ja pyysi mua vaihtamaan auton sisävalaistuksen vaaleanpunaiseksi. Kysyn siltä et voiko niin tosiaan tehdä ja tyttäreni avuliaasti neuvoo mua miten se tehdään. Näen sieluni silmin miten se muutaman vuoden kuluttua kertoo koulussa et sen äiti on ihan mukava muttei kovin fiksu.  

nainen ja hattara

ne pinkit jalkatilan valot säätyy täältä... vaihtareina myös näköjään  punainen, vihreä, sininen, turkoosi, oranssi ja harmaa

Loppuun vähän autopornoa. L vaihtoi meidän truckin uuteen. Myönnän että se harmaa oli tylsä ja tavanomainen. Olen vanhan ystävän sanoin vähän luksuspossu. Pidän autoista. Pidän niistä vähän liian paljon. 

Ford F-150 myydään 800.000 autoa vuodessa.
Limited mallia valmistetaan 5000 ja meidän auto on niistä numero 4270.