Siirry pääsisältöön

saisko olla viiniä?

Joku pyysi juttua viineistä. Instassa näin kuvan jonkun lähettämstä kutsusta ja siinä luki jotenkin et on tullut aika taas vaihtaa valkoisesta punaiseen. Yhdyn vaihtamisen teemaan, mutta vaihdan vaaleanpunaisesta takaisin punaiseen, en valkoisesta. En ole viiniammattilainen. En tiedä viineistä kovin paljoa. En erota sokkona kahta eri vuosikertaa toisistaan, tai siis erotan maun, mutta en osaa sanoa että joo tää viini on vuodelta 2010 kun se oli sellainen ja tällainen viinivuosi tällä rinteellä. Pääasia on että viinistä tykkää, ja että sitä on.

Erotan rypäleet maun perusteella, osaan sanoa onko lasissa syrah, cab, malbec, merlot, pinot, sangiovese, chardonnay, sauvingnon, chenin, riesling... sekoituksiahan ne kaikki pääasiassa on, harvemmin viini on ihan puhtaasti yhtään mitään. Paljon on hyviä pöytäviinejä. Olen epämuodikas ja vähän vanhanaikainen. Pidän voimaisen rasvaisesta,  tukevan tammisesta chardonnaysta ja punaiseksi valitsen mieluiten cabin tai cab blendin. Malbec on usein turhan tupakkaista ja merlot nyt muuten vaan aika turhaa mehua. Tänä kesänä valkkarit on vaihtuneet vaaleanpunaisiin trendijuomiin. Rose on ollut kaikkien huulilla ja lasissa, ja on meillä ollut rose bileetkin viiniklubilaisten kanssa.

Tavalliseksi arkiviiniksi kelpaa tavallinen arkiviini. Sattuneista syistä me nojataan tukevasti tänne oman alueen viineihin, mutta satunnaisesti lasiin kaatuu myös Kalifornian viiniä. Eilen lasissa oli Etelä-Afrikan tuote. Pääsääntöisesti juodaan kuitenkin näitä omia vaan.



Washington onYhdysvaltain toiseksi suurin viinintuottaja. Täällä on yli 800 viininvalmistajaa ja rypäleitä kasvatetaan yli 350 viinitilalla. Viimevuonna rypäleitä kasvoi 20.234 hehtaarin alueella. Viiniä valmistuu vuosittain keskimäärin 12,5 miljoonaa laatikollista (laatikossa 12 pulloa). Viinituotannon taloudellinen vaikutus meidän osavaltioon on 8,6 miljardia dollaria, ja teollisuudenala työllistää vajaat 30,000 ihmistä. Suomessa alueen viinit tunnetaan huonosti. Sääli.

Kahdessatoista vuodessa olen oppinut tuntemaan oman alueen viinit ja tiedän että pidän tiettyjen rinteitten viineistä enemmän kuin toisten. Olen löytänyt omat suosikkitilani, mutta edelleen tavoitteena on jokaiselle viiniretkellä käydä tutustumassa myös muutamaan uuteen tuttavuuteen. Vuosi takaperin löysimme tällä tavalla uuden helmen. Jos rypäleet on kasvatettu Rattle Snake Ridgessä, jätän pullon kauppaan, sen sijaan Red Mountain, Indian Wells ja Horse Haven Hills ovat kestosuosikkeja. Wahluke Slope uusi kiinnostava tuttavuus. Tää ei tarkoita että näillä rinteillä kasvaneet viinit olis jonkun spesialistin mielestä jotenkin ainutlaatuisia, mutta meillä tykätään näistä.

Kotikaupan hyllystä irtoaa pullo halpaa punkkua muutamalla taalalla. Meidän arkiviinien keskihinta on jossakin $12 hujakoilla, halvimmat $9, kalleimmat arkiviinit $15. Ne kesäretkiltä poimitut helmet ja viiniklubien klubiviinit taas on vastaavasti ehkä sen $35-$60/pullo. Kaapissa on kypsymässä retkiltä ostettuja viinejä, sellaisia joita juodaan ehkä viiden vuoden päästä.


Noin keskimäärin viineillä ei täällä kauheesti hifistellä. Tai siis voihan niillä hifistelläkin, mutta viini on osa arkea ja elämää. Kaikki juo viiniä, arkena ja juhlana, lounaalla ja illalla ihan muuten vaan. Ei tarvitse olla erityistä hetkeä viinipullon avaamiseen.  

tässä viinejä muutamalta meidän lempitiloista... D2:sta kaadetaan lasiin Valkoisessa Talossakin

Kommentit

  1. Kiitos! Täähän oli mielenkiintosta. Sellasta asiantuntijalausuntoa en kaivannutkaan, vaan just tämmöstä omaa mielipidettä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän