keskiviikko 24. syyskuuta 2014

politiikkaa ja psykiatreja

Noukin koulun edestä kyytiin M:n. Sillä on ranteessa se päävammaranneke ja repustaan se kaivaa mulle kaksi paperia. Toinen on onnettomuusraportti, toinen on hakemus. M kysyy saako se mennä. Lupaan katsoa hakemusta liikennevaloissa. Se puhui tästä prujusta jo eilen, mut mulle ei oikein auennut mikä se on mitä se ehdottomasti haluaa tehdä, mihin osallistuu koulukuraattori ja mitä varten pitää mennä aikaisemmin kouluun. Valoissa silmäilen paperia ja esitän kasan kysymyksiä lapselleni, ikäänkuin varmistaakseni että se oikeasti haluaa lähteä politiikkaan, ja että se ymmärtää mihin se on hakemassa. Kyllä, M on hyvin tietoinen tästä. Neiti on päättänyt hakea oman koulunsa oppilasneuvostoon ja on aivan totaalisen vakuuttunut että myös tulee valituksi.




Tuntia myöhemmin me istutaan psykiatrin huoneessa. Se kyselee meidän kesälomasta ja tulevasta rantalomasta. Jutellaan niitä ja näitä ja samalla kertoilen M:n kouluvuoden aloituksesta ja K:n toilailuista. K:n lääkeannosta päätetään vähän nostaa, josko sillä saataisiin impulsiivisuutta vähän hallintaan ja jarrut jannulle – ajattele ennen kuin toimit. Me puhutaan siitä miten uupunut M on koulupäivän jälkeen ja miten se valittaa ettei se pysty keskittymään, ja miten ne kotona helpot tehtävät on yllättäin koulussa vaikeita. Me puhutaan siitä että se saa käyttää, ja käyttääkin sermiä mutta sekään ei auta. Me puhutaan miten se kotona on omissa maailmoissaan tai hyperaktiivinen riehuja tai miten se raivoaa niin ettei mitään rajaa. Me puhutaan siitä miten se hyökkää poikien kimppuun aika pienestäkin. Kotiin me lähdetään kahden sijasta kolmen reseptin kanssa. K:lle sitä samaa. M:lle sitä samaa ja uutena ADD-lääkitys.

menomatkalla meillä oli vielä ihan mukavaa

Kotimatkalla homma leviää käsin. K huutaa ja itkee ja raivoaa. Se on vihainen koska se unohti tammikuussa lelun lentokoneeseen. Se haluaa lähteä Floridaan hakemaan sitä - nyt. Se kiukkuaa koska mä en ajaessani voi näyttää puhelimesta valokuvia. Kysyn kumpi on tärkeämpää valokuvat vai sen turvallisuus? Turvallisuus. Muistutan sitä pitämään hampaat kuitenkin ihan vaan itsellään, olemaan purematta vaikka kuinka kiukuttais. Samaan aikaan M vaatii koko ryhmältä ehdotonta hiljaisuutta jotta se voi keskittyä ja luetella kaikkien luokkatovereittensa nimet tietyssä järjestyksessä; ensin kaikki aakkosjärkässä, sit tytöt ja tän jälkeen pojat, sit hiusten värin mukaan ja viimeiseksi nimen pituuden mukaan. K:n kiukutessa mä yritän kertoa M:lle ettei kukaan muu ole kovin innostunut tstä sen luetteloinnista mutta M ei kuule. O laulaa kovaäänisen epävireisesti jotakin, ja M mätkii sitä vapaalla kädellään. Lasken sataan, painan kaasua, toivon olevani kotona kädessä olut. 

se kiipeää korkealle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.