Siirry pääsisältöön

pelastakaa maanantait

Maanantaiaamuna oon nukkunut aivan liian vähän herätessäni kuuden aikaan siihen että M on koulustressissään kastellut sänkynsä. Se nukahtaa hetkeksi vielä meidän väliin mun maatessa sängyssä odottamassa pian soivaa herätyskelloa. M hyppää suihkuun mun tuijottaessa peilistä liian vähästä unesta punoittavia silmiä. Kaivan laatikosta silmätipat. Muistan sen harmaan hiuksen jonka löysin eilen illalla ja huokaan.

Alakerrassa eväslaatikoita ei löydy mistään ja uninen L mutisee ettei tiedä mihin on ne laittanut. Tarjoilen vasemmalla kädellä laumalle muroja, oikealla keitän kahvia ja sillä kolmannella kädellä – ai mikä kolmas käsi? – pakkaan niitä olemattomia eväslaatikoita. Kahvi jäähtyy mukiin mun latoessa sekalaiseen valikoimaan erilaisia rasioita välipaloja ja lounaita, kesäkurpitsaleipää, jogurttia, mantelimaitoa, kuivattuja hedelmiä, kuivattuja mandariineja, vettä. L on heittänyt M:n pissaiset lakanat kodinhoitohuoneen lattialle ja ohimennessäni lykkään ne pesukoneeseen ja koneen käyntiin. Samaan lastiin mahtuu mun viikonlopun työvaatteet. Tiskikoneessa on puhtaat ja aamiaistiskit jää keittiön työtasolle. Huikkaan L:lle et roskis pitää vetää ulos, onhan maanantai ja roskapäivä.

L lupaa tiputtaa M:n koululleen. Mä hoputan jannuja pukemaan ja laittamaan kengät jalkaan samalla kun käytän Koiran pissalla ja yritän ohimennessäni hörppiä jäähtynyttä kahvia. Tarkistan että kaikien repuissa on kaikki tarvittava, pakkaan kaksi poikaa reppuineen autoon ja suuntaan kohti ekaa koulua. Siellä koulun pihalla tajuan ettei K saanut koskaan lääkettään. Katson sitä kun se seilaa pitkin pihaa sen sijaan että seisoisi jonossa. Muistutan sitä noin kolmisenkymmentä kertaa siitä että reppu pysyy selässä kunnes se on päässyt luokkaan – turhaan.

Puhelin soi ja L kysyy onko sen lompakko mun autossa. Käyn tarkistamassa, ja onhan se. Ajan etuajassa O:n koululle, saan jättää sen etuajassa luokkaan ja sen sijaan että kaahaisin hakemaan sähköjäniksen lääkettä kaahaan M:n koululle viemään L:lle sen lompakkoa. Väsymys painaa silmissä ja kaipaan sitä juomatonta aamukahvia. Katson kelloa ja totean että kahvit saa jäädä juomatta koska mulla alkaa M:n koululla palaveri varttia yli yhdeksän, enkä mitenkään kai kerkeä ensin viemään lompakkoa ja sit ostamaan kahvia, K:n lääkityksestä puhumattakaan.


L saa lompakkonsa ja lähtee töihin. Mä käyn moiskauttamassa pusun prinsessan poskelle ja suostun heti toisen äidin ehdotukseen lähteä kahvikauppaan palaverista myöhästymisen uhallakin. Wendy ajaa ja me jutellaan samalla niitä näitä. Lopulta meillä on kahvit kourassa ja me ollaan takaisin koululla vaan viitisen minuuttia myöhässä. Raiteiltaan suistunut aamu saadaan vähitellen takaisin raiteilleen. K saa lopulta lääkkeensä koulun päätyttyä open todetessa et olihan se aika levoton, niin varmaan.







Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää