Siirry pääsisältöön

lehmistä, kanoista ja muista maataloustuotteista

Viimekeväästä olen kasvattanut tätä allergisen lapsen äidin identiteettiä. Viikko sitten maitoallergisia tupsahti perheeseen yksi lisää. Ensiavun lääkäri neuvoi pitämään kaiken maitoon liittyvän kaukana pojasta ja muutamaa iltaa myöhemmin meidän oma lastenlääkäri soitti kysyäkseen O:n vointia ja antoi samalla samat ohjeet, vuoden verran – ainakin – ulosteen pehmentäjää, kaikki maitoon vivahtavakin pois ruokavaliosta ja vahingon sattuessa välittömästi kolmen päivän kuuri laksatiiveja suolitukoksen välttämiseksi. Ei mitään uutta, ja tässä asiassa kaksi menee siinä missä yksikin. Oikeastaan kaksi on helpompi kuin yksi koska nyt on aina se kohtalotoveri ja tukihenkilö sille jolle se jäätelön, keksin, voileipäkeksin, sipsin, pullan, karkin, suklaan skippaaminen just sillä hetkellä on kynnyskysymys.

Mihin sitä identiteettiä sit tarvitaan ja mistä se syntyy. Pakkausselosteiden lukemisesta. Omien eväitten pakkaamisesta leirille, pyhäkouluun, kouluun, lastenjuhliin, kylään kavereille, ravintolaan. Se syntyy siitä että osa ihmisistä tuntuu olevan sitä mieltä ettei nyt vähän maitoa voi ketään haitata. Voi se. Kesällä voissa paistettu pihvi ajoi M:n laksatiivikuurille. Se syntyy kirkon lasten pastorista joka on sitä mieltä ettei vaivaista maitoallergiaa tarvitse huomioida. Se syntyy siitä turhaumasta kun on huomannut että yllättävän monella ei ole aavistustakaan siitä mitä maito-maitotuote-maitoproteiini tarkoittaa. Eihän niitten tarvitse, oikeesti ei tarvitse, mutta hämmennyn kun joku kysyy et voiko se kuitenkin syödä marjoja? Joo. Mulla on vaan näitä keksejä, niissä ei oo maitoa mut vehnää on kuitenkin. Joo, se voi syödä viljoja. Mut tässä on hei kananmunaa... oikeesti?

Maito-maitotuote-maitoproteiini tulee lehmästä. Lehmä on nautaeläin ja sillä on neljä jalkaa. Se sanoo muu ja niitä näkyy kesäisin pelloilla. Laktoosi-intoleranssi on eri asia kuin maitoallergia. Laktoosi-intolerantti voi syödä maitotuotteita joissa maitosokeri on pilkottu. Maitoallergikko on allerginen maitoproteiinille eli kaseiinille. Viljat on heinäkasveihin kuuluvia siemenkasveja, ja ne kasvaa pellossa. Kana on kanalintujen lahkoon kuuluva kesy lintueläin joka munii kananmunia. Kanalla ja lehmällä ei ole juurikaan tekemistä toistensa kanssa. Hedelmät kasvavat noin keskimäärin puissa ja pensaissa, niillä ei ole mitään muuta tekemistä lehmän kanssa kuin että lehmätkin tykkää syödä niitä.

Olen kyllästynyt menemään ravintolaan missä mun lapset ei voi syödä mitään koska ravintolan henkilökunnalla ei ole aavistustakaan mitä niitten laittamassa ruuassa on. On kourallinen ravintoloita joista löytyy allergiakirja, siis tuoteseloste jokaisesta annoksesta. Kiitos siitä. Onneksi on aasialaiset ravintolat. Onneksi on aasialainen ruokakulttuuri jossa noin lähtökohtaisesti ei käytetä maitotuotteita ja meidänkin perhe voi syödä niissä normaalisti. Lukea ruokalistan ja valita mitä haluaa syödä ilman että pitää kysyä että mitä tässä annoksessa ihan oikeasti on? Onko leivässä maitojauhetta? Onko siinä Maitoproteiinia? Paistateko voissa? Laitatteko hampurilaispihviin korppujauhoja?


Lauantaina me käytiin perheen kanssa syömässä japanilaista. Oli hyvää. Oli helppoa. Tänään stressaan iltapäivän kyläilyä. Sain tekstarin, onko M edelleenkin maidottomalla ruokavaliolla? Joo on se, edelleen – allerginen. Kohteliaasti yritän pyytää jokaisen pakkauksen ja lukea meille tarjoiltavien ruoka-aineitten pakkausselosteet. Mietin pakkaanko varmuudeksi noille kahdelle kuitenkin omat eväät.

kuivaharjoittelua

M piirsi meidän perheen. Mulla on kaksi päätä - toinen ajatuksille.
K piirsi myös meidän perheen ja talon. Huomatkaa L:n kädessä pölynimuri.

O:n versiosta voi vain sanoa että lapset kehittyy eritahtiin.

Yaki Udon

K:n bentobox. Kanaa, parsakaalia, hedelmäsalaattia ja paistettua riisiä.

Kommentit

  1. Joo, kasvissyöjänä toi on niin tuttua. "Voitko syödä riisiä?" "On meillä kalaa." Mistä lähtien kala on ollut kasvis...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on tosiaan jotenkin häkellyttävää. Meillä on yks ystävä joka ilmoittaa olevansa kasvissyöjä, mutta syö kuitenkin kalaa, äyriäisiä ja satunnaisesti myös kanaa... Täh? Ymmärrän vielä sen että on kasvissyöjä ja käyttää munia ja maitotuotteita, ja sitten erikseen on vegaanit, mutta, mutta...

      Poista
    2. Luulen, että tuossa sekaannuksia aiheuttaa usein se, että monet kasvissyöjiksi ilmoittautuvat eivät loppujen lopuksi ole puhtaita kasvissyöjiä. Kerran, kun olin järjestämässä erästä tilaisuutta, varmistin itsensä kasvissyöjäksi ilmoittaneelta, voiko hän syödä leivonnaisia, joissa on käytetty maitoa tai kananmunaa. "Joo, kyllä minä syön myös kalaa ja kanaa" oli vastaus.
      Näin muuten olen kyllä kokenut, että suomalaisissa ravintoloissa saa hyvin tietoa ruuan sisältämistä aineista. Jos tarjoilija ei tiedä, niin hän käy varmistamassa asian keittiöstä. Toki valikoima voi olla aika niukka, jos on paljon rajoitteita.

      Kepa

      Poista
  2. Moi!
    Tiedän niin tunteen! Tuttua juttua �� maidottoman & gluteenittoman ruokavalion noudattavana olen niin kokenut ja kuullut noi jutut - tsemppiä! Tosi hyvin kirjoitettu, on itsellänikin ollut mielessä laittaa samaa tekstiä yhteen jos toiseen suuntaan..../Suski

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...