keskiviikko 3. syyskuuta 2014

eka päivä ekalla

Maanantaina illalla, iltasadun jälkeen kysyin siltä että jännittäkö. Ei jännittänyt – yhtään. Mua jännitti kyllä sitäkin enemmän.

Aamulla se heräs kauan ennen kellonsoittoa, hyppelehti alakertaan ja kysyi et miks mä en herättänyt sitä. En herättänyt koska vielä ei ollut aika herätä. Kysyin jännittääkö? Ei jännitä. Pakkasin eväät, tarjoilin aamiaista, se valitsi itse vaatteensa jumppatuntia ajatellen ja se selvisi jopa siitä rypystä ettei ollut sukkia, puki jalkaansa mun sukat ja oli tyytyvänen. Me oltiin bussipysäkillä jo parikymmentä minuuttia ennen bussin tuloa. Ei oltu yksin, oli siellä muitakin ja monen koululaiset oli nousseet jo aamuyöstä. Kysyin jännittäkö? Jännittää. Sanoin että niin jännittää kaikkia muitakin. Bussijonossa se löysi itselleen kaverin entisestä luokkatoveristaan eikä sitä jännittänyt enää – yhtään.



Olin mä kysynyt siltä haluisko se että ajan sen kouluun. Ei se halunnut. Se halus mennä bussilla. Kyllä mä kysyin siltä et haluisko se et mä ajaisin kuitenkin kouluun ja olisin vastassa kun se hyppää ulos bussista ja me käveltäis yhdessä luokkaan. Se katsoi mua hämmentyneenä ja kysyi; ”Miksi? Miksi sä niin tekisit?” Ymmärsin itsekin miksi tää vaihtoehto tuntui mun rationaalisesta lapsesta aivän käsittämättömältä, eihän siinä ole mitään järkeä. Se meni siis bussilla, ihan itse. Sain kuitenkin luvan hakea sen koulusta.



Me mentiin poikien kanssa O:n koululle tutustumaan. Tehtiin säädetyt tehtävät, mä ahtauduin siihen kääpiöpulpettiin ja täytin taas lomakkeita. Pojat leikki pihalla ja mä juttelin tuttujen opettajien ja vanhempien kanssa.



Jannut jäi L:n kanssa kotiin kun lähdin hakemaan rinsessaa. Seisoin koulun pihalla ja arvoin tuleeko ne koulun ympäri vai läpi. Koulun rehtori, Mr R tuli juttelemaan, kysyi miten viikonloppu meni? Se kysyi helpottiko M:n ahdistus ja tekikö ennakkotutustuminen kouluun tehtävänsä? Sanoin että teki, ja kerroin että aamulla kouluun lähti innostunut lapsi. Mr R kertoi käyneensä M:n luokassa ja M oli kertonut reksille että kivaa on. Todettiin yhdessä että suunnitelma oli selkeästi ollut toimiva ja ratkaisut hyviä.

Kellon soidessa ulos hyppelehti iloinen tyttö täynnä asiaa. Se kertoi että se oli kävellyt aamulla luokkaan ihan yksin, ilman kenenkään apua. Se kertoi että liikuntatunnilla ne oli opetelleet mitä koululiikunta tarkoittaa ja sit ne oli juosseet. Se kertoi että Matildan pussissa oli nukke ja että sen vierustoveri Melody on mukava. Se kertoi että ruokalassa Laran piti istua eri pöydässä koska se on allerginen pähkinöille ja se kertoi että osalla oli ollut eväät ja osa oli syönyt kouluruokaa. Se kertoi kuinka pitkällä välitunnilla sillä ei ollut ketään kaveria – ja mun sydän löi tyhjää ja yhden sadasosasekunnin jo surin - ja sit se oli löytänyt poikien ryhmän ja pyytänyt päästä mukaan niitten leikkiin ja päässyt. Mä kehuin sitä sen kyvystä ratkaista näin valtavan iso ongelma, ja me puhuttiin rohkeudesta ja ystävyydestä ja ulkoleikeistä. Me puhuttiin tytöistä ja pojista ja elämästä yleensä.

Me ajettiin koululta klinikalle sosiaalisten taitojen ryhmään. Ja se istui mun sylissä odottamassa ja me surtiin yhdessä sitä että tänään ja huomenna me nähdään vaan aamulla. Me surtiin ja samalla laskettiin että loppujen lopuksi se on vain kaksi arkipäivää viikossa kun se lähtee aamulla kouluun ja mä lähden töihin ennen kuin se tulee koulusta. Se totes että kaikkeen tottuu – tähänkin – ja että lokakuussa tää tuntuu jo ihan tavalliselle.


Koulu alkoi hyvin. En voisi pyytää enempää. 




4 kommenttia:

  1. Hieno juttu, sulla on rohkee tyttö! Meidan pieni lahtee tarhaan tana syksyna, ens maanantaina tutustumisjakso ja seuraavana maanantaina alkaa normiohjelma, kumpaahan jannittaa enemmin, aitia vai tyttöa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia vähintään yhtä paljon :) Onnea matkaan ja uuteen elämänvaiheeseen!

      Poista
  2. mikä typykkä! Aivan mahtavan taitava ja rohkea ja kykenevä sanoittamaan itseään!

    Olen paljon miettinyt tuota sosiaalisten taitojen ryhmää, josta kerrot. En tunne tätä suomalaista autismikuntoutus-systeemiä lainkaan, mutta tuntuisi siltä että meilläpäin olisi vähän kaikille lapsille tarvetta harjoitella sosiaalisia taitoja ;)
    Jotenkin kirjoituksistasi tulee hyvin esiin se, miten paljon painoa siellä teikäläisessä kulttuurissa laitetaan sosiaalisille taidoille ja kanssakäymiselle. Se, että siinä maailmassa pärjätäkseen tarvitaan erilaisia taitoja ja hyvin eri tavalla kuin täällä - meidän nurkilla kun pärjää tuollainen gaussin käyrille sijoittuva lapsikin vain ujosti hymyilemällä, olematta itse sosiaalisesti avoin tai aktiivinen. (yhdellä lapsella on puhumaton luokkakaveri...noin niinkuin esimerkiksi. Siis lapsi, joka kategorisesti kieltäytyy puhumasta aikuisten kanssa)
    Jotenkin kuvittelisin - siis asiaa tuntematta - ettei meillä autismi-/as-kuntoutus mitenkään erityisesti keskity tuohon kontaktin hakemiseen tai vastaavaan, vaan pikemminkin muunlaiseen arjesta selviytymiseen. Jotenkin, että se lähtökohta meillä on enemmän "minussa", kun taas siellä teillä enemmän "yhteisökelvollisuudessa"? (vähän huonot sanat...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin Samoissa oli vastikään juttua amerikkalaisesta opettajasta joka työskentelee Ressun peruskoulussa. Siinä jutussa amerikkalainen koulujärjestelmä sai ansaitusti huutia monestakin asiasta, mutta yhtälailla siinä peräänkuulutettiin sosiaalista kanssakäymistä ja sosiaalisten taitojen opettelua suomalaiseen kouluun.

      L kertoo lapsuudestaan tarinaa siitä kuinka koulussa piti pitää esitelmä ja L ei halunnut. Lopulta Anoppi oli laittanut opettajalle lapun ettei L:n tarvitse esitelmöidä. Ehkä kuitenkin olis pitänyt enneminkin harjoitella esitelmän pitämistä kotona. Tänä päivänä joo varmasti harjoiteltaisiinkin, mutta tosiaan sosiaaliset taidot ja esiintymistaito on ihan oma juttunsa, johon täällä keskitytään kouluissakin jo eskarissa. Joka viikko näillä nelöivuotiailla on koulussa "Show and Tell" jossa ne kertoo jostakin itselleen tärkeästä tapahtumasta, lelusta tai harrastuksesta. Ei kovin laajasti, mutta niin että vastaavat koulutovereitten kysymyksiin.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.