sunnuntai 7. syyskuuta 2014

ihmissuhteista ja ystävyydestä

Tää juttu tuli itseasiassa puheeksi jo viikko sitten ystävien luona kyläillessä, hautautui kiireen keskelle ja pulpahti uudestaan pintaan tänä aamuna kirkossa. Se lähti siitä et istuttiin siinä ystävien pihalla viettämässä kesäpäivää, L oli juonut oluensa ja ajatteli siirtyä skumppaan. Pöytään oli kuitenkin katettu vesilasit ja viinilasit ja meidän naisten kuohuvat oli nautittu tervetulijaismaljana siinä missä miesten oluset suoraan pullosta. Hetken isäntä harkitsi könyävänsä itsensä ylös siitä penkistä joka tuki kaatumassa olevaa aurinkovarjoa, ja josta olis siis oikeesti pitänyt kiivetä – ei nousta – ylös. Sit se totes että ettehän te mitään vieraita ole, hae itse lasis keittiöstä kun tiedät kuitenkin missä niitä säilytetään. Nauroin että äärimmillään otan vastaan ystäviä yöpaidassa.

Jäin miettimään mistä erottaa onko kysymys tuttavasta vieraasta, kaverista vai ystävästä. Missä vaiheessa ollaan niin läheisiä ettei enää tarvitse emännöidä tai olla vieraskoreena. Tiedättekö silleen kun toisia ihmisiä varten puetaan ja meikataan ja tällätään, ja kotikin puetaan ja tällätään? Sit jokaisella on – tai ainakin pitäis olla – ne ystävät jotka on niin ystäviä että ne voi kohdata tukka pystyssä yöpaidassa tai päästää ne kylään silloinkin kun lastenkoulupaperit on pitkin pöytiä, roskis täynnä ja tiskikone tyhjentämättä. Äärimmäinen luottamuslause, kohdata toinen sellaisena kuin ihan oikeasti on. Joku sanoo että se on laiskuutta, minä otan se luottamuksena. Yleensä kai tällainen luottamus syntyy yhdessä eletyn elämän, ja ajan kanssa.

Kenelle voit soittaa koska vaan? Kenestä tiedät että se auttaa jos tulee hätä? Kuka on se joka jättää tarvittaessa omat juttunsa ja kiireensä ja pelastaa? Kuka kuuntelee? Kenelle voit kertoa ihan kaiken? Keneltä toivot lapsesi kysyvän neuvoa silloin kun se ei enää halua neuvoja sinulta?


On tässä kulttuurierojakin. Suomessa ja Euroopassa noin yleensä kai passataan osoituksena vieraanvaraisuudesta. Täällä vieraanvaraisuutta on tarjota kotinsa ja etenkin jääkaappinsa vapaasti tulijan käyttöön. 


1 kommentti:

  1. Kiinnostavaa pohdiskelua! Mäkin koen, että ne ystävät, jotka uskallan tarvittaessa päästää sotkuun sisään kotiini, ovat niitä läheisempiä. Heille voi myös soittaa ja vaikka pyytää apua tai kertoa huolistaan ja he luottaa kans samoin muhun. Sitten on erikseen niitä tälläytymiskavereita, jotka ajan myötä voi muuttua läheisimmiksi tai sitten ei. :)

    Anna

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.