Siirry pääsisältöön

riittää kiitos

Kirjoittaessaan blogia kirjoittajasta itsestään tulee omalla tavallaan vähän niin kuin julkkis. Isojen blogien kirjoittajista ehkä ihan oikeitakin julkisuudenhenkilöitä. Kuitenkin sellaisia, jotka on lukijoille yhtäaikaa vähän tuttuja ja sit sen verran tuntemattomia että tulee kommentissa ehkä helposti sanottua sellaistakin minkä saattaisi jättää sanomatta ystävälle, naapurille tai työtoverille. Asiaa ei myöskään helpota se että kirjoitetusta tekstistä puuttuvat äänensävyt ja on enemmän kuin todennäköistä että viestin vastaanottaja lukee viestin aivan erilaiseen äänensävyyn kuin mitä kirjoittaja oli ajatellut tai tarkoittanut.

Vanhemmuus on sinällään matka epävarmuuden tuomalle epämukavuusalueelle. Joku viisas on joskus sanonut ettei vanhempana voi muuta kuin epäonnistua. Jokaisen vanhemmuus on sen oman, ja omien lasten kannalta oikean vaihtoehdon hakemista silloinkin kun vaihtoehtoja on useampia – ja niitähän riittää, ihan melkein kaikessa – tai kun aihe herättää voimakkaitakin tunteita. Oli sitten kysymys tuttimerkin valinnasta, kertakäyttövaiposta versus kestovaipoista tai sitten niistä isommista asioista kuten lapsen lääkitys. Kysymys on sen parhaan mahdollisen valinnan tekemisestä silloinkin kun on mahdollista että se jossakin vaiheessa elämää osoittautuu vääräksi tai huonoksi. Kysymys on myös sen parhaan mahdollisen valinnan tekemisestä tilanteessa jossa on vain huonoja vaihtoehtoja. Kukaan tuskin kuitenkaan valitsee sen enempää itselleen kuin lapsilleenkaan sitä lähtökohtaisesti omasta mielestään huonointa vaihtoehtoa, vaan enneminkin huonoista sen parhaan..

En kysynyt lukijoitteni mielipidettä. Perheemme päätyi molempien lasten kanssa ratkaisuun neurostimulanttilääkityksen aloittamisesta muulla tavoin. Tämä valinta on tehty silläkin riskillä että se jonakin päivänä osoittautuu huonoksi ratkaisuksi. Tällä hetkellä uskon kuitenkin sen olleen meille se oikea vaihtoehto, ja tässä tilanteessa myös ainoa,  oli kyseessä sitten paras vaihtoehto tai huonoista vähiten huono. Toivon myös lukijoitten kunnioittavan tätä valintaa meidän perheemme valintana huolimatta siitä että olisi ehkä itse vanhempana päätynyt toisenlaiseen ratkaisuun. On toki mukavaa lukea että näin moni on huolestunut minun lasteni hyvinvoinnista, arvostan sitä mikäli huoli on todella aitoa eikä vain kanava oman mielipiteen esilletuomiseen.


Tulen varmasti myös jatkossa käsittelemään lasten lääkityksiä, diagnooseja ja terapioita. En jaksa uskoa että kuitenkaan käyttäisin tätä kanavaa varsinaisena areenana neuvojen saamiseen tai minkään ratkaisun tekemiseen. Ratkaisut syntyvät perheessämme muita teitä. 


Kommentit

  1. huh! Luin vasta nyt nuo kommentit; onpa vaikeasta asiasta syntynyt kipakkaa tekstiä.

    Lämmin ajatus sulle!

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan täällä ollut menoa, hui!

    Sinänsä sääli - tästä asiasta ja kokemuksista on kiintoisaa keskustella, mutta jotenkin tämä lähti heti alkuunsa linjoille, jotka ei niin nappaa. Omalla kohdallani en sano enää millekään ei koskaan, koska niin monta kertaa olen joutunut rämpimään selkäpuoli edellä takas ja perumaan sanani. Minulla myös eräs ystäväni aloitti lapsellaan saman lääkityksen, ensin ajattelin että ohops aika kevyin perustein. Lapsi muuttui sillä silmänräpäyksellä, tarttui kirjaan ja luki sen kannesta kanteen ja ilakoi, että "vihdoinkin mä jaksan lukea". Kouluikäinen hänkin jo, ei sitä oikein lukematta enää pärjää. Tai ainakin on helppo muiden kommentoida, että maailma vain ei siedä erilaisuutta, ehkä tää lapsi ei ole lukijatyyppiä...kuka sitten omalla tai varsinkaan omien lasten kohdalla ottaa sen riskin, että ei haittaa, ettei se pärjää, maailma vois opetella sietämään hänen erilaisuuttaan. Tässä perheessä ainakin lapsi tuntui löytävän omannäköisen tavan olla olemassa, kun pystyi vähän keskittymäänkin johonkin.

    Ja sitten ite tahkoo päivittäin ongelmien suossa, terapiat ja tukitoimet pyörii mutta muutos on tosi hidas. Vastaa joka ilta itkevän lapsen kysymyksiin "miksi mä oon tällainen".

    Että en tiedä. En ymmärrä maailmaa, jossa ollaan kategorisesti puolesta tai vastaan. Jos joku valitsee lääkityksen, ei se tarkoita, että hän ajaa lääkitystä jokaiselle jokaisessa tilanteessa. Tai että tästä eteenpäin kaikki asiat ratkaistaan lääkityksellä. Jos taas kokee pärjäävänsä ilman, hyvä, mutta ei se todista, että muutkin pärjäävät.

    VastaaPoista
  3. Enkä siis tarkoita pärjäämisellä mitään huipputuloksia, eihän alakouluikäisiä lapsia edes kauheesti mitata tai kilpailuteta enää. Tarkoitan sitä, että lapsi saa toteuttaa itseään kykyjensä mukaan. Esim. esimerkkilapseni kohdalla ei koulussakaan oltu kunnolla edes huomattu, että lapsi osaakin lukea.

    VastaaPoista
  4. Kommunikointi ei netissä ole lähtökohtaisesti yksisuuntaista. On myös hyvä muistaa, että jokainen nettikirjoittelija ja bloggaaja on myös mielipidevaikuttaja. Tätä blogia lukevat lukuisat erityslasten vanhemmat. Tuskinpa juuri kukaan kommentoija uskoo, että välttämättä Yksiksen perhe vaihtaisi valitsemaansa hoitolinjaa kommentoijien tuomien näkökulmien vuoksi.

    Mutta kuten sanottua tätä blogia lukee lukuisien ADHD-ja Aspergerlapsein äidit ja varmaan isätkin. Osa meistä voi kokea jopa eettistä velvollisuutta tuoda esille tietämystään neurostimulanttien haitoista- ei välttämättä tosiaankaan M:n ja K:n takia-vaan Mintun, Eliaksen, Nooran ja Santerin... kaikkien niitten lasten puolesta, joitten vanhemmat voisivat innostua syöttämään heille huumeisiin rinnastettavia rankkoja aineita- neurostimulantteja- yksiksen "lobbauksen" seurauksena tai myötävaikutuksella.

    Ei kommenttiosioihin kommentoida vain bloggaajan takia-vaan myös mielipidevaikuttamisen takia. Toisten lukijoiden takia.

    Toivoisin, että tämä blogi ei jatkossa olisi paikka, jossa loistaa lasten neurostimulanttipullojen kuvia ja ylistyksiä näitten lasten "kokaiiniannosten "eduista. Ehkä toiveeni ei toteudu. Kuvia voi tulla tasaisin välein,

    Ehkä täällä säilyy kuitenkin lukijoillakin kannanotto-ja mielipiteen ilmaisu vapaus. Jos säilyy, kommenttiosiosta voi bloggausten aiheista riippuen vastakin esiintyä kannanottoja ja asiantuntijalainauksia neurostimulanttien ym haitallisten aineiden riskeistä. Tuskin siksi, että joku luulisi, että Yksis haluaa lukijoilta neuvoja ja vinkkejä- vaan siksi, että jokunen lukija voi haluta tuoda muille lukijoille, toisille erityisperheille vastaargumentteja ja toisenlaista näkökulmaa tämän psykostimulanttilääkityksen kehumisen rinnalla.

    nämä ovat isoja asioita...ei vain yhdelle perheelle ...vaan lukuisille perheille maailmassa. USA vetää jo omaa linjaansa neurostimulanttien kanssa. Suomi on ottanut maltillisemman kannan lasten aivoihin vaikuttavien troppien määräämisessä ja suosii lääkkeettömiä hoitoja. WHO on jo varoittanut tästä lasten voimmakkaan lääkintäinnon kehityksenkulusta, johon maailma on USA etunenässä marssimassa.

    Kaikki meistä eivät jaksa olla hiljaa, jos näemme jossain epäkohtia. On myös niin, että blogien kommenttiosioista tulee tavallaan myös bloggaajan näköisiä. Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan. Yksis tuo mielipiteensä usein hyvin voimakkasti ja itsevarmasti esiin. Hän haluaa nostaa pöydälle kiisteltyjä ja ärsyttäviäkin asioita. Hän haluaa avoimesti julistaa olevansa esim itsekäs, kärjekäs, materialisti, välillä piittaamaton jne. Hän tykkää julistaa, että hän on häpeilemättä, mitä on ja tekee, mitä tekee. Muut ajatelkoot mitä hyvänsä.

    Tämä on kommunikointityyliä, joka provosoi lukijatkin kertomaan suorempaan mielipiteensä ja kantansa kuin jossain muussa blogissa, jossa bloggari on pehmeämmän tyylinen, nöyremmän ja vaatimattomamman oloinen ja ei ehkä tuo kaikkein provosoivimpia kantojaan esiin. Yksiksessä ei ole mitään anteeksipyytelevää, hän haluaa avoimesti olla mitä on ja hän haluaa näyttää sen ja perää siihen kirjoitustyylillään oikeutta. Toki hänellä onkin siihen oikeus. Herää kysymys, onko tämän blogin lukijoillakin oikeus kantoihinsa ja kommentointiin...ilman , että niistä yritetään syylistää ja niitä yritetään tukahduttaa. Aika näyttää.

    Blogin vakkarilukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis haloo, eihän tämä ole mikään lääketieteellinen neuvontasivusto! Ei Yksis ole mielestäni "lobannut" neurostimulanttien puolesta, vaan päiväkirjanomaisesti kertonut oman perheensä kokemuksista, jotka ovat olleet positiivisia. Lukija lukee kriittisin silmälasein, kuten mitä tahansa muutakin (blogi)tekstiä, eikä ota itselleen tästä blogista käskyä käyttää lapsillaan neurostimulantteja tai oleta että ne toimisivat kaikilla samalla tavalla tai oleta että ne Yksiksenkään mielestä olisivat yksiselitteisesti kaikille hyvä tai paras vaihtoehto tai ota itselleen velvoitetta korjata jotain "virheitä". On erilaisia blogeja, mutta päiväkirjanomaisen blogin tavoite ei ole valistaa eikä jakaa virheetöntä tai WHO:n vahvistamaa tietoa.
      t.järkyttynyt toinen vakkarilukija

      Poista
    2. Oot sä kuullut koskaan termejä indokrinaatio ja piilomainonta. Entä mielipidevaikuttaja?

      Tiedätkö, että telkussa on ohjelmia ja elokuvia, joissa pitää olla lause: "Sisältää tuotesijoittelua."

      Nääs mediatutkijat sen tietää. Usein tehokkainta vaikuttamista ja mainontaa on juuri asioista rentoon tyyliin rupattelu ja se, että tavalliset ihmiset tai julkkikset kertoo kokemuksistaan tai joku tuote vilahtaa kivassa leffassa.

      Kuka tässä on väittänyt, että Yksis tietoisesti ja suunnitelmallisesti mainostaa ja lobbaa lääkefirman tuotetta ja kuka väittää, että se saisi siitä vielä rahaakin. Sehän oisi kiellettyäkin lääkkeen ollessa kyseessä.

      Nykyäänhän firmat lähettelee kyllä bloggaajille kaikenmoisia näytteitä, just jotta nämä bloggais niistä ja toimis mielipidevaikuttajina, jotta blogin käyttäjät innostuis kokeilemaan samoja tuotteita. sitä pidetään nykyään hyvin tehokkaana tapana mainostaa ja vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Kyllä sillä on merkitystä, mitä bloggarit kirjoittelee ja jopa sillä, mitä kommentoijat kirjoittelee.

      Bt the way: aiemmin, kun Yksis kiitteli mielialalääkkeensä positiivisia vaikutuksia, yks lukija jo intoutui kommentoimaan, että pitäisköhän hänenkin alkaa käyttämään niitä.

      Luuletko, ettei joku voi ihan samoin saada inspiraatiota alkaa harkita lapsilleenkin näitä neurostimulantteja Yksiksen kertomusten innostamana. Ja toisaalta: onneksi joku voi alkaa miettiä toisinkin päin näitten neurostimulanttien suhteen, koska hyvin perusteltua kritiikkiä niitten haitoista on tänne tullut.

      Poista
    3. Kannattaa muistaa että jotkut lukijat tuntevat kirjoittajan myös nimimerkin takana. Eli tietää myös suuremmalla skaalalla tilanteen ja ajatukset juttujen takaa. Näinollen myös "innostuneet kommentoinnit" lääkekokeiluista voivat sisältää jotain syvempää josta lukijat eivät voi tietää. Mutta kommentoija ja kirjoittaja tietävät mistä ja miksi näin kommentoivat. ;)
      Kaikki ei ole niin mustavalkoista aina.

      Poista
  5. Juuri missään blogissa ei bloggari varoittele, että älkääpä vaan kommentoiko siksi, että toisitte omaa mielipidettänne kirjoittamistani asioista esiin. No, nyt tämäkin on nähty! :D

    Onko tämän blogin lukuohje siis seuraava: Lukekaapa mitä mulla on kerrottavaa ja mitä ajattelen eri asioista ja miten toimin ja miksi. Lukekaa ja katsokaa tarkkaan, mutta älkää missään nimessä sanoko omia ajatuksianne, joita kertomani perustella teidän mieleenne nousee. Varsinkaan jos mielipiteenne ja kantanne ovat erilaiset kuin minun.

    Ilmeisesti näin.

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen bloggari, pikkasen isommalla volyymilla. Mulla on aika paljon lukijoita, jonkun verran mainostajia ja yhteistyökumppaneitakin. Saan näytteitä ja sitä rataa.

    Jokunen sanan tuosta jutusta, saako bloggari just sellaisia kommentteja, joita se haluis ja voiko epätoivottuja kommentteja välttää. No, ei se oikein mene vaan niin.

    Oishan se kiva, jos tulis vaan sitä kiitosta ja selkään taputtelua ja myöntelyä, et hyvä, just noin, hyvin tehty, hyvin sanottu, oon samaa mieltä.

    Mut mitä enemmän elämästään ja mielipiteistään ja valinnoistaan kertoo ja mitä tarkemmin, sitä enemmän se herättää lukijoissa ajatuksia ja mielipiteitä. Ja osa lukijoista vaan on sellaisia, että niistä on tylsää vaan lukea, jos ne ei saa ottaa kantaa asioihin ja sanoo omaa mielipidettään.

    Yleensä musta on kiva, jos tulee paljon kommentteja, vaikka aina en millään jaksa kaikkiin vastata. Välillä taas lukijat kommentoi sellaisia mun asioita, joista ois itselle helpompi olla kuulematta mitään kommentteja. Mut itehän menin kertomaan, joten ymmärrän, jos palautetta tulee.

    Tätä nykyä oon valinnut sellaisen linjan, että kerron vain asioista, joista tiedän kestäväni kuulla kommentteja ja hyvinkin erilaisia mielipiteitä omiini verrattuna. Joistakin asioista tietää jo etukäteen, että monia lukijoita niitten asioitten käsittely vois järkyttää tai kuohuttaa. En ole ollut viime aikoina sillä tuulella, että oisin tietyistä herkistä asioista jaksanut lähteä perustelamaan toimintaani ja ajatuksiani. Varsinkin, kun itsekään en ole ihan varma, tuliko toimittua fiksusti vai ei ja aihe on vähän raskas. Niinpä vain jätän sellaisista asioista kertomisen kokonaan tai kerron hyvin ympäripyöreästi ja ylimalkaisesti aiheesta. Jotkut asiat vaan ovat hyvin provosivia ja monista ärsyttäviä, joten otan sen huomioon ja keskustelen niistä varovaisemmin tai en ollenkaan. Tällä tavalla olen jaksanut bloggailla ja se on pysynyt mukavana asiana.

    Mutta jos tykkää valita tosi avoimen ja räväkän linjan, niin sillä on aina seuraamuksensa. Blogista tulee tällöin monien mielestä kiinostavampi, mutta ihmiset toden totta myös haluavat sitten itsekin ottaa niihin provosoiviin tai kovin avoimesti kerrottuihin asioihin kantaa.

    Ihmisiä ärsyttää, jos bloggaaja antaa ymmärtää, että vain hän saa sanoa suoraan ja perustella omat kiistanalaisetkin ratkaisunsa, mutta lukijat eivät saisi reagoida kuin enintään hyvin myötäsukaisesti.

    Joillakin bloggareilla on kova kertomisen ja avoimuuden into, mutta sitten sitäkin vähemmän halua kohdata omien ajatustensa kyseenalaistamista. Tän tapaiset bloggarit haluavat olla vähän jalustalla lukijoihinsa verrattuna ja osa näistä on päätynyt jopa sellaiseen ratkaisuun, että ovat poistaneet kommenttiosion blogeistaan kokonaan. Se on kyllä sellainen ratkaisu, että moni lukija haihtuu sen jälkeen. Blogi on jotenkin liian itseriittoinen umpio silloin. Moni lukija kaipaa kommenttiosiota, vaikka ei itse kommentoisi koskaan.

    Niin, se on vähän semmonen tilanne, että erilaisissa tyyleissä blogata on omat ilonsa ja heikkoutensa. Ite oon tykännyt valita vähän miedomman sanomisen tyylin ja jätän aina ne kaikkein ärsyttävimmät jutut pois. Blogin kiinostavuus vähän kärsii ja joutuu enemmän miettimään, mitä kannnattaa sanoa ja mitä ei. Mutta toisaalta bloggaaminen on tälläiseen tyyliin henkisesti helpompaa ja blogissani säilyy helpommin myönteinen tunnelma. Kuka sitä nyt sitten kaipaa. Monet tykkää lukea väittelyitä jne. Mut joo, mä tykkään tommosesta vähän pliisummasta ja kevyemmällä otteella soljuvasta menosta mun blogissa. Sit kuitenkin tykkään lukea näitä suorasukaisempia ja räväkämpiäkin, tosi vahvasti elämän makuisia blogeja kuten sun.

    Kiitti sun kiinnostavasta blogista ja onnea valitsemallasi tiellä! :)

    Terkuin Yks lifestyle-ja hyvinvointibloggari

    VastaaPoista
  7. Mikset sä Yksis itse ole halunnut alkaa kokeilemaan noita neurostimulantteja itseesi? Mitä olen huomannut, niin ei M:llä ole suhteessa ikäänsä yhtään heikommat sosiaaliset kyvyt kuin äidilläänkään.
    Musta vaikuttaa, että sun Yksis on aika vaikea hamottaa kirjoittamattomia sääntöjä ja lainalaisuuksia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa kuten juuri täällä blogissasi kommunikoidessasi.

    Sun oma käytös ja toimintahan vaikuttaa suoraan siihen, miten lukijat reagoivat ja kommunikoivat. Sä olet itse hyvin suorasukainen, ja lauot vaikka mitä sensuroimatta. Kirjoitat usein itse erittäin vahvoja kannanottoja ja haluat kertoa sensuroimatta tosi paljon sun ja sun lasten elämästä. Kerrot sellaisistakin ratkaisuista, joista tavallinen ihminen ymmärtää, että kritiikkiä ja kummeksuntaa voi herätä.

    kuitenkin sä odotat, että sä pelaat sun ihan omilla säännöilläs ja saat olla kärjekäs ja suorasukainen. Mutta toisten sä haluaisit pelaavan eri säännöillä: Olevan miedompia kuin sä itse, sensuroivan enemmän mielipiteitä kuin sä itse. kuuntelevan enemmän sua ja olevansa itse kuuntelijoina hiljaisempia ja tiukemmin siinä kuuntelijan roolissa vain tai sitten samaa mieltä olevan ja kiittelevän roolissa.

    Etkös sä vasta kertonut, et sä neuvoit M:ää, et se ei vain esitelmöis luokkansa lapsista vaan ottais enemmän huomioon kuulijoitaan. Otatko sä itse sen paremmin kuulijoitas eli lukijoitas huomioon kuin M ottaa. ja vielä kun suhteuttaa ikään.

    Jos sä itse kokeiletkin sitä ADHD-lääkettä. Voisit huomata, auttaako se itsehillinnässä. Mietitkö sitten ennen kuin kirjoitat, mitä kannattaa kirjoittaa. opitko kärsivällisyyttä sosiaalisissa tilanteissa yms. Ja sitten huomaisit, mitä kaikkia sivuvaikutuksia, oloja ja terveysongelmia niistä neurostimulanteista vois tulla. niin, miksi sä et niitä kokeilisi, jos haluat , että lapsesikin kokeilee? Ja ehkä sitten sultakin vois yrittää ajaa alas sen ahdistuslääkkeen. Miks sulle ei kelpaa sama kokeilu kuin M:lle? Mä tiedän, että niitä samoja stimulanttiaineita määrätään aikuisillekin. Tunnenkin yhden niitä syövän, särmikkyyteen taipuvaisen, tempperamenttisen Aspergertyypin, jonka tunneälyssä on toivomisen varaa. Kyllä niitä aikuisetkin saa.

    T: Mietintämyssyilijä

    VastaaPoista
  8. Moi Yksis,
    Mulla ei oo lapsia, joten mulla ei ole erityiskiinnostusta erityislapsiinkaan. Oon lukenut sun blogia jo aika kauan ja oon huomannut olevani sun kanssa joistain asioista ihan eri mieltä.
    Silti sun blogista on tullut ihan mun lemppari. Olet erinomainen kirjoittaja ja erityisesti ihailen sun kykyä vastata joskus-hieman-oudoillekin kireille kommentoijille.
    Kiitos, kun avaat mulle mahdollisuuden tutustua sun elämään ainakin jostain vinkkelista. Ajattelen, että mä olen ehkä vähän avartanut omaa horisonttiani sun kautta. Jatka samaan malliin, you go girl!

    VastaaPoista
  9. Riittää kiitos mullekin! "En kysynyt lukijoitteni mielipidettä." Joo, et kysynyt etkä kysy. Sä et paljon lukijoiltasi kysele tai kommunikoi vastavuoroisesti. Mitä sä varsinaisesti haluat lukijoiltasi... Huomiota ilmeisesti, mutta vain positiivista huomiota. Lukijoitten mielipiteet eivät ole haluttuja, jos ne ei ole oikeanlaisia. Ymmärrän. Mullekin riitti tuo sinun ylimielinen kommunikointityylisi. Kiitos, mutta ei kiitos. Riitti kiitos jo tätä lajia!

    Aspergereista ynnä vastaavista tarpeeksi saanut

    VastaaPoista
  10. " En jaksa uskoa että kuitenkaan käyttäisin tätä kanavaa varsinaisena areenana neuvojen saamiseen"

    Heh, luuletko että kukaan edes vähän sun blogias lukenut jaksaisi uskoa, et sä ottaisit täällä keltään neuvoja vastaan. Luuletko sä tosiaan, että joku vois vielä kuvitella niin. Eiköhän sun luonne ole jo aika selvästi tullut ilmi. :D
    Kaipa jopa sinä tajuat, että ihmisillä on muitakin syitä kirjoitella mielipiteistään kuin neuvoa sinua. Vai kirjoitatko sinä itse omista mielipiteistäsi vain siksi että neuvoisit muita?

    VastaaPoista
  11. Onko tämä asiallista keskustelua? Asiaseikoista palautetta? Mikä oikeus täällä on käydä kenenkään henkilöön kiinni? Vaikka hitto mainostaisi ökyautoja tai tekisi muuta vastenmielistä. Lukijat saa olla tykkämättä lääkemyönteisyydestä ja vaikka toivoa ettei niitten kuvia olisi. On monituisia blogeja joidensisällöstä en tykkää/arvosta enkä siis lue niitä. En silti käy haukkumaan niitten kirjoittajia, vaikka jurpoilta vaikuttavatkin. Rauhaa! Vipsu

    VastaaPoista
  12. Tällä bloggarilla on varsin provosoiva ja usein kärkeväkin tapa kirjoittaa ja tuoda omia vahvoja kantojaan esiin.( Hän on aiemmin myöntänyt sen itsekin.) Se vaikuttaa heti kommenttiosioon. Näin se on muillakin bloggareilla. Kuten joku jo sanoi: "Niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan." Lisäisin vielä, että sitä niittää, mitä kylvää.

    VastaaPoista
  13. Elämässä ei yleensä voi saada kaikkea. Ei voi saada munakasta rikkomatta munia. Pitää valita. Jos haluaa miedon kommenttiosion blogiinsa, kannattaa kirjoittaa miedoista asioista mietoon tyyliin. Jos taas haluaa puhua suoraan kiistanalaisista tai ihmisiä mahdollisesti kuohuttavistakin asioista, niin kommenttiosioonsa voi saada vahvoja mielipiteitä ja suorempaa kirjoittelua. Niin se vain menee.

    Mutta aika aikaansa kutakin. Välillä aihepiiri ja ajatukset bloggarilla ovat ehkä taas kesympiä ja niin kommentiosionkin kuohunta rauhoittuu. Turha niistä kommenteista on ottaa kenenkään itseensä. Ei bloggarin eikä häneen samaistuvien lukijoidenkaan.

    Tälläistä tää bloggaaminen ja kommenttiosioiden meno vaan on. Siitähän on paljon kirjoiteltukin. Ei voi odottaa , että ketään bloggaria kohdeltaisiin sen kummemmin silkkihansikkain. eikä varsinkaan suorapuheista bloggaria.

    Itsekin bloggailen jonkin verran, mutta vähemmän tunteita herättävistä aiheista. Siltikin toisinaan tulee aika vahvoja kannanottoja blogiini ja väittelynpoikasiakin. En enää ota sitä niin vakavasti. Kyllä mielipiteitä maailmaan mahtuu ja saa niistä minullekin kertoa ja lukijoilleni. Asiaa helpottaa se, etten bloggaa omalla nimelläni ja olen täten melko anaonyymi. Jotkut tutut vain tietävät kuka olen. Olisi varmasti raskaampaa blogata ihan omalla nimellään ja henkilöllisyytensä tarkkaan paljastaen.

    Tavallaan blogissani olen anonyymi, vaikkakin monin tavoin jo tunnettu ja tutuksi tullut anonyymi lukijoilleni. Osa lukijoistani kommentoi omalla nimellään, osa anonyymeinä. Minua se ei haittaa, Olenhan itsekin tavallaan anonyymi, vaikkakin jo niin monille tutuksi käynyt.

    Mukavia syksyn päiviä Yksis sinulle ja lukijoillesi!

    Terkuin Tinttamari

    VastaaPoista
  14. Tätä blogia ei tosiaan ole pakko lukee, jos näin paljon ihmisiä ärsyttää :D
    Yksis on valinnut lääkityksen ja sillä selvä.
    Muuten aivan ihana kuva M:stä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuli muuten mieleen, että ei ihmiset telkkaristakaan seuraa niitä pelkkien kilttien ja tasaisten ja mietojen näytelmähahmojen sarjoja. Yleensä suosituiksi ohjelmiksi nousevat sarjat, joissa on ristiriitaisia ja ärsyttäviäkin hahmoja kuten muinaisina aikoina Dallas ja Dynastia. Siinä sitten saa ihmetellä, päivitellä ja paheksua niitten menoa! :D

      Poista
  15. Kylläpä täällä on kuohunut :) Ihan hyviä pointteja täällä monilla. Tykkään lukea Yksis sun blogia ja tykkään siitä, että sanot asiat suoraan. Mä olen "opinionated", niinkuin sinäkin. Mielestäni voisit kuitenkin suhtautua vastaanottavaisemmin muiden mielipiteisiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi