Olen liian väsynyt kirjoittaakseni yhtään mitään... hyvä että saan töiden jälkeen ruokaa pöytään... Olen töissä, tai siis käyn töissä... herään ennen kukonlaulua, ajan tunnin töihin, teen töitä ja ajan takaisin. Kotona olen neljän pintaan, nukkumassa kasilta... Jos on tottunut, niin eihän siinä mitään mutta kun mä en oo tottunut...
Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

me odotetaan täällä kyllä. :)
VastaaPoistaPidä ensin huoli itsestäsi ja perheestäsi ja työstäsi (luultavasti juuri tuossa järjestyksessä.)
Me ollaan täällä sitten kun jaksat taas - ilman velvoitteita.
Voimia! Ja samoin, nuku ensin, bloggaa vasta sitten.
VastaaPoistaVoi muru, miksei töihin paluussa ole pehmeää laskua... Tsemppiä ihanainen, me ootetaan kyllä <3
VastaaPoista