Siirry pääsisältöön

"ulos keittiöstä!"

Kielikysymystä on sivuttu tässä blogissa ja sen edeltäjässä jo ainakin kolmasti (eka toka kolmas), mutta se nyt on vaan yksi niistä aiheista jotka pulpahtaa säännöllisesti pintaan... Miksi ihmeessä teidän lapset ei puhu suomea? Miksi ihmeessä te ette puhu teidän lapsille suomea?

Kesän aikana sitä on kysytty täällä blogissakin uudemman lukijan toimesta. Olen seurannut aiheeseen liittyvää keskustelua – siis ei meidän lasten kielipuolisuuteen vaan noin yleensä – toisessa blogissa, ja sitten oli se kesäilta...

Se kesäilta kun juuri Suomesta tänne pölähtänyt perheenäiti kovaan ääneen julisti ettei hän mitenkään voi ymmärtää miksi suomalaisten ihmisten lapset ei puhu suomea. Muut seurueen jäsenet yritti siinä vähän pehmentää ja sanoa että muitten asioista on vaikeaa olla mitään mieltä, ja ettei se ehkä aina ole niin yksinkertaista ja itsestäänselvää, ja että syitä on monia. Sen rouvan mielestä ei ollut kelpoja selityksiä sen enemmän kuin käypää syytäkään. En tuntenut tätä ihmistä eikä hän minua, ja rouvan ilme oli ehkä aavistuksen verran vaivaantunut kun tämän julistuksen jälkeen tervehdin ko rouvaa, ojentamalla käteni, esittäytymällä kohteliaasti ja lisäämällä että meidän lapset ei muuten sit puhu suomea. Se lähti niistä juhlista aika aikaisin kotiin.

Se miksi ne ei puhu suomea on selvitetty jo useampaan kertaan aiemmin ja tällä kertaa keskitynkin enneminkin erittelemään niitä tunteita joita tämä asia herättää minussa vanhempana ja miltä suomalaisuus näyttää meidän perheessä. Usein kielettömyyden syyksi tarjotaan häpeää; häpeät omaa äidinkieltäsi etkä halua lastesi puhuvan sitä... häpeät suomalaisuutta, häpeät omaa ulkomaalaisuuttasi. Kakan marjat.

Istun yläkerrassa ja hypistelen kirjoja. Niitä rakkaudella omasta lapsuudesta säästettyjä, isovanhempien ja ystävien ostamia, itse Suomesta tänne kannettuja. Kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoja. Peppi Pitkätossua, Eemeliä, Vesta-Linneaa, Myyrää, Uppo-Nallea, Heinähattua ja Vilttitossua. Hyväilen hiljaa Ainoja ja Tomppia, selailen Minttuja. Mietin taas kerran pitäiskö ne lahjoittaa pois, hyvään uuteen perheeseen, tai ehkä suomikoulun kirjastoon ilahduttamaan innostunutta lukijaa. M pyörähtää katsomassa mun puuhaa, avaa muutaman kirjan, yrittää lukea ja toteaa että ne on kaikki suomeksi. Lopulta laitan ne takaisin hyllyyn, kauniiseen riviin. En pysty päästämään niistä irti. En halua päästää niistä irti. En vielä. En vaikka tiedän ettei yksikään näistä kolmesta tule näitä kirjoja koskaan lukemaan. Ehkä minä luen ne itselleni. Olisin halunnut jakaa nämä tarinat lasteni kanssa, osan olen jakanutkin... silloin ennen, silloin kun meistä piti vielä tulla kaksikielinen perhe. M lukee. Se lukee loputtomasti. Parissa viikossa kevyesti parikymmentä kirjaa. Niistä kymmenkunta jo ihan oikeita kirjoja, sellaisia joissa on kappaleita. Se lukee itsekseen ja se lukee pojille ääneen. Se lukee autossa ja illalla sängyssä, se lukee lääkärin odotushuoneessa ja olkkarin lattialla. Se lukee tietokirjoja ja tarinoita, se lukee tyttöjen kirjoja ja poikien kirjoja, se lukee raamattua, se lukee tarvittaessa vaikka puhelinluettelon. Näitä kirjoja se ei lue.

On meillä Iittalan lasit, Arabian astiat ja Hackmannin aterimet. Olohuoneessa on Aaltomaljakko ja Kivi lyhtyjä, seinällä vanha Jaffa-mainos, ja toisella seinällä Kaj Stenvallin taulu. Meillä on Marimekkoa kylpyhuoneessa, Marimekkoa vaatekaapeissa, Marimekkoa yläkerran seinällä ja lastenhuoneessa. Ne on suomalaisuutta. Ne rakastaa australialaista lakua ja hollantilaista salmiakkia, ne syö kaikki ruisleipää – kotona leivottua.

Ne soittaa ”isoäidille” ja ”isoisälle”. Ne sanoo ”moi” ja ”heihei”, ja lähtee lomalle ”lomataloon”. M laittaa rahansa ”kukkaroon” ja haluaa ruuaksi ”greenlettus” – pinaattilettuja. Jouluna ne puhuu ”joulupukista” ja meillä käy ”tonttu”. Kyllä ne syö myös ”pullaa”. Tomerasti ne komentaa Koiraa; ”ulos keittiöstä!” ja sanoo toisilleen ”höpöhöpö”.


Kyllä meillä asuu tukevasti suomalaisuus vaikka suomenkielestä on jäljellä vain sana siellä, toinen täällä.


Kommentit

  1. saako kysyä? Puhutteko te aikuiset keskenänne (lähinnä lasten kuullen) suomea?
    Laulatko koskaan suomeksi? Tai jotain muuta suomeksi?

    Meillä lapsuudenkodissa minulle valittiin vain yksi kieli, mutta jotain jäänteitä toisen vanhemman kielestä minussa on. Se kieli - vaikka sitä ei kotona, eikä ainakaan meille lapsille, puhuttukaan - on silti minulle koti siinä missä suomenkielikin. Siinä kielessä (vaikken sitä osaakaan) on silti tuttu ja jollain tavalla lohdullinen poljento. Ja silloin kun esikoinen oli aivan vastasyntynyt huomasin yhtäkkiä osaavani laulaa lastenlauluja sillä kielellä.

    Ehkä jossain teilläkin lasten syvämuistissa on se toinen kieli, ja ehkä sitä voi joskus tietoisesti vahvistaa - sellaisessa vaiheessa kun ne ymmärtävät kielenopiskelun idean? (Jos niitä itseään se kiinnostaa)

    Meillä lähipiirissä (ulkomaanserkut) on vähän samantapainen tilanne, serkut puhuvat keskenään ja ilmeisesti pääsääntöisesti kotonaan muutenkin kotimaansa kieltä. Suomi on passiivinen kieli, mutta selkeästi tärkeä ja merkityksellinen, vaikka kyky itse tuottaa kieltä onkin vähäinen - lukemisesta ei kannata edes haaveilla. Siinä toisessa omassa kielessä ja siihen liittyvässä kulttuurissa on sellainen merkityksellinen ja kutkuttava lämpö, vaikka se kieli ja sen kulttuuri eivät olekaan näiden lasten arjen ja oman elämän kommunikaatiovälineitä.

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti Marika ja hyvä kysymys. Me puhutaan L:n kanssa vain suomea keskenämme, siis aina ja kaikkialla. Lapset tunnistaa myös ihan valtavasti suomalaisia lastenlauluja, onhan niitä meillä kuitenkin aina laulettu. Koirakin on suomenkielinen ja siksipä ne sen osaakin heittää ulos kyökistä ja pihalla ne huutaa niin että naapurusto raikuu "TÄNNE!"

    VastaaPoista
  3. Sen takia sitä varmaan ihmetellään, etteivät lapsesi puhu suomea, koska yleisestihän se on varsinainen karhunpalvelus olla opettamatta lapsille (toista) äidinkieltään. Kielten osaaminen on rikkaus, etenkin, jos sen saa äidinkielenä. Tässä blogissa olet kuitenkin pääasiallisesti kertonut lapsiesi kehitysongelmista, joten sen luulisi selventävän aika paljon.

    Aiemmin muuten kirjoitit jossain kielipostauksesta, että toinen kaksosista (en muista kumpi) opetteli puhumaan toistamalla sanoja englanniksi ja suomeksi. Mitä sitten tapahtui?

    Jos lukisin tätä blogia satunnaisena lukijana, kokisin suomalaisen designin lähinnä rusinat pullasta -tyylisenä suomalaisuuden arvostamisena. Tärkein arvostushan suomalaisuudessa on ne lähtökohdat, joista on saanut ponnistaa hyvään elämään: suomalainen koulutus, ilmainen koulutusjärjestelmä, suomalainen kulttuuri, arvot ja kieli, puhdas elinympäristö, puhdas luonto ja pelosta vapaa kasvuympäristö ja elinympäristö. Ilman näitä et varmasti olisi siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni,

      Rusinoita tai ei, mutta suomalaisia rusinoita kuitenkin. Mitä niihin muihin arvoihin tulee niin ihan yhtälailla mun omat lapset kasvaa puhtaan luonnon keskellä, turvallisessa ympäristössä. Lasten peruskoulutus on ilmaista, laadukasta ja hyvää.

      Mikä on suomalainen arvomaailma? Itse koen kasvattavani lapsia sellaisten keskimääräisten kristilliseettisten moraaliarvojen mukaan. Ovatko ne sitten sitä suomalaista arvomaailmaa? Varmasti, ihan yhtälailla kuin tätä amerikkalaistakin.

      Tämä maa on täynnä maahanmuuttajia erilaisista taustoista. Osalla korkeakin koulutus ja osa taas hädintuskin lukutaitoisia.

      K ei enää käytä puheessaan suomenkieltä lainkaan.

      Poista
    2. Toki sun lapset kasvaa hyvistä lähtökohdista länsimaassa ja rahan ympäröimänä, mutta heikommin kasvaisivat, jos sun juuret olis heikot. Yhtä hyvinhän sä oisit voinut olla kasvanut Yhdysvalloissa tai Ruotsissa tai missä vaan länsimaassa saaden hyvät lähtökohdat elämään, mutta mun pointti olikin, että todellinen arvostus on siinä elämän alkutaipaleessa ja vähän pidemmässäkin, koska se määrittää hyvin paljon myös tulevaisuutta. On tärkeää arvostaa mitä, missä ja miten on saanut elää lapsena, jolloin ei ole itse voinut elämäänsä vielä vaikuttaa.

      En oikein sanois, että suomalaiseen arvomaailmaan voi kasvaa muualla kuin Suomessa, koska liitän siihen suomalaisen kulttuurin myös ja niin paljon sellaista, joka on kiinni asuinalueessa. Oman kokemukseni ja näkemykseni mukaan kristilliset moraaliarvot eivät määritä suurinta osaa suomalaisten perheiden arvomaailmasta nykyään.

      Poista
    3. Mun mielestä suomalaisia arvoja on just se, että ketään ei jätetä ilman laadukasta terveyden hoitoa vaikkei olisikaan kunnon sairasvakuutusta. Suomalaisten arvojen ydin on , että pyritään yhteiskuntaan, jossa kaikilla olisi OK lähtökohdat, ei vain varakkailla. Suoman arvojen ydintä on, että kaveria ei jätetä ja haikoimmista oloistakin olevista huolehditaan hyvin.

      Käsittääkseni amerikkalaisia arvoja edustaa kilpailu ja se, että kukin pärjätköön lähinnä omillaan ja ne joilla on varallisuutta tai erityistä lahjakkuutta tai muita eteenpäin auttavia ominaisuuksia pääsee pitkälle ja ne, jotka syntyy huonommin edellytyksin, pärjätköön miten taitavat. Hyväntekeväisyyttä toki on, mutta peruslähtökohtaisesti Jenkeissä ei pyritä elin-ja elämisentason tasukseen ja kunnon minimitasoon ihmisten olosuhteissa, koska se olisi niiltä loistavasti pärjääviltä pois.'

      Tämän asenneron seurauksena USA:ssa on myös slummialueita ja rettelöintiä ja rikollisuutta enemmän kuin esim ns pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan maissa kuten Suomessa.

      Suomalaiseen arvomaailmaan kuuluu: "Kaveria ei jätetä ja pyritään yleiseen hyvinvointiin. Jenkkien arvomaailmaan kuuluu ns amerikkalaisen menestymisen unelman tavoittelu ja kilpailu, jonka seurauksena osasta tulee tosi rikkaita ja osa jää tosi köyhiksi. Kun verotus on pieni ja minimipalkat ovat pienet, omistajaluokka ja osa muista onnistuu helpommin rikastumaan sen kustannuksella, että osa on tosi köyhiä ja osa joutuu esim painamaan kahtakin työtä että pärjäisi ja ei pääse tarvittaessa edes kunnon terveydenhoitoon kalliiden vakuutusten puuttuessa.

      Kyllä jenkkiläisellä ja suomalaisella arvomaailmalla on iso ja selkeä ero ja sen seuraukset näkee yhteiskunnan tilassa ja niiden ihmisten määrässä, jotka elävät köyhyydessä ja ilman kunnon mahdollisuuksia mielekkääseen elämään.

      Suomalaisista arvoista tykkäävä

      Poista
  4. Oikein kiva teksti, kiitos. Kielivalintaan liittyvät postaukset olinkin lukenut, mutta tämä selvensi mukavasti sitä kulttuuriin liittyvää puolta, mikä mua kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä kielikeskustelu on mielenkiintoinen, etenkin kaksikielisen perheen äidin näkökulmasta. Saan itse paljon vinkkejä ja neuvoja sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät kasvata kaksikielisiä lapsia. Voin tässä alkuun todeta, että helppoa se ei ole vaikka lapsilla ei olisi mitään oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Meidän 4-vuotiaat kaksoset kuulevat suomea pääsääntöisesti vain minulta. Lisäksi meillä on kirjoja, dvd-ohjelmia ja cd:tä, mummille Suomeen soitellaan melkein viikottain kuvapuheluita. En voi olettaa, että tytöt oppisivat kovin rikasta suomenkieltä, koska lähteet kielen oppimiseen ovat niin rajoittuneet. Tämä on vähän surullistakin, mutta minulle on kuitenkin tärkeää että he käyttävät ainoastaan suomea kun kommunikoivat kanssani. He käyttävät useasti jotakin englanninkielistä sanaa, mutta korjaan sen heti suomenkieliseksi. Aakkoset he ovat oppineet suomeksi ja uskon, että oppivat myös lukemaan suomeksi. Tytöt ovat kotihoidossa, joten minulla on päivisin aikaa opettaa näitä taitoja heille. Uskon, että he oppivat samat jutut englanniksi tosi nopeasti kun pohjatyö suomeksi on jo tehty. Välillä tapaan suomalaisten jälkeläisiä, jotka ovat täällä USA:ssa syntyneet ja silti puhuvat hienosti suomea. He antavat minulle uskoa ja toivoa siitä, että suomi pysyy aina minun ja lasteni kommunikointikielenä.

    Usein Kalifornian suomalaisten kanssa vitsaillaan, että ihminen muuttuu enemmän suomalaiseksi kun asuu ulkomailla. Sen vuoksi monien kotona näkeekin paljon Marimekkoa, Iittalaa jne. Meillä näkyvin suomalainen juttu on iso Eero Aarnion puppy. Se matkasi Californiaan, Hong Kongin ja Japanin kautta ja pääsi onnellisesti perille vietettyään kolme kuukautta maailman merillä.

    VastaaPoista
  6. Nykyisinhän kaksi- tai monikielisenä ei määritelmän mukaan enää pidetä vain ihmisiä, jotka osaavat kieliään tasavahvasti tai lähes. Kyllä teidän lapset ovat saaneet jo ihan oikean pohjan kaksikielisyydelle ja saaneet myös sen hyödyn, mitä varhaisesta altistumisesta eri kielille on: aivoihinhan vaikuttaa raskausaikana kuultu kieli, samoin vauva- ja taaperoaikana, vaikka lapsi ei vielä puhu. Ja jos vielä on niin, että te vanhemmat puhutte päivittäin suomea, niin lapset aivan taatusti osaavat paljon enemmän kuin arvaatkaan. Ihan todella paljon enemmän. Ja niillä on ihan taatusti esim. suomen äännejärjestelmä päässään - ja taju siitä, että maailmassa on muitakin kieliä kuin se, jota itse puhuu ja että ne muut kielet ei itse asiassa ole sen vieraampia kuin oma äidinkieli, jos niitä osaa :) Ja varmasti sekin, että eri kielet eivät operoi samanlaisilla rakennuspalikoilla, vaan rakenteet voivat poiketa toisistaan hurjasti.
    Oon tätä kaksikielisyysasiaa seurannut sekä omien lasten että opintojeni takia. Omatkin lapset on kaksikielisiä, vaikka molemmat vanhemmat suomenkielisiä ja oppivat toista kieltä vain yhteiskunnassa ja päivähoidossa, nyt ei enää kumpaakaan niistä. Määritelmää on siis löysätty.

    VastaaPoista
  7. Ai niin, ja siitä tiukasta yksi ihminen, yksi kieli -vaatimuksestakin on jo luovuttu tutkimukseen perustuen. Kyllä sitä kieltä voi vaihtaa tilanteesta toiseen eikä varsinkaan saa teeskennellä ymmärtämätöntä, jos lapsi käyttää "väärää" kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole kuullutkaan tuollaisesta tutkimuksesta. Asiaan löytyy varmasti monia eri näkökantoja. Itse olen ehdottomasti sillä kannalla, että on johdonmukainen siinä mitä kieltä käyttää. Mä puhun tytöille suomea, vaikka olisi läsnä muita ihmisiä jotka eivät puhu suomea.
      Facebookissa on monikielinen perheemme ryhmä, joka on perustettu osana Koneen säätiön rahoittamaa tietokirjaprojektia. Siellä on ollut kiva vaihtaa ajatuksia aiheeseen liittyen.

      Poista
    2. ^ Ei ollut tarkoitus kuulostaa töykeältä. Tarkoitin, että asiaan liittyen on varmasti monia eri näköjantoja.

      Poista
    3. Munkaan kommentti ei ollut oikeastaan sulle :) Ja mäkin siis tarkoitin, että kaksikielisyystutkimus tunnustaa nykyisin MYÖS tilanne-, ei henkilösidonnaisuuden johdonmukaisuutena. Eli on toki ok, jos tietty hlö puhuu aina tiettyä kieltä mutta yhtä ok on, että tietyssä tilanteessa puhutaan tiettyä kieltä. Lapsi (kun ei erityishaasteita) kykenee hahmottamaan johdonmukaisuuden, vaikka esim. äiti vaihtais pois äidinkielestä esim. päiväkotiin viedessä tai harrastuksessa, kerhossa yms. Aikaisemmin oltiin tiukasti sitä mieltä, että yksi hlö, yksi kieli ja piste - suunnilleen, että jos lapsi kuulee sanankin "väärää" kieltä väärän ihmisen suusta, niin kielitaito ei kehity. Ja mä todella tunnen ihmisiä, jotka on noudattaneet tätä ihan kirjaimellisesti ja lapselle on selvinnyt vasta tosi isona, että äiti onkin koko ajan osannut sitä toistakin kieltä. Näissä on monesti ollut kyse häpeästä (joko ei ole muka osattu tarpeeksi hyvin asuinmaan kieltä tai sitten on hävetty omaa äidinkieltä) - esim. Kreikassa useimmat albaanit, venäläiset ja bulgarialaiset ei ikinä puhu äidinkieltään julkisella paikalla, koska se on tosi leimaavaa.

      Poista
    4. Tuohon liittyen oli muuten hauska huomata kuinka meidän tytöt olivat huomanneet, että mä lausun nimeni erilailla englanniksi kuin suomeksi. Aika tarkkaavaisia nuo lapset siis ovat mitä se äiti muidenkin kanssa juttelee.

      Poista
    5. Kiitos Reetta! Tulipa tästä hyvä mieli :)

      Poista
  8. "Amerikkalainen unelma on yhdysvaltalainen kansalliseetos jonka mukaan maan kansalaisille taattu vapaus pitää sisällään myös lupauksen mahdollisuudesta onnen tavoitteluun ja menestykseen. Yhdysvaltalainen historioitsija James Truslow Adams määritteli vuonna 1931 amerikkalaisen unelman näin: "Elämän tulee olla parempaa ja rikkaampaa sekä täydempää jokaiselle, kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, riippumatta sosiaaliluokastaan tai niistä olosuhteista joihin on syntynyt."[1]
    Amerikkalainen unelma saatetaan nähdä myös puhtaasti materialistisesta näkökulmasta. Tällöin ihminen työskentelee entistä enemmän ja kovemmin tavoitellessaan materialistista vaurautta, jättämättä itselleen aikaa nauttia siitä."

    Tuo lainaus on Wikipediasta. Tämä amerikkalainen unelma-juttu on varmaan se yksi perusarvo kaiken pohjalla Jenkeissä ja kun sitä tarkemmin tutkii, voi tajuta miksi on sitten niin paljon ongelmia.

    Kun ajatellaan, että elämän tulisi tuon aatteen mukaan olla ihmisille parempaa "KYKYJENSÄ JA SAAVUTUSTENSA MUKAISESTI", niin sehän tarkoittaa asian kääntöpuolena sitä, että niille, joilla ei ole siunaantunut kykyjä (tai joilla on vaikeuksia joistain syistä hyödyntää kykyjään) eli esim vammaisille, lahjattomammille , keskittymisongelmaisille jne, elämä saakin olla vähemmän parempaa eli siis huononpaa. Ja sen kyllä Amerikassa huomaa!

    VastaaPoista
  9. Jatkuu: Miten esim terveydenhuolto: "Yhdysvaltain valtiollisen lääketiedeakatemian Institute of Medicinen mukaan Yhdysvallat on ainoa vauras teollisuusmaa, jolla ei ole yleistä, kaikille kansalaisille saatavilla olevaa terveydenhoitojärjestelmää. Yhdysvaltain väestöstä noin 85 % on jonkin sairausvakuutuksen piirissä. Noin 60 prosentilla sairausvakuutus on työnantajan tarjoama. Lisäksi esimerkiksi eläkeläisillä (Medicare) ja lapsilla (Medicaid) on liittovaltion tai osavaltion rahoittama sairausvakuutus. Noin 46 miljoonalla ihmisellä eli 15 % väestöstä, ei ole sairausvakuutusta. Sairaalat ovat lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikki hätätapaukset, mutta akuutin hengenvaaran poistuttua hoitovelvoite lakkaa.
    Vuonna 2004 julkinen sektori rahoitti terveydenhuollon kustannuksista 44 %, yksityiset vakuutukset 36 % ja potilasmaksut 15 %. Yhdysvalloissa käytetään terveydenhuoltoon enemmän rahaa kuin missään muualla sekä absoluuttisesti että suhteessa bruttokansantuotteeseen tai asukaslukuun. Terveydenhuoltoa on silti pidetty melko tehottomana." (Wikipedia)

    Todella kuvaavaa sille, mitä ns amerikkalainen unelma ja arvomaailma ovat saaneet aikaan. Rahaa palaa terveydenhuoltoon enemmän kuin missään muualla maailmassa, mutta se jakautuu äärimmäisen epätasaisesti. Etuoikeutetut saavat ihan huippuhoitoa ja suuri osa kansasta jää kokonaan vaille perusterveydenhuoltoa. Mielstäni hyvin tyhmää ja itsekästä henkeä osoittavaa menoa kansakunnan mittakaavassa.

    Kun hyvintoimeentulevilta amerikkalaisilta kysytään näistä epäkohdista, moni vastaa, että joo voi olla, mutta meidän asuinalueella tai meidän tutuilla kavereilla kaikilla kyllä menee kivasti. Ongelmat ovat kauempana ja harva lähtee pohtimaan , mitä ongelmille voisi tehdä. Onkohan niin, että amerikkalaiset ovat niin sisäistäneet yhteiskuntansa arvot ja jakautuneisuuden, että he eivät jaksa ajatella empaattisesti laajemmalla mittakaavalla. Monelle riittää, kuin oma perhe ja lähiystävät elävät suht hyvin aineellisesti ja slummit ja huonommat asuinalueet eivät kärsimyksineen ole ihan naapurissa omia lapsia uhkaamassa.

    Amerikassa pannaan niin paljon rahaa esim terveydenhuoltoon, että yleistä asenneilmastoa ja lainsäädäntöä muuttamalla koko kansalle voitaisiin järjestää inhimillinen, yleinen kunnollinen terveydenhuolto. Mutta kun ne kyvykkäimmät menestyjät eivät sitten voisi niin loistavasti hyödyntää menestystään, koska esim suuremman verotuksen, pienempien palkkaerojen tai joittenkin tulon siirtojen takia olisivat sitten vähän vähemmän rikkaita ja etuoikeutettuja. Minusta USA:n systeemi ja arvomaailma henkii itsekkyyttä liian paljon.

    Ja edes ne kaikkein menestyneimmät eivät usein voita, koska moni heistä esim uuvuttaa itsensä liialla työnteolla juostessaan amerikkalaisen materialistisen menestymisen tarpeen perässä. Moni varakas ei jätä itselleen tarpeeksi vapaa-aikaa nauttiakseen sitten ahkerointinsa ja kyvykkyytensä hedelmistä ja sairastuu tai kupsahtaa nuorena jahdattuaan liian kiihkeästi Amerikkalaista unelmaa, jolla on monella tasolla kallis hinta...sekä menestyneille että syrjäytyneille.

    Emppu

    VastaaPoista
  10. Mun mielestä parhainta suomalaisuutta ei edusta Iittalan lasit tai Marimekko vaan empaattisuus, vähämpi osaisistakin huolehtiminen ja mahdollisimman laajan hyvinvointipohjan luomisen halu maahamme.

    Itsekin tykkään Marimekosta ja olen hankkinut Aalto-maljakon, mutta mulle on tärkeintä välittää lapsilleni ne syvimmät suomalaiset hyvinvointiyhteiskunnan arvot: Kaikilla on parempi olla, kun kaikista pyritään huolehtimaan hyvin ja epäitsekkäästi. Tämä on minusta suomalaisuutta parhaimmillaan! <3

    Emppu

    VastaaPoista
  11. Oikeastaan on melko vaikeaa mennä sanomaan, mikä on sitä suomalaisuutta ja suomalaisia arvoja. Meitä suomalaisiakin on niin moneksi. On täälläkin amerikkalaistyyppistä arvomaailmaa edustavia ihmisiä ja varmasti USA:ssakin on puolestaan ihmisiä, jotka yrittävät ajaa sinne Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntamallia edustavia linjauksia ja lakialotteita.

    toisaalta kaiketi toki yleinen asenneilmasto on kuitenkin tunnistettavasti joka maassa johonkin suuntaan kallellaan. Ajatellaan nyt Irakia, Kiinaa, Venäjää, Ruotsia ja Italiaa sekä Brasiliaa. Joku toisistaan poikkeava mielikuva jokaisen maan asenne-ja arvomaailmasta toki syntyy, vaikka jokaisessa maassa on keskenään myös eri tavoin ajattelevia ihmisiä.

    Hellevi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi