Siirry pääsisältöön

retkellä jos toisella


On heinäkuun ensimmäinen, valokuvapäivä. Tänään en kuvaa, en samalla tavalla kuin yleensä. En jokaista hetkeä, jokaista kellonaikaa, jokaista askelta. Viimeisen viikon olen kuvannut muutaman sadan valokuvan päivävauhtia. Oon kuvannut Isoisää ja B:tä, lapsia, Freddeä, nähtävyyksiä ja ravintoloita.

Sunnuntaina valokuvasin ukkospilviä, brunssia, viininmaistelua ja kartingia.



aamiaista

viiniä

pieni tyttö kilpa-auton ratissa


kaksi sukupolvea, isä ja sen tytär



Maanantaina kiipeilyä ja ravintolaillallista.

M ja sen valmentaja,  kato tähän laitat jalan ensin... ja sit vaihdat niin et saat vasemman jalan...

...tähän


keltainen reitti 5.9, sitä ei kiipeä moni aikuinen harrastelijakaan




Eilen ajoin muutaman sata kilometriä ja kuvasin suuren vuoren, ja meidän matkan sinne.





Mt Rainier





maaoravat oli kesyjä




M tietää tulivuorista paljon ja jakaa tietoaan K:lle









Tänään jatkan. Kuvaan Seattlen nähtävyyksiä, jos sinne saakka päästään. Apinalaumaa on puhuteltu vakavaan sävyyn jo aamusta. Turistien täyttämä kaupunki, polttava helle ja eilisen retken mankeloimat lapset saattavat olla niin huono yhdistelmä että me käännytään takaisin aiottua aiemmin. Kohta pitäis olla jo autossa. Kaksikko kiertää olkkarin sohvaryhmää juosten ja kiljuen korviahuumaavasti. Vähän hirvittää, mitä jos mä hukkaan noi sinne ihmisvilinään, enkä löydä niitä enää koskaan?



Kommentit

  1. Tosi kauniita kuvia. Mukavaa kun on vieraita niin jaksaa itsekin lähteä nähtävyyksiä koluamaan joita usein pitää itsestään selvyyksinä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän