parasta a-ryhmää

Eilen oli hammaslääkäri, siis laumalla. Täällä hammaslääkärissä käyminen aloitetaan vaihtoehtoisesti silloin kun tulee ekat hampaat, tai viimeistään vuoden ikäisenä. Vuoden iässä pitäis mennä hammaslääkäriin oli hampaita tai ei. Näin siis täydellisessä maailmassa. On valtavasti lapsia jotka eivät ole minkäänlaisen hammashoidon piirissä, mutta me jotka ollaan tehdään kai pääsääntöisesti näin.

Se ekan hammaslääkärikäynnin jälkeen, hammaslääkärissä käydään kuuden kuukauden välein, ja näinpä me suunnataan hammaslääkäriin heinäkuussa ja tammikuussa. Hammaslääkärinsä jokainen valitsee ihan itse, useimmat ystävän-tuttavan-toisenäidin-naapurin suosituksesta. Niin mekin. Me käydään lastenhammaslääkärissä, siellä samassa missä kaikki jotka mä tunnen käy. Yhtä hyvin voisin viedä ne omaan hammaslääkäriini, mutta lastenhammaslääkärissä on hauskempaa, ja näin ollen hammaslääkärikokemus on positiivisempi kuin ne omat muistot kouluhammashoitolasta.

Kahdesti vuodessa hampaat puhdistetaan, puhutaan harjaamisesta ja lankaamisesta, hammaslääkäri suorittaa tarkastuksen ja sivelee kaluston fluorilla. Tarvittaessa hammaslääkäri antaa lisäohjeita tai määräyksiä ksylitolista tai fluorihuuhteesta.

Kun nää syntyi elin kahden neuvolajärjestelmän ja kaksien suositusten välillä. Suomessa korostettiin että karies leviää jos lasta pussaa suulle, se syö samalla lusikalla jonkun kanssa tai vanhempi epähuomiossa puhdistaa lattialle pudonneen tutin omassa suussaan. Koska sekä Freddellä että mulla on todistettavasti olemassa karies (tosin kummallakaan meistä ei ole hoitamattomia reikiä), olin vakuuttunut että näitten hampaat putoo suusta kuuteen ikävuoteen mennessä. Suomessa vouhkattiin että tutista täytyy luopua jo ennen kuin täyttää vuoden, koska hampaat. Täällä kukaan ei mesonnut sen enempää karieksesta kuin niistä tuteistakaan. Mehuista kyllä puhuttiin ja iltamaidoista sängyssä – kumpaakaan ei meillä harrastettu. Hammaslääkäri sanoi että parempi luopua ensin vaipasta ja sit tutista. Viesti oli että harjatkaa, harjatkaa ja antakaa lapsen leikkiä hammasharjalla.

M tais olla alle tunnin ikäinen kun pussata moiskautin sitä ekan kerran suoraan suulle. Kun se oli vajaan vuoden ikäinen se itse jakeli kielareita kaikille halukkaille. Oli helppoa kuitenkin olla tunkematta sen tuttia tai lusikkaa mun suuhun, mutta mun lusikka saattoi käydä sen suussa kun se maistoi mun ruokaa – hups. Sit syntyi toi kaksikko. Ajatuksen siitä että niillä pitäis kaiken olla omaa, koska karies ja koska bakteeri, kuoli aika nopeesti. Olihan meillä yks kaksivuotias joka rakasti veljiensä tutteja ja kaksi vauvaa jotka ei olleet koskaan kuulleetkaan hammashoidosta vaan onnellisesti jakoivat kaiken kuolasta alkaen keskenään. Kun yksi sai sammaksen, toinen sai sammaksen päivää myöhemmin. Samoin kävi virustautien, kaikki jaettiin. Edelleen ne syö kaikki kolme samalla lusikalla.

Lauma leikki hammaslääkärin kehoituksesta hammasharjalla, periaatteella sun hammasharja saattaa maistua paremmalta kuin mun. Yhden harja oli kaikkien harja ja toisinpäin. Odotin kauhulla koska hammaslääkäri toteaa että peli on menetetty. Pojat luopui tuteistaan vähän vahingossa alle vuodenvanhoina, ja koska ne ei edes huomanneet kyseisen vehkeen katoamista niistä oli helppoa luopua. M sen sijaan luopui tutistaan vasta kolmevuotiaana ja olin varma ettei sen purentaa saada millään määrällä oikomista korjattua. Hammaslääkäri katseli suuta ja totes lakonisesti että kattellaan.

Nyt M on seitsemän. Jannut on viisi. Yhdelläkään niistä ei ole ollut yhtään reikää, ei edes reiänalkuja. Eilen hammaslääkäri totes että M:n purenta näyttää korjaantuvan itsestään. M ja jannut harjaa hampaansa vähintään kerran päivässä, vähintään kerran koska se aamuharjaus on se jonka ne tekee itse ja mulla on tunne, että aika usein se jää kehoituksista huolimatta tekemättä. M lankaa hampaansa iltaisin ja fluorihuuhdetta me käytetään kun muistetaan. Hammashoidosta ei oteta turhia paineita. Ksylitolia ei syödä kuin satunnaisesti jos silloinkaan koska siitä tule maha kipeeksi.

M kerkis hukata oman todistuksensa ja teki mulle kopion...

Mun suussa on varmasti enemmän paikkoja kuin ehjää pintaa. Tähän ikään mennessä kaksi hammasta on juurihoidettu, mutta kaikki hampaat on edelleen omia. Viimeksi pari kuukautta sitten paikattiin kaksi pientä reikää, tosin ekat moneen vuoteen. Mun hampaat on myös oiottu useampaan otteeseen, täällä korjattiin se mikä kouluhammashoitolassa jäi puolitiehen, varmasti osin siksi että parissakymmenessä vuodessa oikomishoitokin on mennyt jonnin verran eteenpäin. Freddeltä kaikki kysyy kuka on oikonut sen hampaat kun ne on niin hyvännäköiset, vastaus on – ei kukaan, tai luonto itse. Sormet ja varpaat ristissä me ollaan toivottu alusta asti että lauma sais Fredden hampaat, ei mun. Toive näyttää käyvän toteen.

Mitä mä sit tahdon sanoa? Että vaikka suomalainen hammashoito on ihan varmasti oikeassa omalla tavallaan, niin ehkä se syyllistäminen ja pelottelu on kuitenkin turhaa. Ehkei karies sittenkään tartu ihan niin helposti, ainakaan hoidetusta suusta? En ole hammaslääkäri, en tiedä. Mutta jos se oikeasti siirtyy  pusuista tai jaetusta lusikasta, niin silloin kolmikolla kaiken järjen mukaan olis suu täynnä reikiä, ja me juostais hammaslääkärissä paikkaamassa hampaita alvariinsa. Tai sit meillä on vaan käynyt suorastaan satumainen munkki.

fluorilakan hyydyttyä hampaisiin me mentiin jätskille