tarunhohtoinen kesä

aidoilla kiipeily on terveellistä ja vähän vaarallistakin

Monen amerikkalaisen kotona olevan vanhemman korvassa kuiskuttelee jatkuvasti ääni joka muistuttaa että lasten kesäloman pitää olla jotenkin ikimuistoinen, merkittävä, tarunhohtoinen ja vastuu siitä on vanhemmalla. Samalla sen olis syytä olla hyödyllinen, kehittävä ja valmistaa vähintään tulevaan kouluvuoteen. On syytä tarjoilla monipuolista ja ravitsevaa luomuruokaa, ilman sokeria, säilöntäaineita, lisäaineita, väriaineita samalla kuitenkin siten että lasten suusta tulee kerta toisensa jälkeen ihastunut hihkaisu lautasen äärellä, äidin naamioitua mikkihiiripannareihin pinaattia ja tarjoillessaan agavesiirapillamakeutettua tai makeuttamatonta punajuuri-porkkana-mansikkamehujäätä.

Syyllistyn tähän itsekin, siis siihen kuvitelmaan että lapsuuden tarunhohtoisuus on suoritus joka äidin pitää luoda, ja niin... oli meillä niitä kiiwi-avokado-lehtikaalimehujäitäkin, ne heitettiin roskiin kun ne maistui pahalta. Tunnustan etten itse uskaltanut edes maistaa. Uskon että paljon pysyvämmän muistijäljen jätti ne atsoväreillä värjätyt esanssilla maustetut amerikanlippumehujäät jotka me kertaalleen kannettiin heikon hetken tuloksena kotiin.

uusi aamu leirillä

Mitä lapset sitten haluaa? Haluaa ne mennä rannalle ja puistoon ja museoihin ja uimaan ja seikkailla. Kyllä ne haluaa askarrellakin, ja jopa tehdä niitä koulutehtäviä. Kyllä ne haluaa hakea takapihan kasvimaalta porkkanat ja tomaatit ja poimia metsäretkellä marjat suoraan pensaasta suuhun. Mutta ennen kaikkea ne haluaa leikkiä. Ne haluaa luoda yläkertaan jonkinlaisen satumaailman, syödä lounaaksi popkornia ja katsoa mun kanssa elokuvan yläkerran sohvalla. Ne haluaa valvoa illalla myöhempään, lukien kirjoja sängyssä  ja nukkua aamulla niin kauan kun nukuttaa. Ne on ilahtuneita kun tarjoilen niille leipomiani täysjyväbanaanimuffinseja, mutta epäilemättä ne olis ihan yhtä ilahtuneita pussillisesta karkkia, mahdollisesti ilahtuneempiakin.

Chima linnoitus on valmis

Kesällä meillä tehdään aika usein ”ei mitään”. Nojutaan ja leikitään, luetaan kirjoja, juosta ulkona sadettajassa, piirtää liiduilla naapurin lasten kanssa... välillä on tylsää ja kun olen koordinoinut tylsyyden pyykkien lajitteluun tai tiskikoneen ntyhjentämiseen on taas kivaa pelastaa maailma tulivuorenpurkaukselta. Hetkittäin tuntuu että kesäloma valuu kuin hiekka sormien lävitse. Lasten lomaa on vielä neljäkymmentä päivää – yli puolet – jäljellä. Siitä neljästäkymmenestä syö koulujutut muutaman päivän viimeiseltä lomaviikolta ja K:n leikkaus pari päivää, mutta vielä on paljon aikaa viettää sitä tarunhohtoista kesää, rannalla, puistoissa, elokuvissa ja ihan vaan yläkerrassa.

Tarunhohtoinen, ikimuistoinen kesä taitaa loppupeleissä syntyä aika paljon helpommalla kuin usein tuleekaan ajatelleeksi. Oikeastaan se saattaa syntyä suorittamatta ja arkisista asioista.  Ehkei siihen tarvitakaan huvipuistoja ja härveleitä. Salaa uskon että onnellisen kesän resepti löytyy likaisista varpaista, laastareista polvissa, nokisista poskista ja siitä että joskus kylpyyn mennään vasta siinä vaiheessa kun joku perheen aikuisista huomaa niitten olevan niin likaisia että hävettää. Se on tehty siitä että saa vähän sotkea ja seikkailla, saa maata sohvalla tekemässä ei mitään. Omissa muistoissa kesä kesti ikuisuuden ja tarunhohtoisen niistä lapsuuden kesistä on tehneet aika pienet asiat. 

kylvyssä keskellä päivää