meneeks viel kauan?

Aamulla herätessäni kurotan yöpöydälle, kohti puhelinta jo ennen kuin avaan silmät. Joku sanoo että se on mediariippuvuutta. Olkoon. Silti teen niin. Ensin avaan sähköpostin, siis sen normi inboksin ja deletoin kaiken turhan. Turhaan lukeutuu lähinnä mainoksia. Sit avaan mahdolliset tärkeät. Aamulla niitä ei yleensä ole, tärkeät tulee myöhemmin – virka-aikaan. Kun inboksi on käyty läpi kurkistan onko kansioissa mitään, tää on vähän kuin joulukalenteri. Avaan blogikansion ja lasken mahdolliset kommentit. En lue niitä vielä, säästän ne aamukahville. Jokaisen kommentin avaaminen jännittää vähän. Tuleeko risuja vai ruusuja. Saanko kannustusta vai lunta tupaan. Nautiskelen. Vastaan jos ehdin. Vastaan jos mulla on vastus. Joskus vastausta pitää haudutella hetken, miettiä mitä sanoa ja miten asettaa sanansa. Toisinaan aamulla on kiire ja vastaaminen jää tuonnemmaksi.

Kirjoittaessani pyrin rehellisyyteen. Yritän olla siloittelematta, kaunistelematta tai vääristelemättä. Usein ajatukset kasvaa ja muuttuu, ja eilisen totuus näyttää tänään jo vähän toisenlaiselta. Ajatukset kumpuaa usein hetkestä, jonkun innoittamana ja siksi joskus on hyväkin palata takaisin samaan aiheeseen, sillä tapa lähestyä aihetta muuttuu ajan myötä. On asioita ja aiheita jotka jää blogin ulkopuolelle ja niitten puuttuminen epäilemättä taas muuttaa lukijan kuvaa mun tai meidän maailmasta.

Tänään me mennään uimaan ja kirjastoon. Illalla mut on kutsuttu jonnekin siivousvälinekutsuille. En siivoa. En tarvitse siivousvälineitä. Menen silti. Mukavaa kuitenkin juoda lasillinen naapureitten kanssa.