perjantai 10. heinäkuuta 2015

ihan pilvessä

varpaat hiekassa


Keskiviikkona vetäydyin yksinäisyyteen jo kauan ennen yhdeksää. Ostin tv-sarjan viimeisen tuotantokauden amazonista, laitoin luurit korville ja pakenin 50-luvun lopun Englantiin. Myöhemmin M tuli viereen, tiesin että se tulisi. Eilen illalla jatkoin, tosin joku kerkis kyllä keskeyttämään vähintään kolmen minuutin välein; ”Äiti katsoo nyt telkkaria, mene puhumaan Freddelle...”

Torstaiaamuna pakkasin auton ja ajoin laumani kanssa uimarannalle. Istuin tuoliin katsomaan lauman puuhaa. Pojat rakensi ystävän lasten kanssa kylpyammetta hiekasta ja M suoritti uimatestin. Se porhalsi menemään sen vaaditun matkan, sai uimavalvojalta peukun hyväksynnän merkiksi ja juoksi laiturille hyppimään. Siellä rannalla oli leiriläisiä. Valtaisana massana ne vyöryi järveen kahden parikymppisen tytön ”vahtiessa” niitä – lue jutellessa keskenään. Kysyin toiselta tietääkö se edes kuinka monta lasta sillä on kerrallaan uimassa, ei se tiennyt. Katsoin tytön paitaa ja lisäsin tytön työnantajan mieleeni sille listalle kesäleirejä jolle meidän lauma ei ainakaan mene.



Iltapäiväksi meillä oli elokuvaliput. Me saatiin lauman kanssa koko iso teatteri itsellemme, kerrankin ei tarvinnut hyssytellä näitä mun ikuisesti kyselyikäisiä hiljaisiksi. ”Inside Out – mielen sopukoissa” oli taas kerran varmaa kamaa, tosin ehkä ainakin pienemmiltä katsojilta jää ymmärtämättä se laajempi perspektiivi, mutta väliäkö tuolla. Siellä me K:n kanssa vollotettiin yhdessä ja loppupäivä lauman kanssa pohdittiin kuka niistä tyypeistä on milloinkin puikoissa.




Illalla K purki paineitaan siihen malliin että meinas epätoivo iskeä vähän jokaiselle, myös sankarille itselleen. Sillä on muutenkin vähän tunteet pinnassa ja riehakkaasta ilosta siirrytään peloon turhan usein. Se pelkää että joku sieppaa sen. Se pelkää murtovarkaita, murhamiehiä, sotia, vampyyrejä, zombeja, kummituksia ja kaikkea muuta kamalaa. Ei. Lapset ei katso uutisia. Ei. Me ei puhuta maailman kamaluuksista niitten kuullen, eikä meillä ole menossa sen enempää murha- kuin murtoaaltoakaan. Meidän kulmilla ei kauheesti katoa lapsia, en muista että koskaan olis varsinaisesti siepattu yhtään, tai siis niihin harvoihin liittyy poikkeuksetta huoltajuuskiista. Uimarannalla se odottaa että hai syö sen ja jos järvessä ei kerran voi olla haita, niin varmasti siellä joku hirveä lapsia pureskeleva hirviö kuitenkin on. Pelko on syvältäkumpuavaa ja aitoa, ja pieni poika seuraa mua kuin pieni perävaunu kaikkialle. Yläkertaan se ei voi mennä yksin, eikä alakertaan, eikä vessaan, eikä oikeastaan edes toiseen huoneeseen. Iltaisin se käy nukkumaan patjalle meidän lattialle.




Tänäänkin piti mennä uimaan, vaan taivas onkin pilvessä, niin pilvessä että sen pilven kosteus takertuu harmaana sumuna kaikkeen. Ei varsinaisesti sada, tai siis ei sada ollenkaan, me vaan ollaan pilvessä. 

pilvessä

7 kommenttia:

  1. Joskushan lääkkeissäkin (neurostimulanteissa, masennuslääkkeissä tms) on mahdollisena sivuvaikutuksena ahdistusta, pelkotiloja yms. Mun yhdellä kaverilla loppui ahdistus, kun se lopetti yhden psyykenlääkkeen.

    Tuli mieleen, että annatteko lapsille niitä aivoihin vaikuttavia lääkkeitä kesälläkin vai annatteko niitten pitää lääkkeistä taukoa, jotta elimistö lepäisi. Kesällähän ei tartte suorittaa koulussa ja kotiin sekä pihalle mahtuu ääntä ja riehakkuutta eri lailla kuin virallisiin ympyröihin.

    M.S.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En jaksa edes kommentoida tähän... Ole ystävällinen ja lue täältä:
      http://tahdonasiat.blogspot.com/2015/05/me-tanssitaan-poydilla.html

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Jos ymmärsin oikein K käyttää neurostimulantteja ympäri vuoden, mutta M saa pitää loma-aikoina lääkkeistä lomaa.

      Jos K käyttää aina neurostimulantteja eikä lääkevapaata aikaa ole ollenkaan, niin mistä sitten tietää mitkä oireet ovat sisäsyntyisiä ja mitkä oireet lääkkeistä johtuvia tai lääkkeitten voimistamia?

      Lääkärit eivät tajunneet, että mun ystävän pelko-ja ahdistusoireet tulivat suurimmaksi osaksi lääkkeistä. Kun hän jätti ne pois vasta sitten havaittiin mistä tietyt oireet tulivat. Ilman lääkkeitä tai välillä vaihdetuin lääkkein hän voi paremmin kuin alkuperäisten lääkkeiden kanssa. Hänen miehensä on terveydenhoitoalalla ja vinkkasi vaimolleen näistä jutuista.

      Jos kirjoitat aika ajoin lastesi lääkityksistä ja heidän oireiluistaan ei liene ihme, jos niistä herää kysymyksiä ja mietteitä lukijoillekin...ole ystävällinen ja ymmärrä tämä.

      M.S.

      Poista
    3. Ihan normaali , asiallinen kysymys blogissa, jossa kirjoitetaan lasten ADHDstä, psyyken ongelmista, autismista ja lasten neurostimulanttien, ahdistus-ja masennuslääkkeiden käytöstä...Miksi sinulla on noin alentuvan tyylinen vastakommentti? Eivätkö lukijat saa reagoida kirjoitteluusi kysymyksin ilman, että ärsyynnyt. Odotatko, että kaikkia ratkaisujasi itsestäänselvästi myötäillään ja sataprosenttisesti ymmärretään edes kysymättä mitään..

      Jos et halua kysymyksiä lastesi terveydentilaan ja psyykenlääkitykseen liittyen sinun ei ehkä kannata kirjoittaa niistä aiheista. Loppujen lopuksi aika harva kirjoittaa lastensa psyykenlääkityksistä ehkäpä juuri siksi, että se teema varmasti herättää pohdintaa puoleen jos toiseenkin.

      Poista
    4. Nyt mun täytyy pyytää anteeksi M.S. se että mulla on huono päivä ja pinna kireellä ei oikeuta tiuskimaan lukijoille. Anteeksi kärkevä vastaus.

      Ymmärsit oikein. K syö neurostimulantteja jatkuvasti, koska niitten käyttö ei varsinaisesti liity pojan koulunkäyntiin, vaan siihen ettei poika kertakaikkiaan ole toimintakykyinen ilman lääkitystä. K:n pelkot on tuoreita. Lääkitys taas on ollut sama jo pitkään, eikä annostakaan ole muutettu. Itse tulkitsen näitten pelkojen liittyvän muutokseen arjessa (kesäloma ja isovanhempien vierailu) ja toisaalta myös ikään. M:n ahdistuneisuuhäiriö kun paheni juuri samassa iässä sille asteelle että siihen tarvittiin lääkitys tytön sairastuessa syömishäiriöön. Neurostimulantteja M on tarvinnut pienenä annoksena kouluvuoden aikana viimesyksystä luokkakoon kasvaessa rajusti edellisestä vuodesta.

      Saa kysyä ja hämmästellä :)

      Poista
    5. Toiselle anonyymille haluaisin sanoa että musta sun viittaus siihen että asioista vaikeneminen olisi parempi on, no ehkä hämmentävä on paras ilmaisu. Miksi asiasta ei sovi kirjoittaa? Poistuvatko lasten psykiatriset ongelmat vaikenemalla?

      Poista
  2. OK, saat anteeksi, kaikilla meillähän on välillä näitä pinnakireys-päiviä ja sorry, jos itse olin sinun makuusi vaikkapa liian tunkeilevan utelias. Tykkään kovasti avoimesta blogistasi! Kivaa kesän jatkoa!

    M.S.

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.