perjantai 10. heinäkuuta 2015

fyysisiä muistoja

ilmanlaatua huonontaa savu joka näkyy utuna ilmassa

Aina aamuisin - jokaisena aamuna - jossakin unen rajamailla kuulen koiran tulevan huoneeseen. Kurotan käteni sängyn laidalta tervehtimään tulijaa ennen kuin muistan – meillä ei ole koiraa.

Useasti kuulen miten se hyppää sängylle kun olen suihkussa ja kuinka se järjestää olohuoneen sohvaa kun laitan ruokaa. Ei se sais olla sohvassa. Sydämen täyttää rakkaus ja sitten taas muistan – meillä ei ole koiraa.

Kuin ohimennessäni, monta kertaa päivässä, käsi ojentuu rapsuttamaan korvantaustaa tai pikaisesti silittämään selkää. Ohimennessä, matkalla yläkertaan tai alakertaan. Tunnen sen lämpimän, yhtäaikaa pehmeän ja karhean turkin, ja muistan – meillä ei ole koiraa.

Metsäpolulla kuulen pannan kilahduksen ja välillä voisin vannoa kuulevani sen askeleet. Kaipaan koiraa. En enää mene metsänpoluille.

Lapset kysyy monta kertaa päivässä koska meille taas tulee koira. M on valinnut nimen, siitä tulee mandariini. K pistää hyrskyn myrskyn ja kulkee kuin pieni hurrikaani, otan sen kiinni ja puhun. Se sanoo ettei se voi sille mitään kun meillä ei ole enää koiraa. O murjottaa ja on vihainen. Kysyn miksi ja se vastaa että meillä ei ole koiraa. Fredde konttaa rikkaimurin kanssa lattialla ja sadattelee mennessään, se tarvitsee koiran hoitamaan tätä hommaa. 


Ei me osata olla ilman. Me aikuiset puhutaan ja keskustellaan. Lähetän sähköpostin jos toisenkin. Keskiviikkona me mennään katsomaan ”Yötä”. Yö on Labradorin Noutaja. Sille syntyy pentuja kuun lopussa. Josko yksi niistä olis meidän?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.