Siirry pääsisältöön

fyysisiä muistoja

ilmanlaatua huonontaa savu joka näkyy utuna ilmassa

Aina aamuisin - jokaisena aamuna - jossakin unen rajamailla kuulen koiran tulevan huoneeseen. Kurotan käteni sängyn laidalta tervehtimään tulijaa ennen kuin muistan – meillä ei ole koiraa.

Useasti kuulen miten se hyppää sängylle kun olen suihkussa ja kuinka se järjestää olohuoneen sohvaa kun laitan ruokaa. Ei se sais olla sohvassa. Sydämen täyttää rakkaus ja sitten taas muistan – meillä ei ole koiraa.

Kuin ohimennessäni, monta kertaa päivässä, käsi ojentuu rapsuttamaan korvantaustaa tai pikaisesti silittämään selkää. Ohimennessä, matkalla yläkertaan tai alakertaan. Tunnen sen lämpimän, yhtäaikaa pehmeän ja karhean turkin, ja muistan – meillä ei ole koiraa.

Metsäpolulla kuulen pannan kilahduksen ja välillä voisin vannoa kuulevani sen askeleet. Kaipaan koiraa. En enää mene metsänpoluille.

Lapset kysyy monta kertaa päivässä koska meille taas tulee koira. M on valinnut nimen, siitä tulee mandariini. K pistää hyrskyn myrskyn ja kulkee kuin pieni hurrikaani, otan sen kiinni ja puhun. Se sanoo ettei se voi sille mitään kun meillä ei ole enää koiraa. O murjottaa ja on vihainen. Kysyn miksi ja se vastaa että meillä ei ole koiraa. Fredde konttaa rikkaimurin kanssa lattialla ja sadattelee mennessään, se tarvitsee koiran hoitamaan tätä hommaa. 


Ei me osata olla ilman. Me aikuiset puhutaan ja keskustellaan. Lähetän sähköpostin jos toisenkin. Keskiviikkona me mennään katsomaan ”Yötä”. Yö on Labradorin Noutaja. Sille syntyy pentuja kuun lopussa. Josko yksi niistä olis meidän?


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää