sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

tunnustuksia ja sammakoita

tää tyyppi oli eilen illalla meidän talon ulkoseinässä


Tunnustan. En aina julkaise kaikkia kommentteja. Julkaisen kommentit noin pääsääntöisesti, myös ne joista olen itse erimieltä, mutta toisinaan päädyn olemaan julkaisematta kommenttikenttään tulevia tekstejä. Se on minun oikeuteni blogin kirjoittajana ja ylläpitäjänä ja pahoittelen jos se tuntuu epäreilulta tai mielivaltaiselta. Jokaisen kommentin luen kuitenkin ajatuksella, useimmat useampaan kertaan. Niidenkin komenttien, jotka lopulta päätän jättää julkaisematta julkaisemista harkitsen ja pohdin usein vähintään vuorokauden. Tälläkin hetkellä moderointia odottaa useampi kommenti joita en vielä ole julkaissut, mutta en deletoinutkaan.

Miksi en sitten julkaise? En julkaise koska en pidä omaa blogiani oikeana foorumina niille. Yhdessä kommentissa jopa todetaan että onneksi on muitakin foorumeita, niin on. Onneksi. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen. En julkaise koska pidän niitä joko perhettämme tai muita lukijoita mahdollisesti loukkaavina.

Minut koetaan lääkemyönteiseksi. Moni kokee että suorastaan kannustan lasten lääkitsemiseen. En kannusta. Olen ennenkin todennut ettei kummankaan lapsen lääkitystä ole aloitettu kevein perustein, ja totean taas kerran ettei lääkitys ole ollut meille se ensimmäinen vaihtoehto ja lääkityksen rinnalla kulkevat edelleen myös toisenlaiset hoitomuodot. M on hyötynyt näistä pehmeämmistä hoitomuodoista aivan valtavan paljon. K:n kohdalla terapiasta ei ollut sanottavasti hyötyä ennen lääkityksen aloittamista, sen jälkeen kyllä.

Onko autismi tai ADHD sitten sairaus? Se riippunee siitä miten sairas tai sairaus määritellään. Jos katsotaan puhtaasti lääketieteellisestä näkökulmasta, löytyy kummallekin diagnoosikoodi ja siten voitaneen sanoa että ne ovat sairauksia. Toisaalta kovin moni meistä vanhemmista kokee ettei lapsi varsinaisesti ole sairas vaikka tarvitseekin erityistä apua ja tukea. Lapseni ei ole sairastunut autismiin tai ADHD:en, lapsi on syntynyt tällaisena ja näin ollen se tavallaan osa lasta – ominaisuus. Autismista tai ADHD:sta ei myöskään voi parantua kuten influenssasta tai syövästä. Vasta-argumenttina itselleni totean ettei sydän- ja verisuonitaudeistakaan tai diabeteksestä varsinaisesti parannuta ja silti ne käsitetään yleisesti sairauksiksi myös siinä tilanteessa jossa ne ovat kulkeneet mukana syntymästä saakka.

Minulla itselläni on geneettinen virhe. Se sama virhe on periytynyt M:lle. Sen nimi on Prothrombin G20210A. Tämä geenimutaatio löytyy 2-3% maailman valkoisesta väestöstä ja se on äärimmäisen harvinainen, siis vielä paljon harvinaisempi muilla kuin valkoisilla. Tämä pieni geneettinen virhe aiheutti minulle keuhkoveritulpan ja lukuisia laskimoveritulppia ja elämänmittaisen lääkityksen. Koenko olevani sairas? En. Silloin kun sain keuhkoveritulpan olin eittämättä sairas ja toipumiseen meni kuukausia. Keuhkoveritulppaan kuolee noin karkeasti arvioiden 30% potilaista.

Jos kysymys kuuluu tarvitseeko autistinen lapsi tai ADHD lapsi erityistä tukea ja huomiota tai mahdollisesti lääkityksen, vastaisin kyllä. Jos tämä tekee niistä sairauksia niin kyllä, lapseni ovat sairaita. Toisaalta lukihäiriöinenkin lapsi tarvitsee erityistä apua ja tukea. Kuinka moni ajattelee lukihäiriötä sairautena? Onko likinäköisyys sairaus? Jos katsotaan asiaa tarkkarajaisesti, lienee välttämättömäksi todeta että sekin on sairaus. Mikä on likinäköisen ihmisen kokemus omasta terveydestään? Saako tarve käyttää silmälasien kaltaista apuvälinettä ihmisen kokemaan itsensä sairaaksi? Tuskin.


Lista diagnoosesita siis poikkeaa toisinaan ihmisen omasta käsityksestä omasta terveydentilastaan. Moni useammankin diagnoosikoodin omaava saattaa kokea itsensä terveeksi sairauksistaan huolimatta.

Wikipedia määrittelee sairauden näin:

Sairaus (lat. morbus, kreik. nosos) on fyysisen tai psyykkisen rakenteen tai toiminnan poikkeavuus, joka aiheuttaa yksilölle tai hänen ympäristölleen tilapäistä tai pysyvää haittaa tai toiminnanvajavuutta. Yleiskielessä sanaa tauti (kreik. pathos) käytetään joskus synonyyminä sairaudelle; tauti on kuitenkin kapeampi käsite, joka merkitsee lääketieteellisesti määriteltävissä olevaa, monilla yksilöillä samantapaisin oirein ilmenevää sairautta. Termiä sairaus käytetään joskus laajemmassa merkityksessä kattamaan myös vammat, vammaisuuden, syndroomat tai oireet. Sairaus on monitulkintainen käsite ja sairauksiksi luokitellut tilat ovat kulttuuri- ja aikasidonnaisia. Jonkinlaisena länsimaisen lääketieteen konsensuksena sairauksiksi määritellyistä tiloista voinee pitää kansainvällisen ICD-luokituksen tämänhetkistä versiota ICD-10.

Se, määritelläänkö jokin fyysinen tai psyykkinen tila sairaudeksi vai normaalivariaatioksi, on merkittävä yhteiskunnallinen kysymys niin sosiaalisesta kuin taloudellisestakin näkökulmasta. Erityisesti psykiatristen sairauksien määritelmät aiheuttavat erimielisyyttä, ja niissä lienee eniten myös kulttuurista ja aikakaudesta riippuvia eroja.





3 kommenttia:

  1. Niin, en voi tietää millaisia kommentteja olet esim. lääkkeisiin liittyen saanut, mutta voin ainakin omasta kokemuksesta sanoa, että lapselle oleminen ilman lääkkeitä voi olla todella rankkaa. Olen vierestä seurannut, kun lapsi vain höpöttää ja höpöttää hikipäässä (siis puhuu koko ajan niin, että on ihan hiessä) ja itse kommentoi väliin, ettei pysty asialle mitään. Ymmärtää siis, että pitäisi hillitä, mutta ei_pysty_. Kevyen lääkityksen jälkeen tilanne on aivan toinen. Hänen kanssaan on myös viikonloppuisin ja lomilla kokeiltu lääkkeettömyyttä, mutta hän itse kärsii levottomasta olostaan ilman lääkkeitä.
    On niin helppo arvostella ja kommentoida, jos ei tilanteesta ole kokemusta ja lisäksi: kaikki me olemme erilaisia. Jotkut saavat avun joistain metodeista ilman lääkkeitä, jotkut eivät.
    Annika

    VastaaPoista
  2. Minusta itse 30+ ADHD diagnoosin saaneena ja sen jälkeen säännöllisesti lääkitystä käyttäneenä äitinä olisi kohtuutonta antaa omien lasten kärsiä samasta vaivasta yhtä kauan kuin itse (eskari-iästä eteenpäin). Sen vaivan aiheuttamat kolhut ei nimittäin ole ihan pieniä.

    Totta kai omallakin kohdalla joka päivä lääkettä nielessä mietin, onko tämä sen arvoista? Viiden vuoden jälkeen totean, että on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi vuotta on vielä lyhyt aika pitkäaikaisseuraamuksia ajatellen.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.