keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

minulla on kaikki

Kävelin M:n kanssa kevyessä kevätsateessa koulubussille. Me pelastettiin kastematoja ja juteltiin. Pysäkillä vaihdettiin kuulumiset muitten vanhempien kanssa, puhuttiin syntymäpäivistä, rintaleikkauksista, lapsista ja elämästä, kaikki mahtui kahden sateenvarjon alle sateelta suojaan. Kotiin palaan yhdessä tuoreen naapurin kanssa, puhutaan kevyitä; millä luokalla sun lapset on? Koska muutitte? Mistä muutitte? Missä talossa te nyt oikein asuittekaan...


eilen oli sumua



Kotona odottaa kaksi nälkäistä miestä. Toinen haluaa sen vakkarinsa – maapähkinävoileivät – toisen listalla on jogurttia, hedelmäsalaattia, paahtoleipää ja omenamehua. K on syönyt kauan ennen meidän nautiskelijaa ja hyppelehtii heinäsirkkana ympäri keittiötä. Pyyhkäisen ohimennessäni sen pellavaista päätä. Aamun kysymystulva koskee tabletteja; Onko Kindle tabletti? On. Onko iPad tabletti? On. Onko M:n Androidtabletti tabletti? On. Onko mun Kindle Fire tabletti? On. Miksi ne on kaikki tabletteja? Mistä tietää että ne on kaikki tabletteja? Miksi ne ei ole tietokoneita? Miksi tabletit voi olla erikokoisia... Harhautan sen ajatuksenjuoksua ja pyydän että se keittää mulle kahvia, jannujen lempitehtävä.

eilen oli aurinkoa



Lastenlääkäriasemalla törmäsin siihen äitiin. Siihen jonka lapsi toipuu teho-osastolla leikkauksesta lastensairaalassa. Me halataan ja itketään ja mä kuuntelen. Tarjoan apua – sitten kun sitä tarvitaan. Bella voi tilanteeseen nähden hyvin. Kasvain saatiin poistettua kokonaan, lääkäri uskoo ettei se ole agressiivista tyyppiä, mutta patologin vastausta odotellaan. Äiti lupaa yrittää pitää meitä kaikkia ympärilläolijoita ajan tasalla, pyydän että ajattelisi nyt itseään ja perhettään, ei meitä. Kyllä me odotetaan. Lääkärinhuoneessa me huokaistaan yhdessä lääkärin kanssa, olen kiitollinen siitä että mun lapsella on nyrjähtänyt nilkka.



Myöhemmin Naamis tuo suruviestin toisaalta. Kahden pienen lapsen äiti on kuollut syöpään, kahden vuoden taistelun jälkeen. Kaikki Mollyn ystävät tiesi että näin kävisi. Silti tuntuu siltä että se tuli niin äkkiä, liian pian. Molly ei koskaan antanut sairaudelle periksi, ei hetkeäkään. Sunnuntaina on hautajaiset.

Elämä on hauras. Olen sanaton. Ajatukset kulkee näiden kahden perheen mukana, siellä missä lapsi on vakavasti sairas, niin vakavasti että paikalliset julkkikset käy tervehtimässä, ja siellä missä kaksi lasta on juuri menettänyt äidin.

Tunnen suurta ja syvää kiitollisuutta siitä mitä minulla on. Minulla on kaikki, tässä ja nyt.

eilinen aurinko kertoi sateen olevan tulossa


 
eilen me seurattiin yhdessä miten meille valettiin uusi jalkakäytävä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.