Siirry pääsisältöön

punarinnan laulaessa

Herään ennen muita. En tiedä miksi, niin vaan käy. Kello on vähän vaille kahdeksan, uutta kesäaikaa vähän ennen yhdeksän. Oma rauha tuntuu taianomaiselta. Oma rauha on harvinaista herkkua heinäsirkan noin keskimäärin herätessä jo ennen päivänkoittoa. Tää on toinen kerta viikon sisään kun K nukkuu aamuisin, ollaanko me vihdoinkin siinä kohdassa että sekin oppii nukkumaan. M:n aamu-unet kun alkoi pitenemään just samoihin aikoihin, viiden vuoden kynnyksellä.

Perjantaiaamuna se nukkui. Annoin sen nukkua. Podin huonoa omatuntoa siitä miten paljon nautin aamustani niitten kahden muun kanssa, ilman K:n jatkuvaa säätämistä. Huomasin miettiväni että meidän elämä vois olla myös tällaista. Hiljaisempaa, rauhaisampaa. Ainakin aamuisin, unisena murolautasensa yllä torkkuvan M:n ollessa hiljaa... niin ihanan hiljaa. O on sanonut sen monesti ääneenkin, sen ettei se kuule edes omia ajatuksiaan noilta kahdelta muulta häseltäjältä. Se kaipaa hiljaisia, hitaita aamuja samoin kuin äitinsä.

Kuulen uunin naksahtelun leivän paistuessa. Kuulen kummankin kellon tikityksen ja ulkoota kantautuu punarinnan keväinen lauleskelu aurinkoisessa aamussa. Kupissa on kahvia. Koira nukkuu, Fredde nukkuu, M nukkuu, O nukkuu, K nukkuu. On sunnuntai. Viikon paras päivä.


Puolikymmenen aikaan, vedän leivän ulos uunista. Koira ilmestyy alakertaan ja sillä menee tovi aikaa tajuta että mä olen alakerrassa, onhan se kuuro ja melkein sokea. Hetkeä myöhemmin seurueeseen liittyy kaksi unentuoksuista nuorta miestä, K halaa mua riehakkaasti ja ilmoittaa rakastavansa mua koska mä olen sen maailman paras äiti. Mäkin rakastan – heinäsirkkaani. 

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää