Siirry pääsisältöön

ruokajuttuja ja vähän liikennettä

O:lla oli aamulla kouluretki ruokakauppaan. Joo, sillä oli sama retki viimevuonna, mut se halus mennä uudestaan. Viimeks mukaan lähti M, tänään K skippas koulunsa ja tuli mukaan ruokaretkelle. Kiertokävely ruokakaupan kulisseissa oli yhtä onnistunut kuin edelliselläkin kerralla ja parasta oli kuulemma päästä sisään jääkaappiin ja pakastimeen. Tämä olis siis kolmen mun autossa matkustaneen pikkupojan äänestystulos.

ekaks käytiin läpi säännöt

espressobaarissa

isossa keittiössä

maitokaapissa

pakastimessa on kylmä

jäisiä mustikoita



ja sit kassalle...



loppusumma


Mun oma ajatus oli jäädä jannujen kanssa ruokakauppaan samalla aikaiselle lounaalle, mut jannut äänesti mut kumoon. Ne halus palata koululle syömään sateenkaarta. Näin tehtiin ja lastasin kolme poikaa takapenkille ja ajelin O:n koululle. Oli ihan mielenkiintoistakin olla mukana O:n koulussa parin tunnin ajan, seurata välituntia ja ruokaan liittyvää opetustuokiota. Sit syötiin se sateenkaari; mansikoita, mandariinia, ananasta, kiiviä, mustikoita ja violettejä viinirypäleitä. Lisukkeena oli kaikille banaani ja mandariini.



Kotosalla me leivottiin iltapäivän välipalaksi pullaa. Taikinan tein tutusti mantelimaitoon, mutta vaihdoin puolet jauhoista täysjyvävehnään ja leivontarasvaksi ruokaöljyn. Hyvin pelitti pulla näinkin. Väliin tuli omppusosetta ja kanelia.



Illalla me harjoiteltiin keiton syömistä. Lopputulos oli vaihteleva. Meidän lapset ei syö keittoa. Kaikkien kolmen reaktio oli sama kun ne näki kulhonsa; ”Ei kai tää oo keittoa?!!! Mä en syö keittoa!” – Jos nyt kuitenkin kokeilisitte. Siinä on kanaa, parsakaalia, pastaa ja liemi. Syötte edes kaiken muun kuin liemen. Vartin kohdalla otin käyttöön ajastimen. Kymmenen minuuttia aikaa syödä, sit loppuu aika ja mä korjaan lautaset pois. Lopputulemana K jätti kokeilematta. O sai mukellettua puolet. M tyhjensi lautasensa ja jätti puolet liemestä. Jokainen näistä kolmesta syö kyllä kanaa, pastaa ja parsakaalia. Liemi ei edes sisältänyt mitään epäilyttävää. Se oli kirkas kanaliemi. Jonakin kauniina päivänä mun lapset oppii syömään keittoa – ehkä, ei.

E-P-Ä-I-L-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä!!!

Häädän laumani yläkertaan ja avaan pullon omenaolutta. Fredde on jumissa liikenteessä ja tulee varmaan toivottavasti tän vuorokauden puolella. On olemassa ruuhkia ja ruuhkia. Meidän mittapuulla Suomessa ei kukaan oo koskaan ruuhkaa nähnytkään. Ruuhka on silloin kun liikenne seisoo - ei matele vaan seisoo - kymmenien kilometrien matkalla. Ruuhkassa parinkymmenen minuutin matkaan voi hyvinkin mennä useampi tunti. Ruuhkan voi osin paikallistaa kellosta ja kalenterista, useimmiten asiaan liittyy kuitenkin aimoannos mystiikkaa. Vähän ruuhkaa on useimmiten neljän ja seiskan välissä maanantaista torstaihin, aamuisin samoina päivinä aamuseiskasta aamukymmeneen. Satunnaisesti ei ole ruuhkaa. Aina on paljon liikennettä vrt. suomalainen ruuhka. Vähäinen liikenne ajoittuu aikaväliin aamukahdesta aamuneljään. Keskimäärin pitää tietää mistä kannattaa ajaa ja koska. Jos sattuu oikea ruuhka, sekään ei auta. Liikenne seisoo kaikkialla, myös sillä sivukujalla mistä yleensä voi oikaista. 



omena-ale

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän