Siirry pääsisältöön

tänään kohtasin monta

Istuin tänään kahden äidin kanssa aamukahvilla tossa kulmalla. Juteltiin niitä ja näitä, kotiasioita, lastenasioita, haaveita työelämästä. Kimillä on kolme ADD-lasta. Se puuskahti et olis ihanaa löytää vaikka joku blogi mistä sais vertaistukea. Kaikki mitä on tarjolla on kuulemma perheistä joista sillä kirjoittavalla äidillä tai isällä on itselläänkin ADD. Niillä se ADD vanhempi on isä, perheen neljäs lapsi. Kahden keskivertoa rauhallisemman tavislapsen äiti Yin katsoi meitä kahta huulipyöreenä kun me kerrottiin parhaat palat viimneisten päivien seikkailuista, ja totes että kotimatkalla se kiittää taas kerran taivaanisää siitä että on saanut just sellaiset, mukavan rauhalliset ja kohtuullisen täyspäiset lapsen. Yin itse on englantilainen, rauhallisuuden ja hillityn olemuksen perikuva.

Hain O:n koulusta ja juttelin jannua odotellessani Heatherin, Michelen ja Kellin kanssa. Heather kysyi neuvoa lastenhoitokulujen verovähennyksistä. Michele veroneuvojana opasti sitä miten se tehdään. Noin muuten me puhuttiin Kellin tuttavan lapsesta ja siitä miten vanhemmat kieltäytyy näkemästä lapsen avuntarvetta. Niin, ja Michelen tytär oli sitä mieltä että sen mutsi on kironnut sen ikuisesti lyhytkasvuiseksi. Äitinsä kun oli sille sanonut ettei se saa enää kasvaa vanhemmaksi.

Alkuiltapäivästä lounastin kahden suomalaisen ystävän kanssa. Pojat paineli totutusti Kummitäti T:n yläkertaan leikkimään ja me naiset syötiin lounasta ja juteltiin muunmuassa viime viikonlopun Sibeliuskonsertista, uusista suomiperheistä - joista mä olen autuaan tietämätön ja joita kuulemma tällä hetkellä tunkee tänne ovista ja ikkunoista Microsoftin Nokiakaupan kantamoisena. Silloin reilut kymmenen vuotta sitten tänne virtasi edellisen kerran suomalaisia perheitä. Sit Nokia muutti kaikki Atlantaan tai Dallasiin ja kaikki lähti. Moneen vuoteen ei tullut ketään, lukuunnottamatta satunnaisia tapauksia.

Seuraava etappi oli iltapäivän bussipysäkki juorut. Puhuttiin vanhempainyhdistyksen varainkeruusysteemeistä, kevään pesisaikatauluista ja valmentajista. Vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja sanoi että vanhempainyhdistys tulee korvistakin. Yhdessä mietittiin mikä on Zing-Ring ja samalla vähän ojennettiin kukkapenkeissä juoksevia poikia. Kathy tilitti miehensä Exceltaulukkoa johon kirjataan jokainen kulutettu sentti, ja kuinka aina miehen menot on hänen kulujaan tärkeämpiä. Nauroin että meillä on ihan samanmoinen ja kun Fredde istuu kotiintultuaan alas on eka kysymys aina se sama: ”Mitä oot tänään ostanut?” Just tänään. Siis tänään, tänään ostin seitsemällätoistataalalla neljäkymmentä narsissia, kävin kampaajalla ja maksoin hiustenleikkuusta neljäkymppiä tippeineen, ja maksoin kahdenkympin velan Kummitäti T:lle.  Meillä tulee harvemmin pyyhkeitä mun ostoksista, lähinnä se kysyy koska se haluaa kirjata ne sinne Exceliinsä.

Viimeinen pysäkki oli silmälääkärissä. Käytiin kiristyttämässä M:n silmälasit ja samalla vaihdoin kuulumiset naapurin Amyn ja silmälääkäri Vanessan kanssa. Naapurin Amy on silmälääkärin respa. Marc kiristi M:n rillit, Amy oli saanut kipsin pois kädestä ja Vanessan tyttärellä on kohta synttärit. Lauantaina Amy ja Ian tulee meille kylään.

Tänään kohtasin yhdeksäntoista ihmistä. Tai siis kohtasin toki useammankin, mutta yhdeksäntoista sellaista ihmistä joitten kanssa vaihdan säännöllisesti ihan oikeita ajatuksia. Enemmän kuin sen; Mitä kuuluu? - Kiitos hyvää.  Joukossa oli naapureita, muita äitejä - sellaisia jotka ovat jo paljon enemmän kuin vain tuttavia, ystäviä monen vuoden ajalta, elämässä mukana kulkevia - tärkeitä - ihmisiä. Kukin tavallaan, omalla paikallaan. Niitä joitten takia ajan koululle vähän ennen kuin tarttis, tai jään seisomaan bussipysäkille muustakin syystä kuin siitä että lauma saa juosta ja leikkiä. Näitten ihmisten kanssa kohtaan yhdessä elämä ilot ja surut. 


Sibeliuskonsertista lauantaina tarttui mukaan tämä kirja.


 







































Autossa meillä ei soi Sibbe. Siellä soi K:n uusi lempibiisi. Se laulaa sydämensä kyllyydestä ja mä hymyilen hiljaa itsekseni...







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän