sekalaisia totuuksia - osa 2

Väite 1, 2 ja 3 

Lapsen täytyy ulkoilla kahdesti päivässä.

Lapsi nukkuu paremmin ulkoiltuaan.

Runsas ulkoilu on hyvän ruokahalun avain.

Pohjoismaiset lapset ulkoilee. Ne ulkoilee etenkin ennen kouluikää, ja hyvä äiti pitää huolta siitä että puistossa seistään niin aamulla ja iltapäivälläkin. Toki ulkoiluun soveltuu myös oma piha tai retki lähimetsikköön, pulkkamäki, luistelu tai muu mukava aktiviteetti, niin kauan kuin se tapahtuu – ulkona. Ulkona ollaan satoi tai paistoi. Ulkona ollaan oli kylmää tai kuumaa, viimaista tai märkää. Säähän ei tunnetusti koskaan ole huono, vika on varusteissa.

Mutta

Muualla maailmassa saa sateisessa leikkipuistossa seistä lapsen kanssa ihan yksinään. Muualla maailmassa ulkoillaan silloin kun on ulkoilusää. Pitänee tulkita että tässä kohdassa sää mätsätään varusteitten mukaan.

Joudun tunnustamaan että alkuun yritin olla hyvä Pohjoismainen äiti. Sellainen, jonka lapset ulkoilee päivittäin, ja puistossa tönötetään kiltisiti jo täysin liikuntakyvyttömän lapsen kanssa. M syntyi huhtikuussa. Puistoilu oli helppoa ja sään puolesta suotuisaa ensimmäisen puolisen vuotta. Mitä nyt kesällä ne puiston kiipeilytelineet oli niin polttavan kuumia ettei siellä voinut liukua tai keinua kuin aamuvarhaisella tai illalla päivän alkaessa painua mailleen. Tuli syksy ja alkoi satamaan. Suomesta oli tilattu Reimatecin välikausivaatteet ja lapsi pakattiin niihin. Vaatetta oli niin paljon ettei se, nyt jo sujuvasti liikkumaan oppineena kyennyt liikkumaan yhtään mihinkään. Vettä tuli kuin saavista kaataen ja mulla oli omasta teknologiahifistelyasustani huolimatta märkä ja kylmä. Liukumäki oli sateesta hengenvaarallisen liukas, eikä puistossa ollut ketään, ikinä, koskaan. Seisoin vesisateessa, katsoin kelloa ja odotin koska saa mennä sisään leikkimään.

Lopetin puistoilun. Siirryin puistoilemaan silloin kun muutkin puistoili. Silloin kun sää soveltui ulkoiluun niin että se oli edes jotenkin miellyttävää.

Luther Burbank Park on äänestetty Seattlen alueen parhaaksi leikkipuistoksi

Ennen kuin jatkan, haluan todeta että satutaan asumaan sellaisessa maailman kolkassa, josta yleispohjoismaiseen malliin löytyy liki poikkeuksetta kaikilta kaapista ne teknologiahifistelyvarusteet, vaelluskengät, sukset tai kahdet tai vähintäänkin lumikengät. Yhdysvaltain läntinen ylänurkkaus kun on tällasta ulkoilualuetta. Täällä ulkoillaan, pyöräillään, kävellään, haikataan, lenkkeillään, vaelletaan, murtomaahiihdetään, lumilautaillaan, lasketellaan, lumikenkäillään... on noloa sanoa ettei varsinaisesti harrastais edellämainittuja. Silti – tai ehkä juuri siksi – leikkipuistossa on ihmisiä vain silloin kun on kiva sää seisoskella puistossa.

Kukaan ei ole kuullutkaan siitä että kasvaakseen lapsen pitää olla kaksi kertaa päivässä ulkona useita tunteja kerrallaan.

Marraskuun puolivälistä keskimäärin maaliskuulle me ulkoillaan korkeintaan satunnaisesti. Tämä talvi on ollut poikkeus, ja me ollaan ulkoiltu melkein päivittäin, paitsi silloin kun sataa ja puistossa on märkää, tai niinä muutamana päivänä kun on ollut liian kylmää ulkoiluun, eihän kukaan hiihtovarusteissa lähde lähipuistoon seisoskelemaan. Hiihtovaatteet säästetään hiihtämiseen ja vuorille, lunta kun löytyy tasaisen tehokkaasti reilun puolen tunnin ajomatkan päästä. Sateella me ei ulkoilla edes koulubussimatkan vertaa, vaan kaikkien muiden tavoin pakkaan lapset autoon, me ajetaan se 600 metriä meiltä bussipysäkille ja jannut odottaa autossa mun kanssa kunnes M hyppää bussista autoon ja sit me ajetaan 600 metriä takaisin kotiin.

Maailmalta kantautuu korviin tarinoita siitä että myös muualla maailmassa – Pohjoismaiden ulkopuolella – saa siellä puistossa seistä ihan yksinään jos sää ei ole puistossa seisoskelulle myönteinen. Myös kaikissa näissä muissa huhujen paikassa kasvaa ihmisiä lapsesta aikuiseksi ilman sitä päivittäistä ulkoilupakkoa.

Fredde kertoo lapsuudestaan tarinaa että se oli yrittänyt kysyä miksi ne ei voi leikkiä sisällä ikkuna auki. Ei kuulemma voineet koska ne tarvitsi raitista ilmaa. Fredden puistoilun sietokyky on edelleen alhainen. Viimeistään kymmenen minuutin kohdalla se alkaa vaihtamaan hermostuneesti jalkaa, selaa kännykkää ja katsoo kaipaavasti parkkipaikalle. Mä sentään saatan hyvällä tuurilla viihtyä puistossa ehkä jopa tunnin, ainakin jos sinne ei oo pakko mennä päivittäin.

Kesää en laske. Kesällä uimarannalla, pihalla ja muuten vaan ulkona menee helposti kokonaisia päivä. Jaksan siemailla kahvia auringossa ja katsoa lasten leikkiä.

Yhteenveto

Sarkastisesti voisin todeta että Pohjoismaiset lapset tarvitsee kasvaakseen ulkoilmaa vähän kuin kukat vettä siinä missä muunmaalaiset lapset kasvaa myös ilman ulkoilmaa. Toisaalta meidän lapset on geeniperimältään ihan puhtaasti suomalaisia, ja silti ne kasvaa ihan hyvin ilman jatkuvaa ulkoiluttamista. Onko mahdollista että kyseessä on puhtaasti tapa? Ei välttämättä huono tapa, mutta tavallaan aika orjuuttava. Pakko mennä ulos. Pakko mennä ulos, aina. Tuohan se ulkoilu tavallaan rytmiä pitkään päivään, mutta voi aikaa rytmittää muutenkin. 

Muumaailma todistanee ainakin kyseenalaistamisen arvoiseksi näkemyksen siitä että runsas ulkoileminen on avain onneen, hyvin nukuttuihin öihin, hyvään ruokahaluun, iloon, onneen ja terveyteen. 

En sinällään halua kyseenalaistaa ulkoilua. Haluan kyseenalaistaa pakon ulkoilla.