torstai 12. maaliskuuta 2015

hiiliä ja lottia

En ehdi koneelle. En edes naamikseen. Koko tienoo on tukevasti juovuksissa varhaisesta keväästä. Tänä vuonna se on tullut huumaavan voimakkaana, ei varkain ja hiljaa niin kuin yleensä. Koko maailma on kukassa, pihaa koristaa narsissit, tuomi on kukassa yhdessä kirsikan, omenan ja vaahteran kanssa. Jokaiseen puskaan ja pensaaseen tunkee pieniä lehtiä, ja iltapäivisin koulubusiipysäkin puistossa – meidän kotipuistossa – on leikkijöitä, kiipeilijöitä, futaajia vielä puolisentoista tuntia bussin tulon jälkeen. Äidit kääntää katseensa aurinkoon ja kaivaa laukuistaan välipaloja ja pillimehuja. Sisään mennään vasta kun on aika laittaa ruokaa. Mitäpä siellä sisällä tekiskään. Lapset viihtyy puistossa, meillä naisilla on seuraa toisistamme ja perheenpäät on tukevasti töissä. Vuorotellen jokainen lukee puhelimestaan sen tutun viestin; ”tänään menee myöhään...”

Sisällä K tekee loputtomasti palapelejä. Vielä vuosi sitten, lääkityksen aloittamisen jälkeen me lähdettiin liikkeelle ensipalapeleistä, niistä joissa työnnetään puupalikoita erimuotoisiin kolosiin. Vähitellen se eteni oikeeseen palapeliin ja laajensi maailmaansa itsenäisesti kuudesta palasesta kahteentoista, kahdestatoista kahdeksaantoista, siitä 24:n kautta 36:een ja tänään se kaivoi autotallista 200 palan palapelin. Autoin sitä lajittelemaan palaset ja neuvoin tekemään reunan ensin... Kun K:lla on tylsää se hakee autotallista palapelin.



M:lla on menossa koirakirjavaihe. Mikään ei tällä hetkellä päihitä rotuopasta, ja vaikka koirista asian jos toisen tiedänkin olen myös oppinut paljon uutta M:n perehtyessä koirarotuihin täysin rajoituksetta. Sama se onko opus perhoskoirista vai tanskandoggeista, rotweilereista tai cockerspanielista. Kaikki kelpaa. Omalla tavallaan M valmistautuu Koiran kuolemaan. Se valitsee meille uutta koiraa ja hylkää rodun toisensa jälkeen tietäen että meille tulee kuitenkin tollanen, samanmoinen. Koira on vanha. Se on kuuroutunut puolessa vuodessa kokonaan ja se on melkein sokea. Aikuisen silmällä näen että se vanhenee liian nopeasti. Ohimennessään M kertoo että Lontoossa sataa tänään, en epäile hetkeäkään etteikö siellä oikeasti sataisi. Tulee isäänsä, Fredde tietää kaiken säästä.

O rakentaa legoista hotelleja, ravintoloita, kahviloita ja välillä se kokkaa leikkikeittiössään sisaruksille purtavaa. Mun laittaessa ruokaa se ilmestyy paikalle ja pilkkoo tomaatit ja kattaa pöydän. Nopeemmin menis kun tekis ilman, mutta sillä täytyy olla joku sisäänrakennettu keittiötutka kun se ei koskaan jää paitsi mun ruuanlaitosta. Ehkä siitä oikeesti tulee isona kokki.


Jotta tätä ylenmääräistä seesteisyyttä ja riemua vois vähän tasoittaa, mainittakoon että K päätti kokeilla miten saippuakuplaliuos toimii sohvassa. Vastaus – huonosti. Sit se söi silmän välttäessä kaikkien njälkiruuat ja lipoi riemuissaan huuliaan. Sen jälkeen se veti kilarit koska ei saanut jälkkäriä. M kiukutteli eilen koko illan ja pätki jannuja tuskastuksissaan turpaan koska sen ainoa oikea kaveri ei ollut koulussa. O:lta joku perhana on mennyt poistamaan korvat, ja sen osalta ymmärrän oikein hyvin siskon turhauman. Älköön siis kukaan kuvitelko että meidän elämä olis pelkkiä kirjojalukevia ja palapelejä tekeviä ja itsekseen legoillarakentelevia kullannuppuja, jotka kokoontuu yhdessä alakertaan keittämään ja tyhjentämään mulle tiskikonetta.

pojat sekoittaa sementtiä hiirimiehen kanssa

Iltapäivästä hiirimies ilmestyy ovelle tukkimaan hiirten moottoritien meidän kivijalkaan. Onneksi on hiirimies. Onneksi ne on vaan hiiriä, eikä termiittejä tai puunsyöjämuurahaisia. Kaikkia mainittuja on liikkeellä tähän aikaan vuodesta - laumoittain. Nekin on juovuksissa varhaisesta keväästä ja ne etsii parasta paikkaa niitten bileille. M tuijottaa hiirenloukkua ja kysyy mitä se tekee hiirelle. Kerron että hiiri kuolee. M kohauttaa olkiaan ja jatkaa matkaa. K:lle kerron että hiirewnloukut irroittaa myös lapsilta sormia. K kysyy miksi? Tovin verran multa kysytään sata ja yksi kysymystä hiirenloukuista.


Huomenna on perjantai. Mihin aika katoaa?


pakkohan sitä kivijalkaan vievää luukkua oli tutkia vähän tarkemmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.