Siirry pääsisältöön

ahdistelija

Joku naapureista postaa naamikseen viestin läheisessä puistossa liikkuneesta lastenahdistelijasta. Suhtaudun näihin aina vähän varauksella, koska usein ahdistelijakategoriaan pääsee yksikseen puistonpenkillä istuskeleva mies, siis tekemättä yhtään mitään sen kummempaa. Istuu penkillä ja katsoo lekkiviä lapsia – yhtäsuuri kuin ahdistelija ja pedofiili.

Tää tyyppi oli kuitenkin lähestynyt useampaa pikkutyttöä ja halunnut leikkiä niitten kanssa kahdestaan. Ekan oli pelastanut äiti, toinen oli kieltäytynyt tästä ilosta ja kolmannen oli hakenut miehen kanssa keinumasta isoveli. Puisto on monen lapsiperheen retkikohde, löytyyhän sieltä myös maatila hevosineen, lehmineen ja possuineen. Kaikkia mainittuja saa käydä taputtelemassa. Miehestä oli tehty ilmoitus poliisille. Poliisi ei kuitenkaan ehtinyt paikalle ennen kuin mies oli jatkanut matkaansa.

Kotonaan kirjoittaja oli selannut seksuaalirikoksista tuomittujen tietokantaa – kyllä täällä kuka tahansa voi käydä katsomassa valokuvat ja tutustumassa rikkeeseen – ja löytänyt puistossa pyörineen miehen. Linkki miehen tietoihin oli viestin alalaidassa.


Kuuliaisesti napsautan linkkiä ja meinaan vetää iltapäiväkahvit väärään rööriin. Mies on K:n viimevuotisen koulukaverin – bestiksen – isä. Nyt sen poika käy M:n kanssa samaa koulua ja mä tervehdin sitä koulunpihalla vähintään joka toinen viikko. Tiedän että niille syntyi syksyllä vauva ja että perheessä on myös muutaman vuoden vanhempi poika. Tämä mies oli meillä poikien synttäreillä viime kesäkuussa. Kaikki ihaili miten välitön se oli lasten kanssa ja leikki. Yritän epätoivoisesti järkeillä tilannetta. Luen sitä sivustoa ja opin että se on kolmannen asteen seksuaalirikollinen, neljäs aste on se kovin, se joka tappaa uhrinsa. Tää oli ”vaan” raiskannut teinitytön veitsellä uhaten. Yritän kuumeisesti miettiä lieventäviä asianhaaroja... Rikoksesta on 30 vuotta. Mies oli silloin parikymppinen. Uhri ei ollut lapsi, vaan teini. Mua kuvottaa.

Tarkistan taustat. Onko se varmasti se? Ehkä se on vaan samannäköinen... Katson kuuluuko osoite meidän koulun alueelle – kuuluu. Kaivan kirjoituspöydän laatikosta koulun puhelinluettelon. Katson onko K:n entisellä koulutoverilla sama sukunimi – kyllä. Katson löytyyko ylemmiltä luokilta toinen poika samalla sukunimellä – kyllä. Ei tästä pääse yli eikä ympäri. Se se on. Teosta on joo kolmekymmentä vuotta. Silti se on raiskannut – veitsellä uhaten – raiskannut teini-ikäisen tytön. Kolmessakymmenessä vuodessa voi tapahtua paljon. Sillä on nyt vaimo ja kolme lasta. Vaimo varmasti tietää, koska mies ei ole töissä. Nyt tiedän miksi se ei ole töissä. Kukaan ei palkkaa seksuaalirikollista, ainakaan kolmannen asteen rikollista.


Maanantaina me taas törmätään koulun pihassa ja mä sanon sille päivää ja vaihdan kuulumiset, mitä muutakaan mä tekisin. 



Kommentit

  1. Voi ei! Toivottavasti joku teki ilmoituksen poliisille, että miehen henkilöllisyys löytyi...jotta poliisi voisi jotenkin toimia. Mitenkäs miehen vaimo. Luuleekohan se, että mies on täysin parantanut tapansa. kannattaisiko sen vaimoa valistaa, että sen mies on pyörinyt puistossa pikkutyttöjen kanssa. ja kuka uskaltaa valistaa, jottei tuo häiriintynyt mies esim kosta. Voiskohan poliisi kertoa vaimolle uusimmista tempauksista vai onkohan se laitonta? Tai voisko ja kannattaisko jonkun laittaa vaimille nimimerkillä postia sen miehen puuhuista? Itse haluaisin tietää, jos mun mies olisi pikkutyttöjen kintereillä ja sitten kyllä haluaisin erota.

    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, miehestä ilmoitettiin poliisille, ja ilmoittaja palasi myöhemmin vielä asiaan ja kertoi poliisille tunnistaneensa miehen. On oletettavaa että poliisi ottaa yhteyttä perheeseen.

      Poista
  2. Onpa ahdistava juttu :( Tietääköhän vaimo ollenkaan kenen kanssa elää, vai onko niin sinisilmäinen. Kyllä minä Suomessakin haluaisin tietää jos lähellä asuu rikollisia mutta eihän täällä tuollainen rekisteri menisi läpi, harmi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...