Siirry pääsisältöön

meneeks viel kauan?



Aamulla herätessäni kurotan yöpöydälle, kohti puhelinta jo ennen kuin avaan silmät. Joku sanoo että se on mediariippuvuutta. Olkoon. Silti teen niin. Ensin avaan sähköpostin, siis sen normi inboksin ja deletoin kaiken turhan. Turhaan lukeutuu lähinnä mainoksia. Sit avaan mahdolliset tärkeät. Aamulla niitä ei yleensä ole, tärkeät tulee myöhemmin – virka-aikaan. Kun inboksi on käyty läpi kurkistan onko kansioissa mitään, tää on vähän kuin joulukalenteri. Avaan blogikansion ja lasken mahdolliset kommentit. En lue niitä vielä, säästän ne aamukahville. Jokaisen kommentin avaaminen jännittää vähän. Tuleeko risuja vai ruusuja. Saanko kannustusta vai lunta tupaan. Nautiskelen. Vastaan jos ehdin. Vastaan jos mulla on vastus. Joskus vastausta pitää haudutella hetken, miettiä mitä sanoa ja miten asettaa sanansa. Toisinaan aamulla on kiire ja vastaaminen jää tuonnemmaksi.

Kirjoittaessani pyrin rehellisyyteen. Yritän olla siloittelematta, kaunistelematta tai vääristelemättä. Usein ajatukset kasvaa ja muuttuu, ja eilisen totuus näyttää tänään jo vähän toisenlaiselta. Ajatukset kumpuaa usein hetkestä, jonkun innoittamana ja siksi joskus on hyväkin palata takaisin samaan aiheeseen, sillä tapa lähestyä aihetta muuttuu ajan myötä. On asioita ja aiheita jotka jää blogin ulkopuolelle ja niitten puuttuminen epäilemättä taas muuttaa lukijan kuvaa mun tai meidän maailmasta.


Tänään me mennään uimaan ja kirjastoon. Illalla mut on kutsuttu jonnekin siivousvälinekutsuille. En siivoa. En tarvitse siivousvälineitä. Menen silti. Mukavaa kuitenkin juoda lasillinen naapureitten kanssa. 


Kommentit

  1. Olikos se niin, että teillä Fredde siivoaa ja tykkää siitä? Kuinka yleistä esim. teidän asuinalueella tai tuttavapiirissä on se, että äidin ollessa ns. kotiäitinä, käy kotona kuitenkin ulkopuolista siivousapua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori! Muistin tänään autossa kirkkoon ajaessani etten ollut ikinä vastannut tähän :(

      Joo, Fredde siivoaa ja se on sille jonkinlainen meditaatioriitti. Siivousavun käyttäminen on tosi yleistä. Monilla perheillä siivooja käy kerran tai kaksi kuukaudessa, toisilla taas viikottain. Me käytetään kyllä ikkunanpesijää ja matonpesijää muutaman kerran vuodessa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän