Siirry pääsisältöön

nälkä, karmaiseva nälkä

38C


Eilen oli 38:n asteen päivä. Siis ulkona, celsiusta. Ottaen huomioon että tänään jo kymmeneltä ollaan päälle kolmessakympissä, niin eiköhän se sama lukema saavuteta iltapäivästä.

Uimarannalla oli ihan jees, niin kauan kun pysyi varjossa ja piti kengät jalassa. Paljaita varpaita kuuma hiekka poltti. Välillä kävin uimassa ja silti varjossakin oli kuuma. M ui neljä tuntia putkeen ja jannut rakenteli ystävän lasten kanssa hiekkalinnoja, kahlaili vedessä ja M ajelutti niitä kaikkia ympäriinsä jättimäisellä uimarenkaalla. Mä laskin lapsia – 1, 2, 3... M, K, O... 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7... M, K, O, Josiah, Caedmon, Ella, Ethan - ja vaihdoin kuulumisia kahden hyvän ystävän kanssa.

Me puhuttiin vähän kaikesta. Me puhuttiin elämästä ja työstä, Angela on sairaanhoitaja ja Amy valokuvaaja. Angela palaa syksyllä osa-aikaisesti - kolme päivää kuukaudessa - työhönsä saattohoitoon, Amy tekee keikkahommia. Käytiin läpi äitiyden suuria tunteita, pohdittiin maanjäristyksiä, kesälomia, käsilaukkuja, kesämuotia, maailmaa, maailmanpolitiikkaa ja yhteiskuntajärjestelmää noin yleensä. Yhtäaikaa pieniä ja suuria asioita.  Kolme naista ja kolmen naisen yhteensä kahdeksan lasta, nuorimmainen neljä kuukautta.

O saattaa vihdoinkin kasvaa, tai sit sillä oli vaan nälkä isolla N:llä. Siellä rannalla se söi kolme leipää, kaksi mandariinia, omenasoseen, kaksi keksiä ja valitti että sillä on edelleen aivan karmea nälkä. Se siirtyi naapurin apajille syömään vesimelonia ja riisikakkuja. Edelleen sillä oli nälkä.

Kirjastosta tarttui mukaan 35 kirjaa. M lainasi kaksi kokonaista sarjaa, K lainasi kasan Batmaneitä ja Tuomas Vetureita. O itselleen läjän sekalaisia opuksia. Mä poimin kassiin M:lle kirjoja maanjäristyksistä ja tulivuorista, ja K:lle kirjoja tunteista ja niiden käsittelemisestä. Yhteiseksi otin muutaman koirakirjan.

Kotona kuurasin kolmikon kylpyammeessa pesulapulla ja saippualla. Pesin niitten hiukset ja ristin sormet ja varpaat toivoen ettei meillä taas olis kutisevia lapsukaisia. Ei ollut. Se urheiluaurinkosuoja teki tehtävänsä – luin artikkelin jonka mukaan vedenkestävä aurinkosuoja ehkäisee myös järvisyyhyä - jos koko kutinaa nyt tässä järvessä edes olikaan.

O söi välipalansa ja päivällisensä mukisematta ja kun me M:n kanssa oltiin potkulautailtu itsemme takaisin naapurin siivousbileistä mua odotti keittiössä nuorimies jolla oli karmaiseva nälkä. Se söi kasan riisikakkuja, päärynän ja mandariinin, nukahti sänkyynsä ja heräsi ensimmäisenä... karmaisevaan nälkään.


Ennen puoltapäivää ulkona on 36 celsiusta, taitaa mennä neljäkymppiä rikki iloisesti. On perjantai. Me leikitään sisällä ja leivotaan pullaa. M makaa sohvalla uppoutuneen kirjaan, K tanssii baarituolilla ja laulaa vesipulloon.




Kommentit

  1. Näitä teidän arjen kertomuksia on sitten niin mukava lukea! Kiva, että olet jaksanut postailla usein! :)

    M.T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enemmän kuin jaksamisesta tai halusta, on kysymys puhtaasti ajasta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän