Siirry pääsisältöön

parasta a-ryhmää



Eilen oli hammaslääkäri, siis laumalla. Täällä hammaslääkärissä käyminen aloitetaan vaihtoehtoisesti silloin kun tulee ekat hampaat, tai viimeistään vuoden ikäisenä. Vuoden iässä pitäis mennä hammaslääkäriin oli hampaita tai ei. Näin siis täydellisessä maailmassa. On valtavasti lapsia jotka eivät ole minkäänlaisen hammashoidon piirissä, mutta me jotka ollaan tehdään kai pääsääntöisesti näin.

Se ekan hammaslääkärikäynnin jälkeen, hammaslääkärissä käydään kuuden kuukauden välein, ja näinpä me suunnataan hammaslääkäriin heinäkuussa ja tammikuussa. Hammaslääkärinsä jokainen valitsee ihan itse, useimmat ystävän-tuttavan-toisenäidin-naapurin suosituksesta. Niin mekin. Me käydään lastenhammaslääkärissä, siellä samassa missä kaikki jotka mä tunnen käy. Yhtä hyvin voisin viedä ne omaan hammaslääkäriini, mutta lastenhammaslääkärissä on hauskempaa, ja näin ollen hammaslääkärikokemus on positiivisempi kuin ne omat muistot kouluhammashoitolasta.

Kahdesti vuodessa hampaat puhdistetaan, puhutaan harjaamisesta ja lankaamisesta, hammaslääkäri suorittaa tarkastuksen ja sivelee kaluston fluorilla. Tarvittaessa hammaslääkäri antaa lisäohjeita tai määräyksiä ksylitolista tai fluorihuuhteesta.



Kun nää syntyi elin kahden neuvolajärjestelmän ja kaksien suositusten välillä. Suomessa korostettiin että karies leviää jos lasta pussaa suulle, se syö samalla lusikalla jonkun kanssa tai vanhempi epähuomiossa puhdistaa lattialle pudonneen tutin omassa suussaan. Koska sekä Freddellä että mulla on todistettavasti olemassa karies (tosin kummallakaan meistä ei ole hoitamattomia reikiä), olin vakuuttunut että näitten hampaat putoo suusta kuuteen ikävuoteen mennessä. Suomessa vouhkattiin että tutista täytyy luopua jo ennen kuin täyttää vuoden, koska hampaat. Täällä kukaan ei mesonnut sen enempää karieksesta kuin niistä tuteistakaan. Mehuista kyllä puhuttiin ja iltamaidoista sängyssä – kumpaakaan ei meillä harrastettu. Hammaslääkäri sanoi että parempi luopua ensin vaipasta ja sit tutista. Viesti oli että harjatkaa, harjatkaa ja antakaa lapsen leikkiä hammasharjalla.

M tais olla alle tunnin ikäinen kun pussata moiskautin sitä ekan kerran suoraan suulle. Kun se oli vajaan vuoden ikäinen se itse jakeli kielareita kaikille halukkaille. Oli helppoa kuitenkin olla tunkematta sen tuttia tai lusikkaa mun suuhun, mutta mun lusikka saattoi käydä sen suussa kun se maistoi mun ruokaa – hups. Sit syntyi toi kaksikko. Ajatuksen siitä että niillä pitäis kaiken olla omaa, koska karies ja koska bakteeri, kuoli aika nopeesti. Olihan meillä yks kaksivuotias joka rakasti veljiensä tutteja ja kaksi vauvaa jotka ei olleet koskaan kuulleetkaan hammashoidosta vaan onnellisesti jakoivat kaiken kuolasta alkaen keskenään. Kun yksi sai sammaksen, toinen sai sammaksen päivää myöhemmin. Samoin kävi virustautien, kaikki jaettiin. Edelleen ne syö kaikki kolme samalla lusikalla.

Lauma leikki hammaslääkärin kehoituksesta hammasharjalla, periaatteella sun hammasharja saattaa maistua paremmalta kuin mun. Yhden harja oli kaikkien harja ja toisinpäin. Odotin kauhulla koska hammaslääkäri toteaa että peli on menetetty. Pojat luopui tuteistaan vähän vahingossa alle vuodenvanhoina, ja koska ne ei edes huomanneet kyseisen vehkeen katoamista niistä oli helppoa luopua. M sen sijaan luopui tutistaan vasta kolmevuotiaana ja olin varma ettei sen purentaa saada millään määrällä oikomista korjattua. Hammaslääkäri katseli suuta ja totes lakonisesti että kattellaan.

Nyt M on seitsemän. Jannut on viisi. Yhdelläkään niistä ei ole ollut yhtään reikää, ei edes reiänalkuja. Eilen hammaslääkäri totes että M:n purenta näyttää korjaantuvan itsestään. M ja jannut harjaa hampaansa vähintään kerran päivässä, vähintään kerran koska se aamuharjaus on se jonka ne tekee itse ja mulla on tunne, että aika usein se jää kehoituksista huolimatta tekemättä. M lankaa hampaansa iltaisin ja fluorihuuhdetta me käytetään kun muistetaan. Hammashoidosta ei oteta turhia paineita. Ksylitolia ei syödä kuin satunnaisesti jos silloinkaan koska siitä tule maha kipeeksi.


M kerkis hukata oman todistuksensa ja teki mulle kopion...


Mun suussa on varmasti enemmän paikkoja kuin ehjää pintaa. Tähän ikään mennessä kaksi hammasta on juurihoidettu, mutta kaikki hampaat on edelleen omia. Viimeksi pari kuukautta sitten paikattiin kaksi pientä reikää, tosin ekat moneen vuoteen. Mun hampaat on myös oiottu useampaan otteeseen, täällä korjattiin se mikä kouluhammashoitolassa jäi puolitiehen, varmasti osin siksi että parissakymmenessä vuodessa oikomishoitokin on mennyt jonnin verran eteenpäin. Freddeltä kaikki kysyy kuka on oikonut sen hampaat kun ne on niin hyvännäköiset, vastaus on – ei kukaan, tai luonto itse. Sormet ja varpaat ristissä me ollaan toivottu alusta asti että lauma sais Fredden hampaat, ei mun. Toive näyttää käyvän toteen.


Mitä mä sit tahdon sanoa? Että vaikka suomalainen hammashoito on ihan varmasti oikeassa omalla tavallaan, niin ehkä se syyllistäminen ja pelottelu on kuitenkin turhaa. Ehkei karies sittenkään tartu ihan niin helposti, ainakaan hoidetusta suusta? En ole hammaslääkäri, en tiedä. Mutta jos se oikeasti siirtyy  pusuista tai jaetusta lusikasta, niin silloin kolmikolla kaiken järjen mukaan olis suu täynnä reikiä, ja me juostais hammaslääkärissä paikkaamassa hampaita alvariinsa. Tai sit meillä on vaan käynyt suorastaan satumainen munkki.

fluorilakan hyydyttyä hampaisiin me mentiin jätskille

Kommentit

  1. Nykyään ei Suomessakaan enää väitetä, että kariesbakteeri tarttuisi suulle pussaamisesta.

    VastaaPoista
  2. Tosi hankala mun mielestä vältellä sitä kariesbakteerin tarttumista. Mäkin pussailen suulle lapsia, mutta samalla lusikalla syöntiä yritän vältellä :)
    Täällä on hyvä systeemi kuinka ilmaiseen tarkastukseen pääsee (ne jotka pääsee) puolen vuoden välein. Suomessa kunnallisella suosittelivat tarkastuksia aikuisille kolmen vuoden välein. Kapasiteetti ei varmaan riitäisi tarkistamaan kaikkia vuosittain. Joku aika sitten luin artikkelin jossa kerrottiin, että Suomessakin on pieniä lapsia, jolta joudutaan poistamaan kaikki maitohampaat koska niitä ei ole hoidettu ja mätänevät suuhun. Toivoisi, että sen verta harjailtais että lapset saisi pitää hampaansa.
    Tuosta hammaslangan käyttämisestä ne vaahtoavat täällä USA:ssa aikalailla. Lapsillekin kuulemma sen vuoksi, että tottuvat käyttämään sitä päivittäin. Suomessa siitä ei ainakaan kunnallisella ollut mitään puhetta. Yritetään tässä koko perhe oppia päivittäiseen hammaslangan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle puhuttiin kyllä jo Suomessa lankaamisesta ja meidän perhe on langannut kai suunnilleen aina. Lasten kanssahan se on enemmän just harjoittelua ja oon ostanut niille niitä erilaisia kahvoja lankaamista helpottamaan.

      Poista
  3. Meidän kunnassa (Suomessa) lapset taisi olla jotain vuoden vanhoja kun tekivät karies bakteerista testin; sen mukaan onko sitä vai ei käydään sitten lekurissa. Jos se olisi ollut niin tarkastukset taisi olla vuoden välein. Koska reikiähän tulee vain jos se bakteeri on suussa. Itselläni ekat reijät tulivat, yllätys yllätys, lasten jälkeen. Ennen lapsia hampaissa oli vain muutama alkava reikä, ollut näin jo mont vuotta. Parin lapsen jälkeen 3 reikää ja 20 alkavaa... Mitenkäs se sanonta... lapsi vie äidiltä hampaatkin suusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan kuulostaa aivan loistavalta! Mulla jouduttiin juurihoitamaan aiemmin täysin terve hammas poikien ollessa muutaman viikon ikäisiä... niin ne lapset tosiaan vie - hampaatkin suusta :)

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi