Siirry pääsisältöön

sillä meni hermot eikä se ala enää

täällä tuli raja vastaan, sillä meni hermot, eikä se alkanut enää yhtään


Muutama liian myöhään valvottu ilta ja aamulla turhan varhain herännyt veli tekevät esikoisesta haasteellisen. Joku saattais väittää että se on kamala, mutta mä tyydyn sanomaan että tilanne on haastava. Vieraskoreus on karissut niin lapselta kuin lapsen äidiltäkin ja esitys rantaravintolassa oli sitä tasoa että lapsen äiti ilmoitti muulle seurueelle loppupäivän suunnitelmien muuttuneen. Seuraava kohde olisi suunnitelmasta poiketen koti, ei rantabulevardi, ei ajelu kivalla asuinalueella saati sitten ravintola. Tänään me syödään kotona ja lapset menee nukkumaan järjelliseen aikaan. Ei sitä kyllä kukaan vastustellutkaan.

itsenäisyyspäivänä nostettiin lippu salkoon, tai siis kaivettiin lippu salkoineen autotallista


Yhteen autoon, siihen isoon pakattiin appi ja apen vaimo, Fredde ja kaksi jannua. Fredden pikkusporttiin lastattiin itkevä esikoinen ja sen äiti. Ensin se itki siellä rantaravintolassa sitä että oli ahdasta. Sen jälkeen pätkittiin broidia turpaan koska sillä oli musta väriliitu. Autossa se itki elämän yleistä kurjuutta, sitä että sillä oli nälkä ja kuuma ja pissahätä ja uupumus ja ettei se enää halunnut yhtään mitään.

vähän noloo pitää naapurintyttöä kädestä


Automatkalla se kaapi itsensä kokoon ja kyseli multa triviatietoa Yhdysvaltain osavaltioista. Kuka oli ainoa presidentti joka ei asunut valkoisessa talossa? George Washington. Mikä oli ensimmäinen osavaltio? Delaware. Ensimmäinen Presidentti? George Washington. Missä osavaltiossa on keskellä korkeeta ja reunalla pyöreetä? Ohio. Mitä tarkoittavat kirjaimet D ja C Washington DC:ssä? District of Columbia.

aika pieni mies ja isohko hattara


Kaupan pihalla oli liian kuuma ja neiti puuskahti mulle ettei häntä ole kertakaikkiaan tehty tähän Teksasin säähän. Kaupan ovella äiti ja tytär keräsivät rahaa johonkin hyväntekeväisyyskohteeseen ja meidän kävellessä heidän ohitseen M ilmoitti mulle kuuluvalla äänellä: ”Nämä ihmiset ovat afroamerikkalaisia – African American” Autistiselle lapselle tämä on puhtaasti fakta. – Joo rakas, kyllä. Mutta yleensä ei ole kohteliasta korostaa puheessa kenenkään ihon väriä. ”Miksi ei?” – No kun me ollaan kaikki ihan samanlaisia ihmisiä oltiin sitten mitä alkuperää, rotua tai väriä hyvänsä. M jäi miettimään asiaa ja näin ettei se oikein tajunnut miksi näin itsestäänselvä asia vois jotenkin olla epäkohteliasta tai sopimatonta.

herkkujonossa meidän asukasyhdistyksen bileissä


Lihatiskillä se itkee taas. Se olis ehdottomasti halunnut mustikkakanamakkaraa eikä sitä ollut tänään tarjolla. Bratwurstitkin oli loppu ja epätoivo oli pohjatonta. Sinappihyllyllä se ilmoitti vihaavansa sinappia eikä asiaa auttanut se että sanoin ettei sen tarvitse syödä sinappia. M ei nyt vaan halunnut ostaa sinappia. Ostin silti ja mun perässä kulki sangen kiukkuinen seitsemänvuotias. Kysyin haluaako se melonin kanssa aprikooseja vai mansikoita. Hetken pohdittuaan se ilmoitti haluavansa molemmat. Saat toisen. Valitse. Lopulta mä valitsin sille ne aprikoosit sen polkiessa jalkaa. Tiesin että se tykkää niistä loppupeleissä enemmän. Se on taas kaksivuotias seitsemän vuotiaan ruumiissa. Se tarvitsee sen jykevän peruskallion. Sen joka ei jousta eikä taivu tuulessa. Sen joka kestää itkun ja kiukun. Sen joka kestää ihan mitä tahansa ja rakastaa aina.

itsenäiset herkut



On siitä niistettykin. Koko lapsi kierretty kuiviin ja se on jaksanut ja jaksanut ja jaksanut. Se on hymyillyt ja ollut mukava. Kiltisti se on kiertänyt nähtävyyksiä aamusta iltaan, istunut ravintoloissa syömässä, tehnyt aikuisten asioita. Puistossa ne on olleet kai kahdesti kahden viikon aikana. Ei mikään ihme että tänään kuminauha, äärimmilleen venytettynä katkes. Se ei ala enää. Se ei ala enää yhtään mitään. Se ei halua nähdä enää yhtään nähtävyyttä. Se ei halua enää yhtään autoretkeä. Se ei halua enää yhtään mitään. Nyt se makaa yläkerrassa ja tuijottaa telkkaria. Pojatkaan ei taida uskaltaa sanoa sille sanaakaan. Ei sen puoleen, ei pojissakaan ole mehua enää jäljellä. 

muistoja eiliseltä

Kommentit

  1. Ihan ymmärrettävää, etteivät lapset jaksa koko ajan kierrellä. Vieraista taas vois olla kiva kierrellä lisääkin.

    Miten olis, että Fredde kiertelis tulevina päivinä isänsä ja tämän vaimon kanssa lisää nähtävyyksiä ja te olisitte kotosalla lasten kanssa? Ja jos haluat, voisitte sitten välillä vaihtaa niin, että sä kiertelisit vieraitten kanssa osan päivää. Itse kyllä jäisin mieluummin lasten kanssa enemmän kotiin, koska en oikein tykkää nähtävyyksissä rampaamisesta.

    Maijal.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea paitsi että Fredde on tukevasti töissä. No, eilen ne kierteli keskenään ja tänään me mennään yhdessä uimarannalle, kun siellä on vihdoinkin järjellinen ilma ja elohopean pitäis pysyä kolmenkympin tuntumassa, sen sijaan että se olis lähempänä neljääkymmentä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi