Siirry pääsisältöön

viidestoista yö ilman painajaisia

Kaikki alkoi valkosipulista viitisentoista iltaa takaperin. Me syötiin L:n kanssa päivälliseksi jotakin – en tosiaan enää muista mitä – ja siinä oli runsaasti tuoretta valkosipulia. Yöllä M herää meidän välissä, käy vessassa ja palaa takaisin meidän väliin. Se pyörii ja hyörii ja vaihtaa asentoa, ja lopulta se puuskahtaa ärtyneenä; ”mä en voi nukkua kun te haisette niin pahalle – molemmat.” Ensin repee L ja sit mä. L toteaa tyttärelleen kuivahkoon äänensävyyn et onhan sulla omakin sänky jos tää ei kelpaa, ja tyttö ottaa kainaloonsa tyynyn ja peiton ja painelee omaan huoneeseensa. Mä katson L:llää ja se katsoo mua ja sit me nukutaan aamuun saakka. Aamulla keittiöön astelee aamuäreä prinsessa joka yökkäilee, koska sen vanhemmat haisee edelleen aivan tolkuttoman pahalle.

Illalla se oli jo matkalla omalle paikalleen meidän sänkyyn, ja mennessään totes et ette sit saa haista yhtä pahalle. L vastas taas että onhan sulla omakin sänky, nuku siellä. Sinne se meni. Siellä se nukkui. Me oltiin hämmentyneitä. 

Viime viikolla kun aloitin työputken olin varma että löydän sen yöllä kotiintullessani meidän sängystä. En löytänyt. Maanantaiaamuna kun se kömpi meidän väliin kasteltuaan oman sänkynsä olin varma et tässä tää nyt taas oli. Eilen illalla se halus taas tulla meidän sänkyyn, ja L kysyi sopiiko jos se siirretään omaan sänkyyn siinä vaiheessa kun me tullaan sinne haisemaan. Se sopi. Se nukkui taas yönsä omassa sängyssään. L kävi repimässä sen pystyyn ennen kahdeksaa.


Vuosien projekti näyttää siis ainakin toistaiseksi ratkenneen valkosipulin voimalla. Kyllä mä tiedän että valkosipulilla on runsaasti erilaisia terveysvaikutuksia, mutta että näin suuri unenlaatua parantava vaikutus? Kelpaa. En ole vuosiin nukkunut näin hyvin. Viisitoista yötä omassa sängyssä. Uusi patja eikä yhtään lasta. Kiitos valkosipuli.


Kommentit

  1. :D Ihan mahtijuttu!

    T: Anna

    VastaaPoista
  2. Loistavaa! Nyt pitää keksiä vielä lisää hajuruokia, jos tuohon sattuu turtumaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ehkä me seuraavaksi popsitaan homejuustoja öisin :)

      Poista
  3. Sain tästä päivän naurut, huippujuttu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...