Siirry pääsisältöön

hirveitä äitejä ja ihan kamalat lapaset

Eilen se rikkoi telkkarin. Se oli vahinko – siis oikeesti vahinko. Toissapäivänä se levitti saippuakuplaliuoksen olkkarin sohvalle. Tuhannen palan palapelin se aukas ja teki siitä aarteen. Mä olisin halunnut tehdä sen palapelin. Viikonloppuna meidän lasten vessassa oli keidas. Keitaaseen tarvittiin paljon vettä. Vettä oli kaikkialla. Se söi salaa muittenkin herkut, sai itse enemmän ja katui kovasti jälkikäteen. Muut kerää tarroja ja tauluun. Se sanoo ettei se halua tarroja ja saa raivarin kun muut kerää palkintojaan. Se virittää portaisiin ansan. M jää ansaan, kaatuu ja satuttaa selkänsä. Se levittää meidän kaksisataa tsiljoonaa legopalikkaa yläkertaan sadan neliön alueelle. Kysyn miksi, se ei tiedä. Kun kiellän, kuulen miten se kuiskaa veljelleen että tehdään silti. Siskon kirjasta se repiin sivut irti. Miksi? Vastaus on aina se sama; "En tiedä"



Sen aivot suoltaa uusia – useimmiten huonoja – ideoita loputtomiin. Siinä kohdassa missä ne ideat pitäis suodattaa ja jakaa hyviin, huonoihin ja idioottimaisiin on virhe. Suodatin ei toimi. Se toteuttaa jokaisen idean. Se ei tiedä miksi. Kun kysyn, se sanoo että sen aivot toimii vaan väärin. Se on pohjattoman onneton saadessaan pyyhkeittä sadanneljännenkymmenennen kerran viiden tunnin aikana. Mä olen onneton ja koen etten osaa olla sen vanhempi.

Me pyöritään ympäri sitä samaa noidankehää. Vähitellen se muuttuu syöksykierteeksi jonka vauhti kiihtyy kiihtymistään. Kun Fredde tulee kotiin, se näkee mun ilmeestä että mun mitta on täynnä ja kuminauha katkee pian. Sihisen hampaitteni välistä että mä haluan tappaa sen, tai lähettää jonnekin poikakouluun, tai kunhan mun ei tarvitse hetkeen katsoa miten se pyörii tuolilla päivällisensä kanssa, kaataa vesilasinsa kuudesti ja hukkaa haarukan neljästi.




Aamulla mä surffaan netissä vakuutusyhtiönsaitilla. En tunne yhtään niistä vakuutusyhtiön listoilla olevista tyypeistä. Käyn lastensairaalan sivuilla. Googlaan jokaisen ammattilaisen jonka luona me ollaan M:n kanssa käyty. Mietin että soittaisin lastenlääkärille, ihan vaan kysyäkseni mihin suuntaan lähteä ja kenen luokse mennä. Ehkä meidän lastenlääkäri tuntis jonkun niistä listan tyypeistä. Musta tuntuu taas etten mä pärjää. En osaa olla vanhempi mun lapselle. Rakastan sitä ja inhoan sitä – yhtäaikaa. Eikä se ole vielä edes viittä. Inhoan itseäni, tai siis sitä hirviötä joka musta kuoriutuu ton lapsen kanssa. Mä en oikeasti ole tällainen äiti, ja silti olen. Näen sieluni silmin miten se tilittää myöhemmin terapiassa että sen mutsi oli täysin sairas despootti joka vaan huusi ja rankaisi ja huusi ja rankaisi. Se sanoo sille terapeutilleen ettei se koskaan osannut tehdä mitään oikein – äidin mielestä. 


Kommentit

  1. Voih, kuulostaa tosi rankalta. Koita vaan jaksaa tunti kerrallaan ja vaikka en sinua tunnekaan, voin käsi sydämellä sanoa, että olet ihailtavan hyvä äiti lapsillesi. Jos se vaikka antaisi vähän voimia. Kiitos kirjoituksistasi ja kaikkea hyvää teille! Mia

    VastaaPoista
  2. Toinen Mia täällä komppaa- teet parhaasi, ei kukaan voisikaan tehdä sen enempää, olet hyvä äiti.

    VastaaPoista
  3. Voi että, kuulostaa raskaalta. Toivottavasti löydätte helpotusta tilanteeseen. Jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää varmasti taas helpottaa... vaikeita vaiheita tulee ja menee - onneksi ne välillä meneekin.

      Poista
  4. Tämmösetkin syyt voi joskus olla ongelmien taustalla:

    http://www.dailymail.co.uk/health/article-2611317/How-trauma-life-passed-SPERM-affecting-mental-health-future-generations.html

    Eihän sitä näitten uusien tutkimustulosten valossa voi kuin ihmetellä ja arvuutella miten paljon esim koulukiusaamisen uhriksi joutuminen, syömishäiriöt tai masennus-ja ahdistuskaudet voivatkaan vaikuttaa seuraavienkin sukupolvien psykkiseen tai neurologiseen tilaan. Kaikkea se tiedekin on jo löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huikea artikkeli! Toisaalta periytyyhän ne ongelmat jo siinäkin että ahdistuneissa perheissä kasvaa ahdistuneita lapsia. Sodanjälkeinen sukupolvi on traumatisoitunut, ja niitten traumat ovat sitten taas omalta osaltaan valuneet alaspäin seuraaviin sukupolviin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän