Siirry pääsisältöön

pieniä laatikoita rivissä

Ensin ajattelin ettei tästä aiheesta saa kerta kaikkiaan mitään irti. Ei ainakaan mitään mielenkiintoista ja heitin jo Petran ja Helenan käsittelemän ihanan idean romukoppaan; osastolle en osaa sanoa tästä kahta sanaa enempää. 

pääsisäänkäynti

hienommissa malleissa on kivikulissit


Ai meidän naapurusto? Fredde – ja moni muu – käyttää tästä sanontaa ”prefab shit”. Ei me elementtitaloissa asuta, kyllä nää ihan tässä paikallaan on rakennettu, mutta silti meidän naapurusto on ehkä tylsin mahdollinen maailmassa. Meillä ei ole edes rikkaruohoja. Aina välillä me ollaan haaveiltu että muutettais jonnekin ihan ”oikeeseen” paikkaan, ja aina se kaatuu omaan mahdottomuuteensa, työmatkojen pituuteen ja lasten kouluihin. Näinpä me asutaan ”ei missään”. Me asutaan kohtuullisen isolla omakotitaloalueella joka on rakennettu keskelle ei mitään. Ennen meitä, tässä ei ollut kylää sen enempää kuin kaupunkiakaan. Tässä oli metsää. Kaupunki on mäen alla, kymmenen minuutin matkan päässä. Me ei tulla kasvamaan kiinni kaupunkiin. Me asutaan keskiluokkaisuuden ytimessä. Turvallisesti ja tutusti.



paljon on metsässä retkeilyreittejä

Tuli iso rakennuttaja ja osti paljon maata. Se iso rakennuttaja palkkasi liudan suunnittelijoita ja suunnitteli alueen, haluttavan omakotitaloalueen – keskelle ei mitään. Alue on jaettu kahteen; Phase I eli Redmond Ridge ja Phase II, Redmond Ridge East. Me asutaan jälkimmäisessä 690 naapurin kanssa. Meillä on iso ruokakauppa, kaksi vai kolme päiväkotia, kaksi alakoulua, mäkkäri, muutama Starbucks, muutama kampaamo, kauneushoitola, lastenlääkäriasema, paloasema, kiropraktikoita, kolme kuntosalia, eläinlääkäriasema, kymmeniä ravintoloita, hierojia ja kiropraktikoita, kaksi hammaslääkäriasemaa... On meillä. On meillä vaikka mitä. Meillä on kaunista, meillä on metsiä, meillä on lenkkipolkuja. Leikkipuistoja, kaksi koirapuistoa, koriskenttiä, jalkapallokenttiä, krikettikenttä ja tenniskentät. On meillä. On meillä hyvä koti. 







polku vie metsään

koirapuisto




Me kaikki 691 perhettä asutaan samanlaisissa taloissa. Toisilla on neliöitä liki neljäsataa ja muutamalla reilut sata, useimmilla kahdensadan molemmin puolin, ja meillä kaikilla samanlaiset talot. Huolimatta siitä että alueella on loppujen lopuksi kolme rakennuttajaa, meillä kaikilla on samanlaiset talot vähän eri mittakaavassa. Mennessäsi kylään uudelle naapurille tiedät kysymättä missä niitten vessa on. Tiedät ennen kuin astut sisään minkälainen kokolattiamatto ja keittiön kaapit niillä on. Vähän on väreissä vivahde-eroja, mutta periaatteessa meillä on kaikilla samanlaiset kodit. Isoissa taloissa on hienoja kivikulisseja, takaa ne on kaikki samanlaisia latoja. Talojen värit vaihtelee hillityissä harmaan ja ruskean sävyissä, vauvankakasta savunsiniseen. Mikään ei pistä silmään. Nurmikon pituus on määritelty asukasyhdistyksen dokumenteissa, samoin kuin pihoilla kasvavat kasvit. Aitojen korkeus, pituus, malli ja väri on säädetty. Jopa verhojen värit on säädetty. Meidän halpatalossa on sama kylpyamme-elementti kuin kiven heiton päässä neljänsadan neliön kartanomallissa, meillä on kaikilla samat rakennusmatskut ja samasta paikasta tulleen porraselementit. Kaikilla turvallisesti samaa. 





meidän talo vikana vasemmalla





moni kakku päältä kaunis... takapihan puoli voi olla vähän karumpi


Meillä ei tapahdu mitään mielenkiintoista, tai siis joskus jonkun koira kakkaa jonkun toisen nurmikolle ja sen omistaja jättää sonnat noukkimatta. Kerran pariskunta oli riidellyt äänekkäästi puistossa, ja oli sieltä joku käynyt pöllimässä matkalaukun kanssa multaakin. Jatkuvat riidanaiheet naapurustossa on aina ne saman; koirankakka, kaahaaminen ja liikenneympyrään liittyvä liikennekäyttäytyminen.

Me asutaan keskellä ei mitään, alueella joka on kaunis, turvallinen, hajuton ja mauton. Aamulla isät lähtee keskimäärin kolmeen eri työpaikkaan, äidit jää kotiin hoitamaan jälkikasvuaja tekemään vapaaehtoistyötä lastensa kouluissa.



Tänään aamulla Fredde hyppäsi autoon ja ajoi yhdelle näistä kolmesta työnantajasta. Minä toimitin kaikki kolme kouluihinsa ja ajoin M:n koululle tekemään vapaaehtoistyötä. Kävin ruokakaupassa ja ostin kaapit täyteen ruokaa, kävelin jannujen kanssa koulubussipysäkille M:aa vastaan ja jatkoin siitä matkaa M:n luokkatoverin kotiin – samanlaiseen taloon – leikkideitille toisen samanlaisen perheen luokse. Niittenkin isä on töissä yhdellä niistä kolmesta työnantajasta, äiti kasvattaa kotona lapsia ja ne asuu samanlaisessa talossa kuin me. Äiti oli käynyt kaupassa ja ostanut kaapit täyteen. Niillä on vaan kaksikymmentä neliötä enemmän kuin meillä. Me puhuttiin suurista uhkista, muurahaisista ja hiiristä, juotiin kahvia ja pohdittiin elämää. 


Malvina Reynoldsin vuonna -62 kirjoittama poliittinen protestilaulu ”Little Boxes” kuvaa meidän naaupurustoa paremmin kuin hyvin. Kyllä juuri siellä me asumme. Pienessä laatikossa, joka on aivan samanlainen kuin kaikilla muillakin. Pete Seeger teki laulusta tunnetun 1963. Tässä Pete Seegerin versio. Se on niin karun totta että nostaa väkisinkin hymyn huulille. 



Kommentit

  1. tämä lienee sitä "pientalopeltoa", jota jossain lehtiartikkelissa kuvattiin. :)

    VastaaPoista
  2. Olipas hyvä idea, taidan esitellä jossain vaiheessa meidänkin nykyisen kylän ja asunnon kulmat ;)

    VastaaPoista
  3. Mua niin huvittaa nämä keskiluokkaiset asuinalueet - talot samanlaisia ja nurmikot kuin viivottimella rajatut ja leikatut. Itse kyllä tykkään siitä, että pihat on siistejä ja etupihoille ei saa jättää tavaroita lojumaan.
    T. Neat freak

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tällä puolensa, mutta tosiaan meilläkään ei saa jättää leluja pihalle tai kenkiä ovenpieleen :)

      Poista
  4. Olipa hauskaa luettavaa! Mä ottaisin kyllä paineita nurmikosta, meillä se olis varmaan aina liian pitkä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta. Pian kolahtaa postilaatikkoon kirje, jossa kehoitetaan leikaamaan nurmikko - sakon uhalla ;)

      Poista
    2. Täällä meillä päin tosi monella on puutarhuri, joten ei tarvitse itse stressata nurmikon pituudesta. Meilläkin oli entisessä kodissa puutarhuri, mutta nyt uudessa talossa me hoidetaan piha itse. Meidän etupihalla ei ole nyt nurmikkoa vaan erilaisia puskia, joten siinä riittää kun nyppii rikkaruohot, leikkaa puskat ja lakaisee kivetykset. Juuri tulin pihalta nyppimästä rikkaruohoja ja katselin kuinka puutarhurit ahkeroi molemmissa naapureissa.

      Poista
  5. Hauska bloggaus ja mukavan näköistä aluetta! Eikös teidän seudullakin ole ne omat kuohunnan ja vaaran aiheensa. Tuli mieleen se yhden koulukaverin pikkutyttöjä kyttäävä isä ja pullopommi koulussa. Mutta kiva kuulla, että alue on ainakin yleisesti ottaen leppoisa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullopommi osoittautui pikkupoikien limupullopilaksi, mentos karkki kokispulloon :) Mutta joo se mies, se ei asu meidän alueella vaikka lapset käy koulua samassa koulussa.

      Poista
  6. Olen aiemminkin ihmetellyt, miksi takapihankin puolella on pihaa vasten asfalttikatu. Eli miksi? Meillä päin takapihat liittyyvät naapurien takapihoihin (ja välissä yleensä pensasaita) ja näin vähäisen liikenteen äänet eivät sinne juurikaan kuulu ja on rauhallisempaa ja kasvimaihin ei yllä autojen pakokaasupilviä. Meillä päin pihat ovat aika suuria. (n 1300-1500 neliötä)

    Onko teilläpäin tontit yleensä melko pieniä, jotain 500-600 neliötä? Onko seudullanne jonkun verran niitä isompiakin tontteja? Itselleni isohko ja melko vaapaasti valittava puutarha on tosi tärkeä. Alueenne vaikuttaa kuitenkin oikein kivalta, vaikka itse tykkään vielä enemmän harvempaan rakennetuista omakotialueista. Mukavan näköistä, kun alueenne on tosi siisti ja ei näy ollenkaan niitä rössykkäpihoja.

    - M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaosassa taloja on talon takana piha joka rajautuu joko naapurustoon tai metsään. Meidän talo, ja alueella jonkin verran muitakin on taloja joissa autotalliin ajetaan talon takaa eikä edestä ja siksi meillä on se kuja. Kuja on itseasiassa aivan loistava, koska sillä ei ole liikennettä ja kaikkien naapureitten lapset pyöräilee ja pelaa pallopelejä kujalla.

      Isompia tontteja löytyy näitten laatikkokylien ulkopuolelta, täällä valtaosalla on ahtaat tontit ja pienet pihat. Meidän onni on asua reunatontilla, joten ikkunasta saa katsoa naapuritalon sijasta puistoon.

      Poista
  7. Mielenkiintoista aina nähdä miten muut elävät :) Olenkin kiinnittänyt huomiota siihen että kuvissa teidän kaupat, koulut, lääkäriasemat, ja tieinfra on kaikki uuden kiiltävää, ei meillä! Nuo metsäpolut ovat kyllä ihania, se on kiva että rakennuttaja piti huolen että teillä jäi yhteys luontoon.
    En pidä blogia, mutta tässä lyhyt kuvaus: asumme pienen historiallisen kaupungin (tyyliin Porvoo) kupeessa, noin saman matkan päässä pääkaupungista Washingtonista kuin Porvoosta Helsinkiin. Täällä ollaan purjehtijoita ja monet mukana laivastossa, sillä Annapolisissa on kadettikoulu joka työllistää, ja lähellä myös tiedustelukeskus NSA eli paljon isänmaallista porukkaa. Annapolisin ja Washingtonin metroalueen lisäksi paikallisia työllistää Baltimore. Monet äidit ovat samoin kotiäitejä sillä työmatkat ovat pitkiä eivätkä pitkät päivät onnistuisi kahden työssäkäyvän vanhemman kanssa. Moni asuu alueellamme jo kahdessa sukupolvessa, täällä ollaan kasvattu ja sitten palattu oman perheen kanssa takaisin. Heti Washingtoniin tultaessa huomaa eron, siellä asutaan uran takia, molemmat vanhemmat tekevät kunnianhimoisesti töitä ja väkeä on mailman eri kolkista (ulkomaalaisena kieltämättä sopisin sinne paremmin.)
    Meidän asuinalue sijaitsee isolla niemellä joka alunperin oli lomamökkialuetta rantoineen, nyt se on täyteen rakennettu esikaupunkialuetta joka on tunnettu hyvistä kouluistaan. Naapurustomme on sekoitus lomamökkejä joissa nyt asutaan vuoden ympäri, hulppeita rantataloja, ja sitten tyypillisiä esikaupunkitaloja. Asukkaille on leikkipuisto ja tennis-, koris-, ja nurmikenttä (lue: koirapuisto), ranta, ja uima-allas (ainoa maksullinen). Asukasyhdistys järjestää juhlia, mutta ei säädä määräyksiä talojen ulkonäöstä. Alueelta pääsee auton ja veneen lisäksi pois pyörätietä pitkin, mutta julkiset bussit ovat aika huonoja. Kokonaisuudessa viihdymme hyvin, vaikka välillä kaipaan kaupunkiin, välillä jonnekin villiin luontoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kaivataan aina välillä kaupunkiin ja sit toisaalta just teidän alueen kaltaiselle alueelle, sellaiselle jossa on kerroksellisuutta.

      Poista
    2. Joo, kerroksellisuutta täällä riittää. Annapolis rakennettiin 1600-1700 luvuilla, ja keskustassa oli ihana asua historian havinassa. Toisaalta historian havina ei aina muistuta hyvästä, satamaa käytettiin orjien tuontiin ja vielä tänä päivänä erot mustien ja valkoisten aluiden välillä ovat jyrkät, silti kaikki asuimme ihan vierekkäin.

      Siitä on jo yli 20 vuotta kun ensin tulin alueelle, ja paljon hyvää on myös tapahtunut, esimerkiksi keskustan kouluista valkoisen keskiluokan kato on hiljentynyt erityisopetusohjelmien kautta.

      1950-60 luvuilla rakennettua autoyhteiskuntaa yritetään tehdä kävely- ja pyöräystävällisemmäksi, mutta se on tietty vähän vaikeaa jo rakennetussa maastossa.

      Poista
  8. Onko teillä naapuristossa yhtään pienten lasten äitiä, joka on onnistunut yhdistämään työuran ja perheen, vai onko siellä pienten lasten äidin käytännössä pakko jäädä kotiin, jos isä ei jää koti-isäksi tai tee niin joustavia työaikoja, että lastenhoito onnistuu vanhempien vuorottelulla?

    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitäkin. Osa vuorottelee, jo ihan senkin puitteissa että vain harva työnantaja velvottaa ketään istumaan toimistolla. Työt voi tehdä missä tahtoo ja koska tahtoo, kunhan tulee tehdyksi. Poikkeuksena tietty ne alat joissa on pakko olla työpaikalla; lääkäri, poliisi, sairaanhoitaja, opettaja jne.

      On perheitä joissa on lastenhoitaja joka noukkii lapset koulusta iltapäivällä ja paljon on myös erilaista iltapäiväkerhotoimintaa, joka ei tosin ole ilmaista ja siitä saa pulittaa pitkän pennin.

      Poista
  9. Kiva kun nappasit tan aiheen, oli kiva kuulla kulmistasi. Mua nauratti tuo, etta tiedat tarkalleen milta naapurin talo nayttaa sisalta :D Teilla on upeat ulkoilualueet, meidan kortteli on teidan rinnalla pienta sekasotku kaaosta ja möykkalandiaa, missa tippuu vahintaan ikkuna kadulle paivassa ellei jotain muuta hurjaa tapahdu kuten eilen maan kaatanu sahkökatko. Voin kuvitella etta tuolla teilla on ihanan rauhallista asua ja se luo tasapainoa arkeen, meilla tarvitaan kai sita tasapainon hakua ja om om asennetta valilla kun jalkaudutaan kortteliin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on helppoa uskoa :) Meillä vois taas joskus oikeestkin olla vähän enemmän rosoa ja kerroksellisuutta.

      Poista
  10. Aika järkyttävää että VERHOJENKIN väri on määrätty! Mua ärsyttää Suomessa sekin että kun rakentaa taloa niin katon pitää olla x värinen ja seinän x materiaalia ja sen väri pitää valita kolmesta vaihtoehdosta ettei vaan talot erotu toisistaan - vaikka jokainen ihan itse maksaa sen katon ja seinät. Sit vielä että määrättäis sisustusta niin huhhuh... Kiva esittely!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki mikä näkyy ulospäin määritellään, jotta alueen arvi säilyy ennallaan. Toisaalta meidän alueen kaltaisten alueitten ulkopuolella on vapaat kädet. Ei ole julkisivulautakuntaa kertomassa millä värillä talon saa maalata tai rajoittamassa laajennuksia tai kerroslukumääriä.

      Poista
  11. Kiva nähdä miltä teillä näyttää;minäkin postasin samasta aiheesta joku aika sitten. Nättejä taloja vaikka lähes samanlaisia ovatkin:Minulle tulikin heti tätä lukiessa tuo Little Boxes-laulu mieleen ,ja sinä olitkin kirjoittanut siitä. Miamissa asuessa asuimme jonkun myös samantapaisella alueella;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi