Siirry pääsisältöön

pyykkejä ja ajatuksia elämästä

Anoppi on mielipiteen nainen. Anopin kotona on aina siistiä, oikeesti on. Anopilla ei ole koskaan pyykit kasassa jossakin nurkassa tai tiskejä tiskialtaassa. Onneks se ei pääse meille katsomaan, saattais saada slaagin. Freddelle se oli valittanut että Fredden veljenvaimolla oli aina kaikki huiskin haiskin ja hujan hajan. Ne kerrat kun mä niillä kävi, oli siellä siistiä, vähintään yhtä siistiä kuin meillä. Anopin mielestä miniä ja poika on laiskoja kun jättämät asioita lojumaan. Fredde yritti muistuttaa että niillä on siellä myös neljä lasta yhdistettynä kahteen työssäkäyvään aikuiseen. Ei mitään teini-ikäisiä, vaan lapsia. Neljä lasta ja sen verran hulinaa että jos joskus aikoo tehdä myös jotakin muuta kuin vaan siivota ja järjestää, on pakko välillä joustaa ja antaa niitten puhtaitten pyykkien kasvaa vuoreksi. Anopin mielestä se ei ollut mikään syy. Olihan hänelläkin kaksi lasta, ja hänen vanhemmillaankin oli kaksi lasta. Fredde muistuttaa että joo oli heitä kaksi. Kaksi yhteishuoltajuudessa lasten isän kanssa ja niillä kahdella neljä vuotta ikäeroa. Toisin on Fredden veljellä, toisin on meillä.

Tän keskustelun jälkeen, jokainen kerta kun ohitan sen pyykkivuoren yläkerrassa – siis päivittäin. Ajattelen anoppia ja sitä mitäköhän sekin tästä meidän menosta sanois. Käly oli sentään töissä, mullahan ei pitäis olla muuta tekemistä kuin siivota, puunata ja pyykätä. Silti ne pyykit tuppaa vaan yrityksistä huolimatta kasaantumaan vuoreksi. Joskus vuoren rinnalle kasvaa toinen vuori, eikä ole mitenkään ennenkuulumatonta että neuvon jälkikasvuani kaivamaan vaatteensa niistä vuorista.

Olen varmasti myös laiska. Jos haluaisin vähän enemmän ja voimallisemmin, voisin varmasti huolehtia ettei meillä loju pyykkejä pitkin lattioita. En halua tarpeeksi. Mulla on muita asioita jotka arvostan sen pyykkäämisen yläpuolelle. Joskus se on blogi, joskus hyvä kirja tai hetki neuleen kanssa. Useimmiten se on kuitenkin lauma - kokonaan tai osissa. Viikkaamisen sijasta rakennan legoilla, pelaan lautapelejä tai opetan nuorimmaista ajamaan polkupyörällä. Joskus maalataan, välillä piirretään tai leimataan, monesti luetaan kirjoja. On niitäkin hetkiä kun heittäydyn sohvalle katsomaan elokuvaa niitten kanssa. Pian tulee aika kun ne rakentaa ihan itse, pelaa mieluummin keskenään, eikä kukaan tarvitse enää apua pyöräilyyn. Sitä seuraa se vaihe kun kukaan ei enää ole kotona ja mä saan pyykätä ja viikata sydämeni kyllyydestä. En tosin taida oppia tykkäämään pyykkäämisestä sen enempää kuin siivoamisesta – koskaan. Joku väittää että pyykinpesussa on terapeuttisia elementtejä, ei mulle. 




Tänään selvitin jannujen opiskellessa pyykkivuoret. Pesin vielä kaksi koneellista lisääkin ja selvitin nekin. Likapyykki on nyt tyhjä ja puhdaspyykkikorit on sievässä pinossa kodinhoitohuoneessa. K:n tultua koulusta tein vielä viimeiset K:n odotellessa alakerrassa et me lähdettäis hakemaan O koulusta ja kotimatkalla mentäis kauppaan ostamaan aineet hedelmäsalaattiin.

Myöhemmin leikin pihalla sydän täynnä kiitollisuutta, en selvitetyistä ja viikatuista pyykeistä vaan siitä että mulla on mun lauma ja ne on tässä ja nyt. Silmään pyrkii kyynel toisen äidin puolesta... Mun leikkiessä jannujen kanssa pihalla keväisessä auringonpaisteessa M:n koulutoverin isosisko on lastensairaalassa suuressa leikkauksessa. Kaksitoistavuotiaalta tytöltä poistetaan golfpallon kokoista aivokasvainta. Perhe kulkee mukana monen rukouksessa. Toivottavasti kasvain saadaan poistettua kokonaan, ilman vaurioita. Aika näyttää miten käy. Ensimmäinen askel on saada Bella hengissä osastolle. Seuraavaksi katsotaan missä mennään. 


Pyykkejä ehtii laittaa myöhemminkin. Nyt on lasten aika.





Kommentit

  1. Olen niin monta kertaa kirjoittanut sulle kommentteja ja usein ne vaan häviää jonnekkin. Laitanpa siis taas. KIITOS ihanasta blogista. Sulla on ihana perhe ja blogisi tuo mulle niin paljon iloa. Kirjoitat kivasti ja lapsesi ovat suloisia. Itsellänikin on kolme lasta. Ennenkaikkea nautin blogisi kuvista, asutte juuri niissä maisemissa missä itsekin haluaisin jos valita voisi. Hyvää kevättä teille! Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Tulipa hyvä mieli :) Mulla on ainakin yks toinen lukija, jolla on vaikeuksia saada kommentteja näkymään... kunpa tietäisin miks :(

      Poista
  2. Juu, älä muuta virka! Minäkin luen innolla joka bloggauksen. Esikoinenkin kysyy usein iltaisin, kun haluaa seuraa huoneeseensa läksyjen luvun ajaksi :" Äiti, ootko jo lukenut uusimman Tahdon asiat ? Täällä ois uusi postaus." :D

    Minttuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Miten ihanan mieltä lämmittävää palautetta :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi