Siirry pääsisältöön

sekalaisia totuuksia - osa 2

Väite 1, 2 ja 3 


Lapsen täytyy ulkoilla kahdesti päivässä.
Lapsi nukkuu paremmin ulkoiltuaan.
Runsas ulkoilu on hyvän ruokahalun avain.

Pohjoismaiset lapset ulkoilee. Ne ulkoilee etenkin ennen kouluikää, ja hyvä äiti pitää huolta siitä että puistossa seistään niin aamulla ja iltapäivälläkin. Toki ulkoiluun soveltuu myös oma piha tai retki lähimetsikköön, pulkkamäki, luistelu tai muu mukava aktiviteetti, niin kauan kuin se tapahtuu – ulkona. Ulkona ollaan satoi tai paistoi. Ulkona ollaan oli kylmää tai kuumaa, viimaista tai märkää. Säähän ei tunnetusti koskaan ole huono, vika on varusteissa.

Mutta


Muualla maailmassa saa sateisessa leikkipuistossa seistä lapsen kanssa ihan yksinään. Muualla maailmassa ulkoillaan silloin kun on ulkoilusää. Pitänee tulkita että tässä kohdassa sää mätsätään varusteitten mukaan.

Joudun tunnustamaan että alkuun yritin olla hyvä Pohjoismainen äiti. Sellainen, jonka lapset ulkoilee päivittäin, ja puistossa tönötetään kiltisiti jo täysin liikuntakyvyttömän lapsen kanssa. M syntyi huhtikuussa. Puistoilu oli helppoa ja sään puolesta suotuisaa ensimmäisen puolisen vuotta. Mitä nyt kesällä ne puiston kiipeilytelineet oli niin polttavan kuumia ettei siellä voinut liukua tai keinua kuin aamuvarhaisella tai illalla päivän alkaessa painua mailleen. Tuli syksy ja alkoi satamaan. Suomesta oli tilattu Reimatecin välikausivaatteet ja lapsi pakattiin niihin. Vaatetta oli niin paljon ettei se, nyt jo sujuvasti liikkumaan oppineena kyennyt liikkumaan yhtään mihinkään. Vettä tuli kuin saavista kaataen ja mulla oli omasta teknologiahifistelyasustani huolimatta märkä ja kylmä. Liukumäki oli sateesta hengenvaarallisen liukas, eikä puistossa ollut ketään, ikinä, koskaan. Seisoin vesisateessa, katsoin kelloa ja odotin koska saa mennä sisään leikkimään.

Lopetin puistoilun. Siirryin puistoilemaan silloin kun muutkin puistoili. Silloin kun sää soveltui ulkoiluun niin että se oli edes jotenkin miellyttävää.

Luther Burbank Park on äänestetty Seattlen alueen parhaaksi leikkipuistoksi


Ennen kuin jatkan, haluan todeta että satutaan asumaan sellaisessa maailman kolkassa, josta yleispohjoismaiseen malliin löytyy liki poikkeuksetta kaikilta kaapista ne teknologiahifistelyvarusteet, vaelluskengät, sukset tai kahdet tai vähintäänkin lumikengät. Yhdysvaltain läntinen ylänurkkaus kun on tällasta ulkoilualuetta. Täällä ulkoillaan, pyöräillään, kävellään, haikataan, lenkkeillään, vaelletaan, murtomaahiihdetään, lumilautaillaan, lasketellaan, lumikenkäillään... on noloa sanoa ettei varsinaisesti harrastais edellämainittuja. Silti – tai ehkä juuri siksi – leikkipuistossa on ihmisiä vain silloin kun on kiva sää seisoskella puistossa.

Kukaan ei ole kuullutkaan siitä että kasvaakseen lapsen pitää olla kaksi kertaa päivässä ulkona useita tunteja kerrallaan.

Marraskuun puolivälistä keskimäärin maaliskuulle me ulkoillaan korkeintaan satunnaisesti. Tämä talvi on ollut poikkeus, ja me ollaan ulkoiltu melkein päivittäin, paitsi silloin kun sataa ja puistossa on märkää, tai niinä muutamana päivänä kun on ollut liian kylmää ulkoiluun, eihän kukaan hiihtovarusteissa lähde lähipuistoon seisoskelemaan. Hiihtovaatteet säästetään hiihtämiseen ja vuorille, lunta kun löytyy tasaisen tehokkaasti reilun puolen tunnin ajomatkan päästä. Sateella me ei ulkoilla edes koulubussimatkan vertaa, vaan kaikkien muiden tavoin pakkaan lapset autoon, me ajetaan se 600 metriä meiltä bussipysäkille ja jannut odottaa autossa mun kanssa kunnes M hyppää bussista autoon ja sit me ajetaan 600 metriä takaisin kotiin.




Maailmalta kantautuu korviin tarinoita siitä että myös muualla maailmassa – Pohjoismaiden ulkopuolella – saa siellä puistossa seistä ihan yksinään jos sää ei ole puistossa seisoskelulle myönteinen. Myös kaikissa näissä muissa huhujen paikassa kasvaa ihmisiä lapsesta aikuiseksi ilman sitä päivittäistä ulkoilupakkoa.




Fredde kertoo lapsuudestaan tarinaa että se oli yrittänyt kysyä miksi ne ei voi leikkiä sisällä ikkuna auki. Ei kuulemma voineet koska ne tarvitsi raitista ilmaa. Fredden puistoilun sietokyky on edelleen alhainen. Viimeistään kymmenen minuutin kohdalla se alkaa vaihtamaan hermostuneesti jalkaa, selaa kännykkää ja katsoo kaipaavasti parkkipaikalle. Mä sentään saatan hyvällä tuurilla viihtyä puistossa ehkä jopa tunnin, ainakin jos sinne ei oo pakko mennä päivittäin.

Kesää en laske. Kesällä uimarannalla, pihalla ja muuten vaan ulkona menee helposti kokonaisia päivä. Jaksan siemailla kahvia auringossa ja katsoa lasten leikkiä.

Yhteenveto



Sarkastisesti voisin todeta että Pohjoismaiset lapset tarvitsee kasvaakseen ulkoilmaa vähän kuin kukat vettä siinä missä muunmaalaiset lapset kasvaa myös ilman ulkoilmaa. Toisaalta meidän lapset on geeniperimältään ihan puhtaasti suomalaisia, ja silti ne kasvaa ihan hyvin ilman jatkuvaa ulkoiluttamista. Onko mahdollista että kyseessä on puhtaasti tapa? Ei välttämättä huono tapa, mutta tavallaan aika orjuuttava. Pakko mennä ulos. Pakko mennä ulos, aina. Tuohan se ulkoilu tavallaan rytmiä pitkään päivään, mutta voi aikaa rytmittää muutenkin. 

Muumaailma todistanee ainakin kyseenalaistamisen arvoiseksi näkemyksen siitä että runsas ulkoileminen on avain onneen, hyvin nukuttuihin öihin, hyvään ruokahaluun, iloon, onneen ja terveyteen. 

En sinällään halua kyseenalaistaa ulkoilua. Haluan kyseenalaistaa pakon ulkoilla. 


Kommentit

  1. Pari vasta- ja myötäargumenttia ;) Täällä tässä kylmässä ja ankeassa maassa jos alat odotella, että tulee ulkoilusää, niin siinähän odottelet ja huomaat, että lapset ei enää olekaan puistoiässä :) Eli ei siinä välttämättä tuu niin katsottua, millainen sää on - se ei ole mikään kysymys.

    Ainakin pääkaupungin ytimessä ollaan tosta pakkoulkoilusta jo aika kaukana. Äidit liikkuu vauvoineen ja taaperoineen ihan muualla, muissa menoissa.

    Mutta muuten kyllä samahkoja kokemuksia. Talvella mummot huuteli varoituksia, minne vien lapsia näin kylmällä säällä (alle +10 C). Puistossa oltiin yksin, istumassa Reimatecit päällä vesilammikossa. Paikalliset ei saaneet koskea vesilammikoihin tai hiekkaan käsillä. Kyllä meillä elämä muutti muotoaan, kun lapset kasvoi ja maan tavat tuli tutuiksi.

    Ja kesällä oli tosiaan liian kuuma. Ei meistä kuitenkaan ollut ihan paikalliseenkaan rytmiin, jossa puistoilut ja kävelyretket hoituivat auringon laskettua. Esim. klo 22-23 oli vielä puisto vauvoja ja taaperoita pullollaan. Meillä ei lapset vaan nukkuneet sitä iltapäivälepoa (klo 15-15 talvella, 17-19 kesällä), joten ei voitu hillua ulkona iltaisin. Lapset kun kaatui sänkyyn klo 19 vielä 4-vuotiainakin.

    Mä siedän huonosti päiviä, jolloin en mene ulos. Voi olla peruja lapsuudesta, kun mun äiti oli vankka ulkoilun kannattaja ja meillä ei sellasta päivää ollut, että oltais oltu vain sisällä. Mut mulle tulee hapeton ja levoton olo, jos en liiku/vaihda maisemaa (ei ole pakko olla ulkona-ulkona, mut jonnekin pitää päästä), eikä ikkunan avaaminen riitä, ei oikein parvekkeella oleilukaan. Kreikassa siedin sisäpäiviä paljon paremmin ja mietin, että yksi syy oli varmasti se, että talo "hengitti". Oli toki vain yksinkertaiset ikkunat, ei minkäänlaisia eristyksiä ja ilma vaihtui, kun esim. oven alla oli puolentoista sentin rakonen. Verhot vaan heilui tuulessa. Talvella oli joskus aika kylmä sisällä, kun saattoi kuitenkin olla nollassa ja pakkastakin + välimerellinen ilmankosteus. Joka tapauksessa ilma kiersi, en tullut ollenkaan sillä lailla sisähulluksi kuten Suomessa. Meillä pidetään lämmitys talvella niin minimissä kuin kerrostalossa vain voi, sisällä max. 18 astetta, mutta silti moninkertaiset ikkunat, eristeet ja tiivisteet tekee mulle tunteen, etten voi hengittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on tällainen "hengittävä" talo ;) Ehkä siksi ei tunnu tuskaisalta.

      Poista
  2. Me ulkoillaan paljon. Kyse ei ole (suomalaisesta) tavasta tai siitä, että en uskoisi että lapset ei muuten kasva. Me ulkoillaan koska se on hauskaa. Tässä meidän lähellä mailin säteellä on kymmenisen leikkipuistoa. Joskus me mennään "park hopping" ja käydään monessa eri puistossa. Lapset tykkää leikkiä leikkipuiston lisäksi luonnossa tikuilla, kivillä, lehdillä jne. Ulkoilman lisäksi lapset saavat liikuntaa, mitä ei saisi sisällä istumalla. Mun olisi vaikea keksiä sisällä "järkevää" tekemistä koko päiväksi ja ulkona aika vierähtää nopeasti.

    Täällä meillä Kaliforniassa on melkein aina hyvät ulkoiluilmat, mutta puistoissa on silti vähän porukkaa. Mä aina ihmettelen, että mitä ne äidit tekee kaikki päivät kotona lasten kanssa. Tai sitten jos ne tulee puistoon, niin tulevat autolla ja ovat puolituntia.

    Varusteet ovat Suomessa aika paljon parempia (talvi) ulkoiluun. Täällä ei ole tarjolla kuravaatteita tai hyviä toppahaalareita. Michiganissa asuva kaveri tilasi kamppeet lapsilleen H&M:ltä koska muuten tarjonta on niin surkeata. Mies on kasvanut myös pohjoisessa USA:ssa upeiden hiihto- ja laskettupaikkojen vieressä ja silti tosi harva on koskaan edes harrastanut mitään talviurheilua. Ulkoilutottumuksissa on todellakin suuret erot Suomen ja USA:n välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan ulkoilla saa niin paljon kuin sielu sietää. Kyse olikin siitä että ulos mennään haluaa tai ei, koska niin kuuluu tehdä.

      Meillä puistot on puistosäällä täynnä lapsia ja silloin siellä onkin kivaa. Harvoin me kuitenkaan puistoillaan tuntitolkulla, paitsi kesällä uimarannalla. Varusteita saa kaupasta, mutta ne varusteet on suunnattu enemmän hiihtämiseen. Haalareita näkyy harvemmin, muuten kuin ihan pienillä lapsilla.

      Ihan ilman hiihto ja laskettelupaikkoja täällä haikataan paljon. Meillä lähtee mailitolkulla polkuja oven edestä ja kyllä ne on myös käytössä, muittenkin kuin mun ja Koiran. Ei sinne vaan sateella kukaan kuitenkaan viitsi mennä, johan siellä on mutaa polviin saakka, nimimerkillä kokemusta on.

      Eroja ulkoilutottumuksissa on Suomen ja Usa:n välillä, mutta taitaa se kuitenkin olla ihan suuremmassakin mittakaavassa Pohjoismaat versus muu maailma.

      Poista
  3. Ps. En mäkään aina siellä puistossa jaksaisi istua, mutta lapsilla on kivaa ja mä saan rauhassa lukea facebookin ja uutiset (jos vauva nukkuu) :)

    VastaaPoista
  4. silloin kun kakrut oli pieniä, mentiin "ulos" joka armas aamupäivä. Meillä "ulos" oli kyllä myös kauppaan, kirjastoon, perhekerhoon tmv., mitä tahansa, missä jouduttiin kotioven ulkopuolelle. Ei välttämättä justiinsa puistoon.
    Ja toista ulkoilukertaa en pitänyt pakkona, paitsi kyllä usein oli elämä helpompaa, jos sellainenkin oli. Niin kauan kun oltiin kotona. Sen jälkeen kun ulkoistin lapset päivähoitojärjestelmälle, mentiin enempi fiilispohjalta.

    Kyllä on jäänyt puistoahdistus, silti. Vieläkin melkein aina kun ollaan hraH:n kanssa kävelyllä ja mennään leikkipuiston ohi, jompi kumpi muistaa sanoa, että "onneks ei enää tarvii tönöttää tuolla"
    Onhan se ihan käsittämättömän tylsää sellaisena viileän-nihkeänä päivänä, jolloin ei tarkene istua ja lukea tai jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin mekään koko päivää kotona istutaan, vaan lähdetää kirjastoon tai kauppaan tai vaikka vaan jonnekin lounaalle tai ystävien luokse leikkimään.

      Poista
  5. oliskohan tällä ulkoilutuspakolla jotain tekemistä lasten liikuntasuositusten kanssa?
    Meillä kun kaiken kaikkiaan ohjeistetaan ja ilmeisen kuuliaisesti myös noudatetaan kohtalaisen kiltisti kaikkia ohjeita; lapsen pitäisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä, kyllähän se tuosta parin tunnin puistoilusta tulee, se liikuntamäärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onko se puistossa seisoa tönöttäminen yhtään sen enempää liikuntaa kuin kotona leikkiminenkään? Toki jos lapsoset oikeesti kiipeilee ja juoksee sen pari tuntia niin siinä tulee se liikuntakin samalla. Mua häiritsee siinä puistoilussa just se että vaikka lapset liikkuis niin mä en kiipeile vaan seisoskelen tai istun penkillä.

      Poista
    2. Mä kyllä tungin mukaan leikkeihin :) Tai tyypit sitä usein halusikin. Lisäks meillä oli vähintään puolen tunnin kävelymatka puistoihin ja Ateenassa aika suuret korkeuserot ihan keskustankin alueella, joten sinne kun tuplarattailla puskit, hikeä pukkas tehokkaasti jo matkalla. Mutta nää riippuu niin olosuhteista ;)
      Kävin mä puistoissa ihan seurankin vuoksi, kun piti rakentaa verkosto ihan tyhjästä. Lapsillakin oli aina kavereita.

      Poista
  6. Ai niin, se piti vielä mainita, että siinä entisessä asuinmaassani on Euroopan lihavimmat lapset. Sitten siellä on paljon kaikkia hygieniasääntöjä, kuten että lapset eivät saa liata vaatteitaan (puistoon tullaan parhaissa mekoissa...), hiekkaan eikä lammikkoveteen ei saa koskea käsillä ja jos juoksee, niin sit hikoilee ja sairastuu (tämä niille todella ongelmapainoisille sanottuna). On siitä pakkopuistoilusta ainakin siis se hyöty, että tulee arkiliikuntaa - tosin halutessaan liikuntaa saa kyllä myös sisällä ja kotona (mutta on myös koteja, joissa ei saa tehdä mitään).

    Kun mun tytöt aloitti Kreikassa 5-vuotiaina eskarin, ne osas esim. mennä niitä monkey bars (josta laitoit kuvia vähän aikaa sit), tehdä kärrynpyörän ja tehdä keinutelineen tolpissa kuperkeikan käsien varassa (siis sellainen "kolmiomainen" teline, jossa tolpat yhtyy ylhäältä) roikkuen, ja paljon muuta. Kaikki vanhemmat kilvan kyseli, kauanko ne on harrastaneet jotain telinevoimistelua tms. Vastaus oli, ettei päivääkään - mutta meillä sai riehua kotona, me käytiin puistoissa ja metsissä, kiipeiltiin puissa, rämmittiin hiekassa, kallioilla ja sitä rataa. Toiset sit mieluummin maksaa ohjatusta harrastuksesta, vaikka samat taidot sais liikkumalla normaalisti ulkona. Mä koen, että maailmassa on paljon porukkaa, joille se päivittäinen ulkoilu tekis ihan hyvää (en tarkoita teitä). Mutta samaa mieltä olen kyllä siitä fanaattisesta kyseenalaistamattomuudesta, joka esim. Suomessa tässä asiassa vallitsee.
    Toinen hyvä esimerkki siitä on vaikka saunakulttuuri: jos yks pikkuporukka pohjoisessa on päättänyt, että on normia, että kuka tahansa saunoo kenen tahansa kanssa alasti ja siinä ei saa olla mitään ihmeellistä, niin kumma, että koko muu maailma toimii toisin ja ne on ehdottomasti ne, jotka on väärässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reetta mä saan myös päivittäin ihmettelyä tyttöjen osaamisesta, kun oppivat pyöräilemään ilman apupyöriä 3-vuotiaana ja monkey bars juuri 4-v täytettyään. Täällä ei yleensä nää muita alle 6-vuotiaita, jotka osaisivat esim. ne monkey bars. Ei kai sitä opikkaan jos istuu himassa.

      Poista
  7. En kovin paljon ole tykännyt leikkipuistoissa käymisestä, vaikka Suomessa (tosin melko eteläisessä) asutaankin. Tehtiin sitten semmoinen omakotitalon piha, jossa on leikkipuistoa omiksi tarpeiksi. Jätettiin aitoa metsää noin neljäsosa tontista. Istutettiin paljon hedelmäpuita, kymmeniä marjapensaita ym kasveja ja jätettiin myös niittymäistä aluetta. Pallopeleille on myös hyvä nurmialue. Hommattiin suojaverkollinen iso trampoliini, mies teki keinun ja majan metsään. Hiekalla, mullalla ja risuilla ym saa mällätä varsinkin omallla metsikköalueella. Talvella saa rakennella lumilinnoja pensaitten väliin. Lapset leikkivät innolla naapuriston lasten kanssa meidän omalla pihalla ja seurailen vierestä tai ikkunasta touhua.

    Välillä oon itekin poliisia ja rosvoa tai kirkonrottaa tai polttopalloa, jalkapalloa, krokettia, lentistä, sulkapalloa tai rakennan risumajaa. Välillä napsitaan yrttejä tai marjoja, luumuja, kirsikoita tai omenia oman pihan kasvateista. Pihamme on usein paljon hauskempi ja helpompi vaihtoehto kuin tylsempi lähipuisto. Joillain muillakin alueellamme on tälläisiä lasten tarpeisiin suunniteltuja käyttöpihoja. Kätevää! Lähellä on kyllä ulkoilumaastojakin yllin kyllin, mutta usein oma piha vie voiton.

    Talvella suuntaamme viikottain liikkumaan ja köllöttelemään uimahalliin. Mielestäni se on hauska liikuntamuoto perheellisille.:)

    Harrastatteko te perheenä koskaan uimahalleissa tai kylpylöissä käyntejä Yksis? Rannoillahan käytte ainakin lomilla, olen huomannut. :)

    T:Mammuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän piha kuulostaa ihanalta! Liikkuahan voi tosiaan muuallakin kuin ulkona ja me liikutaankin pääasiallisesti sisätiloissa. Ulkonahan noi toki juoksee ja kiipeilee, mutta se virallinen säännöllinen liikunta tahtoo tapahtua sisätiloissa.

      Me käytiin yhdessä välissä paljonkin uimassa, mutta viimeaikoina se on jäänyt vähemmälle. Lopetin uimahallin jäsenyyden kun sieltä oli mahdotonta löytää parkkipaikkaa ja lääkäri sanoi että puollan uidessa toista puolta niin että se aiheuttaa mulle SI-nivelen jumituksen.

      Kesällä tulee uitua uimarannoilla paljon. Meidän rantalomat on sellaisilla rannoilla joissa veden lämpötila harvemmin ylittää 15C, eli siellä ulkoillaan muuten vaan.

      Poista
  8. Heh, meillä 3- ja 4- vuotiaat haluu ulos vielä pk päivänkin jälkeen. Ja jos ollaan kotona esim lomat niin ulos 8.00 ja sisään 21.00. Ulkona jopa syödään. Ihan harvaan asuttu okt alue ja puistoissa ei juurikaan käydä. Sisällä seinät kaatuu päälle, padiä eivät saa käyttää ollenkaan. Nämä on vaan vähän metsäläisiä ja ihan liikaa energiaa.... Tää on meidän tyyli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ulkoilussa ole mitään pahaa, päinvastoin, jos se on kaikille mieluista ja mukavaa.

      Poista
  9. Mää luulen, että sekä nukkumis- että ulkoiluasioissa eroamme muista maista juurikin tiiviiden talojen ja keskuslämmityksen takia. Sisäilma vaan ei ole niin raikasta, mutta näissä olosuhteissa on vaan pakko tehdä talija, jotka pysyy lämpimänä järjisellä energiamääräll

    VastaaPoista
  10. Meidän neuvolan täti oli todella fanaattinen ulkoilun suhteen, joten välillä tuli vähän kaunisteltua... ulkoilu on kivaa jos se ei tapahdu pakon edessä ja sää on edes kohtuullinen. Siihen kun lisätään päälle työ jossa olet kokoajan ulkona, niin kotona ollessa ei enää tee mieli seistä kaatosateessa pihalla tai jäätyä pakkasessa. Olen tässäkin niin sun kanssa samoilla linjoilla ja tuo meidän autisti vielä enemmän. Enää en jaksa pakottaa, koska miksi huudattaa lasta pihalla? Autisti ei halua ulkoilla kun sataa tai on kovin kylmä (pikku pakkanen on ok), kesällä taas melkein asutaan ulkona eikä kesä sadekaan haittaa. Lapsi on tullut äitiinsä ja ei tykkää kylmästä, märästä ja pimeästä (tässä kohtaa voidaan sitten kysyä miksi äiti on valinnut tällaisen työn ;)

    t.autistin äiti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi